Pave ja Ruusa on varmaan kohta pakkailemassa laukkujaan... Eivät ole raasut päässeet viikkoon kunnolliselle lenkille. Orja-pirulainen kun meni viikko sitten kaatumaan fillarilla ja ei näin ollen ole pystynyt lenkittämään... Periaatteessa pystyy kyllä kävelemään kun ei ole jalat poikki tms, mutta siinä täräyksessä taisi jotain niskoissa niksahtaa tms kun jo muutaman sadan metrin jälkeen on to-del-la huono olo (jatkuvan semihuonon olon lisäksi).

Mutta onneksi eilen Ruska Ruusanisä pelasti hiukan tilannetta leikittämällä tytärtään lumihangessa. Kiitos Ruska ja Lauri!

Jospa tänään vihdoin yrittäisin taapertaa enemmän kuin kortteliympäri, tulkoon sitten millainen olo tahansa...

Ensin odotetaan malttamattomana saunan ulkopuolella että orja tajuaisi avata oven. Joskus väittää jotain käsittämätöntä, että "ei se ole vielä riittävän lämmin". Tyrmistyttävintä on kuulla, että "en ole tänään lämmittänyt saunaa".



Sitten me otetaan tiukka spurtti lauteille. Ylälauteille tietty.



Ja sitten on hyvä olla. Ei huolet paina ei rasitu polla. Orja toki höpisee jotain, että olisi kiva mahtua kanssa omaan saunaansa. Mutta ei me sitä kuunnella.



Tällaista meillä.

Terveisin Paavo ja Ruusa "me ei tykätä talvesta"

Reissu Epsanjaan on takanapäin ja oli sanoin kuvaamattoman mukavaa saada taas olla rakkaiden koirien kanssa! Kumma, miten sitä voi kehittää jo neljässä päivässä tuollaisen määrän ikävää...

Ruusa oli tosiaan Walla-koiran kaverina. Kovasti oli tyttö viihtynyt. Olivat peuhanneet, syöneet yhdessä luuta ja leikkineet samoilla leluilla. Niin ja toki myös nukkuneet ja syöneet. Aika hyvä loma siis! Kuten alla olevista kuvista näkyy...





Pave nautiskeli lomasta Tamun kanssa. Tämä ehkä kertoo kaiken (reissuun saamani tekstiviesti): "Nuori pari on kuin kaksi marjaa - yhteisinä intohimoina on kummallakin ruoka ja mahdollisimman lämmin nukkumapaikka. Tällä hetkellä on meneillään juuri vauhdikas painihetki olohuoneen matolla."

Ruususen sain matkaani jo heti lentokentälle tullessani jonne Ina ystävällisesti toi koirani ja autoni :) Ruusalla alkoi hiukan pää pyörimään hyrrännä kun huutelin tyttöä nimeltä, ennen kuin keksi, että missä se orja oikein on. Reippaasti teputti odotushallissa, taisi tyttö olla aika unessa (olin Hki-Vantaalla klo 1.30). Ma-aamuna ei olisi millään jaksanut herätä, mutta silti piti teputtaa koko ajan mun perässä etten vaan taas katoa:)

Vajaan tunnin unien jälkeen en itsekään ehkä ollut kukkeimmillani. Mutta ei auta, Ruususella oli fysioterapeutin aika klo 8.

Ruusa sai aluksi nuuhkutella ympäri vastaanottohuonetta vapaana. Yllättävän paljon itikka jänskäsi käsittelyä (toki ei sille ole moista koskaan tehty), mutta antoi kuitenkin suht hyvin tehdä kaikki jutut. Elina naureskeli, että taitaa olla aika mammankulta kun välillä päästi Ruusan irti, kesken manipuloinnin, niin tyttö änki ihan mun syliin istumaan, kuono vasten poskea. Niinhän se on... :) Kehui kovasti ipanan luonnetta ja söpöä ulkonäköä.

Tuo oli ihan huippukäynti! Elina ensin kuvasi videokameralla tytön liikkeet, sitten tutki, antoi jumppaohjeet, näytti miten ne tehdään, manipuloi tytön olat yms ja vielä juoksutti vesijuoksumatollakin. Ja tämä kaikki äärimmäisen koiraystävällisesti, ammattitaitoisesti ja vieläpä edullisestikin. Voin lämpimästi suositella kaikille Elina Karhumäkeä Tampereelta! Elinan kommentti oli, että tyttö on suht ok kunnossa, oli odottanut puhelun perusteella pahempaakin. Tosiaan jatkossa Ruusa tekee vatsalihas- ja punnerrusliikkeeitä joka pvä. Ja seuraavan kerran menen Elinan luo 1,5 kk:n päästä. Katsotaan onko jumpat auttaneet tilannetta.

Töitten jälkeen kävin hakemassa sitten Paven kotiin. Paavo-paralla taisi olla jo jonkin verran ikävä. Koko illan piipitteli ja marssi perässä. Ruoan jälkeen hiukan hiljeni mutta ei kokonaan. Otin sitten Paven sohvalle kainaloon (tai siis istuin sohvalle ja jätkä tuli vapaaehtoisesti aivan liki nukkumaan). Rapsuttelin siinä hetken aikaa ja johan alkoi piippaaminen helppaamaan. Voi tuota hassua poikaani! Ruusahan osoittaa halipulaansa (kroonista sellaista) ihan jatkuvasti mutta Paavo harvemmin. Siksi se tuntuuu niin sykähdyttävältä kun joskus Paavo-äijäkin sortuu moiseen :)

Keskiviikkoaamuna mentiin sitten porukalla ell-Juhan luona käymään. Molemmilla oli normirokotukset ja lisäksi tsekkailtiin nämä vanhat vaivat läpi. Eli Juha taivutteli Ruusan olkapäitä ja oli tyytyväinen näkemäänsä. Lihaksisto on alkanut palailemaan ja leikkaustarvetta ei ole! Jee! Myös korva on parantunut hyvin (kiitos ahkeran teippaamisen...). Eli terveeksi todettuja koiria kumpainenkin, hyvä niin (pitkästä aikaa). Ai niin, ennen kuin päästin odotushuoneeseen juttelin siinä vuoroaan odottavan borderterrierin omistajan kanssa. Kävi ilmi, että hänen serkullaan on rhode (Zinda, joka on Paven kanssa samasta kennelistä ja on joskus leikkinytkin Paavon kanssa). Toivottavasti terveiset meni Rialle perille ;) Ja sitten ovikello soi ja sieltä tuli Ruusan Carlos-serkkupoika! Voi sitä riemua kun päästettiin koirat hiukan peuhaamaan odotushuoneessa. Ruusa kieppui ihan sykkyränä ja haastoi Carlos-jättiläisen leikkiin. Täytyy ehdottomasti saada nyt aikaiseksi ja mennä lenkille Carloksen kanssa. Tuntui sujuvan leikit niin hyvin Ruususen kanssa.

Eilen illalla tein sitten ensimmäistä kertaa jumppaliikkeitä. Ruusunen ei oikein ymmärtänyt peruuttamisen ideaa, vaan jänskäsi sitä hiukan. Eiköhän se ala sujumaan pikkutreenillä. Jalkojen nostelu (ristikkäiset jalat ilmaan, vatsalihasliike) sujui hyvin. Ja kottikärrykävely (nameja luistamattomalle matolle, koiran takapää ilmaan ja siitä poimii nameja eteenpäin kävellessään, punnerrusta siis) sujui oikein hyvin. Ahne kun on. Myös sivutaivutukset oli helppoja juttuja.

Pave kuolasi sillä aikaa niin paljon portin toisella puolen että teetin sitten samat jutut myös sille. Ja jätkä oli ihan tohkeissaan. Kottikärrykävelyssä hiukan ihmetteli, että mitä siellä roikut, mutta meni kuitenkin eteenpäin. Peruutukset teki todella vauhdikkaasti ja monta kertaa. Jalkojen nostelu oli hiukan ällöä, mutta seisoi kiltisti kuitennii. Huomasin että yhdessä paperissa oli liike, jota ei Ruusalla tartte tehdä mutta ajattelin tehdä sen Paavolle. Eli koiran etupää nostetaan tassuista täyteen mittaan seisomaan ja siitä peruutetaan taaksepäin 10 askelta. Ja jos oli tohkeissaan peruutuksesta niin tästä oli aivan seitsemännessä taivaassa. Häntä vaan vispasi ees taas kun oli niin hauskaa.

Kuka vielä kehtaa väittää että jumppaaminen on tylsää !

Tänään saan vielä rimat pihalle, niin pääsevät niitäkin teputtamaan. Ja sitten talvella (jos sitä tulee tänä vuonna) on luvassa paljon umpihankikävelyä. Niin ja alamäkiä täytyy mennä siksakkia hitaassa käynnissä. Aika paljon kaikenlaista, mutta jos näillä jumpilla yms saan tytön kuntoon, niin helppo nakki!

Mitäpä muuta sitä ihminen tekisi odottaessaan lentokentällä konetta kuin päivittäisi koirien blogia:)

Koskapa edellisestä päivityksestä on aikaa vaikka ja kuinka, niin ei oikein ole muistikuvia tässä välissä tapahtuneista asioista... Pave kävi jokin aika sitten kipaisemassa Hailuodon maastokisoissa. Siitä saan toivottavasti jossain vaiheessa Ninalta tarkemman raportin (vihje, vihje Nina :)). Mutta lyhyesti: Pave tuli, hassutteli ja jäi viimeiseksi:) Paavo tosiaan matkasi Hailuotoon Janican ja Chai-rhoden kanssa. Chaikkuli oli aivan myyty minun poikani seurasta. Janica katsoi vaan silmät lautasina vierestä kun C mielisteli Pavea. Ja samaan takakonttiin menokaan ei ollut ongelma:) Itse juoksusuoritus sitten ei ollut kovinkaan vakavasti otettava tiukka rypistys. Poju oli vaan pitänyt hauskaa koko rahan edestä. Eipä poju ole koskaan aiemmin päässyt hiekkarannalle, niin minkäs sille mahtaa kun iski hassuuskohtaus...

Ja sitten tämän hetken kuulumisiin... Lähdin aamulla kotoa ja Pave jäi sinne odottamaan. Olen tosiaan loppuviikon Epsanjassa, Bilbaossa. Pave menee hoitoon Tamu-rhontin seuraksi eli poju haetaan kotoa iltapäivällä. Ruususen kanssa tulimma Vantaalle. Vein tytön Walla-rhontin seuraksi. Tyttö käyttäytyi aluksi todella kummallisesti. Meni ihan lukkoon ja teputti vaan pihalla hyvin hämmentyneen oloisena. Ei meinannut uskaltaa tulla sisälle lainkaan. Sisälläkin oli jonkin aikaa melko levoton kunnes tajusi, että hei. täällähän on innokas leikkikaveri:) Ja sitten alkoi armoton paini Wallan kanssa... Sinne ne jäivät painimaan kun lähdin.

Alla on tämän kauden kaikki mejätulokset. Lukekaa ja naurakaa:)


Ruovesi
1.6.2008
Tuomari: Satu Savolainen-Pulli

jäljestämishalukkuus (0-6) 2
jäljestämisvarmuus (0-12) 5
työskentelyn etenevyys (0-10) 5
lähdön, kulmauksien,makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen (0-14) 7
käyttäytyminen kaadolla (0-3) 2
Yleisvaikutelma (0-5) 3

Laukauksen sieto: Hyväksytty

Pisteet: 24
Palkinto VOI 3
Koeselostus: Paavo lähtee itsenäisesti jäljelle ja jäljestää maa- ja ilmavainua käyttäen polveillen jäljen päällä ja sivussa. Hieman ennen 1. kulmaa Paavo harhautuu jäljen sivuun eikä kehoituksista huolimatta löydä jatkoa. Tuomitaan hukka. Palautus jäljelle hieman ennen katkoa, jota Paavo ei selvitö. Tuomitaan 2. hukka. Viimeisellä osuudella Paavoa alkaa hieman väsymys painaa ja tarvitaan kannustusta. Kaadolle tullaan suoraan ja sitä nuuhkaistaan pikaisesti. Makauksista Paavo merkkaa 1. Lissä treeniä niin tulokset paranevat varmasti

****************************

Vierumäki
15.6.2008
Tuomari: Heikki Pirhonen

Laukauksen sieto: Hyväksytty

Pisteet: 0
Palkinto VOI  0
Koeselostus: Paavo ohjataan lähtöruutuun. Rauhallinen lähtö, Paavon jäljestysvauhti on jälkityöhön sopivaa. Jäljestys tapahtuu loivalla siksak-hakukuviolla, pääosin ilmavainua käyttäen. Ensimmäinen makaus osoitetaan pysähtyen. Heti makauksen jälkeen harhaudutaan jäljen vasemmalle puolelle. Palautetaan. Tullaan katkokulmalle. Jäljen suunta ei heti selviä, joten osoitetaan veretyksen alku. Toinen makuu osoitetaan taas hyvin pysähtyen. Kulma laajalla suunnan tarkistelulla. Kolmannen osuuden puolessa välin jäljestysinto lopahtaa tuomitaan kolmas hukka. Tullaan harjoitellen kaadolle. Kaadosta kiinnostunut. Lisää harjoitusta ja hyvä tulee.

************************

Vammala, Maso
20.7.2008
Tuomari: Marko Aaltonen

Laukauksen sieto: Hyväksytty
Pisteet: 0
Palkinto VOI 0
Koeselostus: Nopeasti liikkeelle. 1. osuuden alussa jäädään hetkeksi jäljen sivulle. Lähtee kehoituksesta jäljelle. Osuuden loppu laajalla hakukuviolla. Katkokulmalle ei selvitä. Palautetaan. 2. osuus hyvin, vain yksi iso tarkistus sivulle. Kulmasta suoraan toinen hukka. 3. osuus pieniä tarkistuksia tehden puoliväliin - jäädään kehoituksista huolimatta tarkistelemaan metsäojan pohjaa sekä reunoja. Koe keskeytetään. Makuista merkitään 1 ja 2 hyvin, 3 ohi. Jäljen sijainnista sekä annetusta tehtävästä hyvin tietoinen koira. Metsän muut tuoksut kiinnostavat kuitenkin verijälkeä enemmän.

*************************
Äetsä
5.10.2008
Tuomari: Ilkka Niemi

jäljestämishalukkuus (0-6) 2
jäljestämisvarmuus (0-12) 4
työskentelyn etenevyys (0-10) 3
lähdön, kulmauksien,makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen (0-14) 6
käyttäytyminen kaadolla (0-3) 3
Yleisvaikutelma (0-5) 2

Laukauksen sieto: Hyväksytty

Pisteet: 20
Palkinto VOI 3
Koeselostus: Alkumakaukselta liikkeelle. Paavo aloittaa sopivaa vauhtia jäljestämällä aluksi tarkasti. 1. osuuden loppupuolella tehdään pieni kaarros jäljen sivulle. Katkokulmalla Paavo lähtee määrätietoisesti ajouralle ja tuomitaan hukka. Palautettuna hyvä jäljestys jatkuu taas, mutta 2. osuuden loppupuolella tehdään ensin kaarros oikealle, josta Paavo palaa kehoituksin. Edetään jälkeä vähän matkaa ja tehdään pitkä pisto vasemmalle. Sieltäkin Paavo palaa oikea-aikaisin kehoituksin 2. kulmalle. Hyvä jäljestys jatkuu, kunnes Paavo poistuu 3. makaukselta suoraviivaisesti ja määrätietoisesti jäljeltä, 2. hukka. Taas hienoa jäljestystä kaadolle, joka ohitetaan tuulen yläpuolelta. Paavo pysähtyy vasta tiellä, mutta kun kehoitetaan palaa kaadolle, jota jää järsimään. Katkokulmalla siis hukka, 2. kulmalla pitkä pisto ja 3. kulma tarkasti. Kolme makausta merkattiin tosi hienosti, yksi ohitettiin. Paavo osoittautui koiraksi, joka tietää kaukaakin, missä jälki on ja osaa tulla sille, jos haluaa. Tänään Paavo teki kaksi kertaa oman päänsä mukaan mutta hämmästyttävän hyvin kehoituksetkin auttoivat. Henkien taistelu oli kyllä aistittavissa.

Näin kun jättää päivitykset "hetkeksi" kirjaamatta, niin ei muista kuin osan...

Eli käytiin viime viikolla hurttien kanssa taas Hämeenlinnassa treenailemassa mejää. Paavolle tehtiin taas kaikki kulmat katkoina ja Ruususelle lyhennetty avo-jälki. Paavon jäljestys oli tällä kertaa hiukan heikompoaa kuin edellisellä kerralla. Hyvin lähti rengastamaan katkoja. Ensimmäisellä tosin polku vei mennessään ja sieltä jouduin palauttamaan takaisin töihin. Ja sitten hajosi liina ja poju laukkaili menemään. Ihme kyllä jäi makaukselle odottamaan, että sain jätkän kiinni. Olin nimittäin varma, että sinne meni ja nähdään sitten vasta kaadolla. Mutta hyvä näin. Ruususen jäljestys meni aikas hyvin. Muutaman kerran itikka käytti hiukan liikaa ilmavainua ja ajautui jäljen sivuun. Mutta osasi sieltä oman nenänsä avustuksella takaisinkin. Vallan pätevä likka siis! Pahin arkailu alkaa jo helpottamaan eikä enää tukeudu niin voimakkaasti minuun, hyvä niin.

Ruusunen on päässyt myös hakemaan eksyneitä ihmisiä metsästä. Osaa hyvin nostaa nenän ylös ja hakea hajua ilmasta. Ja treenin jälkeen ollaan niin ylpeitä että. Siis sekä koira että ohjaaja:) Ja tokoakin on hiukan harrasteltu, tosin erittäin pienimuotoisesti. Josko nyt talvella, mejä-kokeiden loputtua, olisi aikaa siihenkin. Aika näyttää...

Viime viikonloppu meni sitten mejä-kokeen parissa. Lauantaina käytiin Karrin kanssa väkästelemässä jälki Äetsän metsään. Vallan kätevää kun on oma pari jälkeä tekemässä, ei tarvitse tehdä kuin yksi jälki ja muutenkin vallan jees:) Tarkoituksena oli jäljenteon jälkeen mennä koirien kanssa rhodeyhdistyksen karhunhaukkukokeeseen Mänttään. Mutta eipä sitten ehditty sinne, kun muut rhontit oli haukkuneet Pena-konekarhua suunniteltua aikataulua nopeammin. Harmitti hiukan, mutta ei voi mitään. Ajeltiin sitten vaan Mäntän ohi Keuruulle yöksi. Koirat rauhoittui uuteen paikkaan yllättävänkin hyvin. Hiukan toki piti harrastaa pystypainia kun oli kätevän iso matto missä temuta. Mutta muuten köllivät rauhassa sohvalla. Nukkumisesta tosin ei meinannut tulla yhtään mitään. Kerrostalon äänet sai Paavossa ja Ruusassa heräämään Valtaisan Vahtikoiran. Rauhoittuivat vasta kun otettiin ne sänkyyn nukkumaan. Kumma ettei sieltä peiton alta ollut sitten mitään tarvetta aukoa päätään, tosi vahteja...

Parin tunnin yöunilla Skodan nokka kohti Äetsää. Olipa yksi pienen elämäni rankimpia ajopätkiä. Pimeää, vesisadetta ja armoton univelka. Loistava yhdistelmä! Mutta perille päästiin kuitennii. Pave oli jälleen laukauksensietotestissä ainut koira joka piippasi koko ajan. Poika tiesi, että missä ollaan ja miksi... Ruusa sai vahingossa aikamoisen laukauksensietokokeen, kun haulikolla ammuttiin aivan mun auton vieressä... Mutta ei tyttö näyttänyt olevan moksiksikaan tuosta hommasta. Hyvä niin.

Tekemämme jälki oli tuomariryhmän ensimmäisenä. Ja jäljelle lähti lapukka nimeltä Paavo!! Loistava yhteensattuma:) Ja Paavo meni todella hienosti. Tosin ohjaajaa kävi aika tavalla sääliksi, kun Paavo-lapukka veti kuin hinaaja koko matkan... Jäljenpurun jälkeen olikin aikaa nukkua pari tuntia, kun minun Paavo meni vasta ryhmän viimeisen jäljen. Ja millainen jälki siitä sitten kehkeytyikään, huh huh...

Alku meni vallan sutjakkaasti, mutta katkokulmalle tuli hiukan jäljen sivussa ja sitten törmäsi ajouraan, joka vei mennessään. Hukka. Tosin siinä kohdassa kun tuomari otti siitä hukan, Pave oli tulossa jo jälkeä kohti. Mutta ei voi mitään määrätty mikä määrätty. Eikä minun tarvinnut kuin sanoa että kipaisepa sinne jäljelle, niin sieltä se löytyi heti. Eli ei tarvinnut näyttää jälkeä tms. Ja hyvä meno jatkui taas. Tosin matkalla oli aika huimia kiviä/kallioita, joista alastulo meinasi olla hiukan haastavaa. Paavo kun ei tietty voinut valita helpoimpia reittejä. En uskaltanut antaa pojan mennä alas täyspitkällä liinalla, vaan tuomari otti pojan kiinni alhaalla ja minä laskettelin niitä noin 3 metrin pystysuoria pudotuksia pyllymäkeä alaspäin. Huh hah hei...

Yhden kerran poika ajautui taas todella kauas jäljestä (ehkä noin 40 m tms). Mutta tuomari vaan käski kehottaa koiraa. Tein työtä käskettyä:) Ja Paavo nostikin nenän ylös ja alkoi paikallistamaan, että missäs se jälki onkaan. Ja aikansa (joka tuntui ikuisuudelta) ilmaa nuuhkittuaan sai fokusoitua, että haju tulee tuosta suunnasta ja sinne siis. Oli tulossa jäljelle, kun opas näki meidät ja kiljaisi että täältä jatkuu. Täysin ymmärrettävää, että luuli meidän ottaneen hukan ja oli palautettavana. Ja Paavo oli tosiaan menossa oikeaan suuntaan ilmavainulla mutta tuo huuto sai pojan laukkaamaan täyttä vauhtia opasta moikkaamaan:) Harmi, mutta oppaalta täysin looginen tapa toimia. Ei sitä yleensä noin kaukaa anneta enää tulla ilman hukkaa. Tuomari selitti jälkeenpäin, että oli antanut tehdä normaalia kauemmin töitä, kun oli katkolla ottanut hukan liian nopeasti (ei huomannut että ajoura kääntyi ja että oli menossa jälkeä kohti). Todella reilua ja oikeudenmukaista toimintaa tuomarilta!

Ja hyvä jäljestys jatkui taas. Tosin kaadosta meni muutaman metrin päästä ohi ja mentiin tielle. Sieltä, minun suureksi ihmetykseksi, teputti käskystä kyllä takaisinkin ja kaadolle. Ei olisi halunnut millään luopua kaadosta. Siis piti vain kiinni ja irti-käsky ei toiminut lainkaan. Oli jätkä niin tohkeissaan löydöstään:)

Tuomarin ensimmäinen kommentti taisi olla, että onpa erikoinen koira:) :)

Tulostenlukemisesta tulikin erittäin positiivinen yllätysten sarja. Olin aivan varma, että tulos on pyöreä nolla. Mutta se olikin VOI 3 / 20 pistettä! Jei! Ja tuomari oli aivan uskomattoman mahtavan ystävällinen ja puhui minun pojasta todella kauniisti. Luki toki koeselostuksen mutta lisäksi kertoili pojasta ylimääräistä ja kehui minun hassua poikaani, kaiken kansan kuullen! Lisään koearvostelun tänne vaikka huomenna. Tuomari kertoi, että Paavo on taitava jäljestäjä, joka koko ajan tietää missä jälki menee, mutta ei aina mene sitä. Niinpä... Sehän meidän ongelma juuri on! Ja myös kehui kuinka kaukaa poika löytää ilmavainulla jäljen. Ja toimii hämmästyttävän hyvin käskystä, vaikka olisi harhautunut kauaskin. Meinasi itselläkin tulla pala kurkkuun sitä kuunnellessa ja yleisöllä oli hauskaa. Paavo on aika monessa kokeessa tehnyt vastaavia haaveiluja/tehtävän unohtamisia. Aika moni tuollakin naureskeli, että vai teki se sinun Paavo taas tuollaista. Muistavat pirulaiset aiemmista kokeista mun hassun leijonanmetsästäjän:)

Kokeesta poisajellessa olo oli todella väsynyt mutta onnellinen. Vaikka Paavon tulos ei vienytkään lähemmäs himoitsemaani jäljestysvalion titteliä, niin silti aivan loistava olo! Poika oli oma itsensä. Hassu, rakastettavan raivostuttava ja silti niin taitava. Ja missään vaiheessa ei luovuttanut tai paineistunut. Ja itsekin maltoin olla käskyttämttä, vaan annoin sille aikaa hakea ihan itse takaisin jäljelle. Tiukkaa tosin teki seistä hiljaa vieressä ja antaa pojan haarukoida, että mistä se haju tuleekaan. Pojan kanssa kun on tullut hakattua niiiiiiiin paljon päätä seinään, ettei mitään rajaa, niin kaikki onnistumiset tuntuu todella hienoilta. Totesin tuomarillekin, että osoittaa järjenköyhyyttä ottaa ensimmäiseksi koiraksi rhodeuros. Ja sitten kun vielä sattuu tällainen eriskummallinen yksilö kohdalle, niin se on hyvin kasvattava kokemus. En vieläkään täysin ymmärrä Paavoa, tulenkohan koskaan ymmärtämäänkään. Mutta pois en silti antaisi ikimaailmassa. Takaisin ajellessa soi päässä myös Maaritin biisi Lainaa vain. Kun jatkuvasti takaraivossa jyskyttää ajatus Paavon syövästä.

Mutta summa summarum. Oli todella tunteikas viikonloppu kaikin puolin. Kaikesta myllerryksestä huolimatta vallan hieno viikonloppu!

Seuraavat mejäkokeet on sitten vasta ensi keväänä. Silloin toivottavasti minulla on jo kaksi koiraa kokeissa, jos Ruusa edistyy hyvin treeneissä... Paavo lähtee vielä kisaamaan tänä vuonna yhden kerran eli parin viikon päästä Hailuotoon maastojuoksukisoihin. Itse en sinne ole menossa, vaan poju lähtee Janican kyydillä kisailemaan:)

Huh, on taasen päivitykset jääneet tekemättä liian pitkältä ajalta. No tästä tarinasta tulee sitten hyyyyyyyyvin pitkä. Tarjoan pullakahvit taasen jos joku on niin kiinnostunut mun koirien elämästä että lukee loppuun saakka:)

Aloitetaan viime viikon tiistaista. Suunnattiin silloin Skodan nokka kohti Hämeenlinnaa ja mejä-treenailua. Oltiin sovittu Heikin kanssa, että tehdään jäljet laimennetulla verellä ja ajetaan samantien. Näin mun ei tartte ajaa kahtena päivänä pelipaikalle. Paavolle tehtiin M-mallinen jälki, jossa kaikki kulmat oli katkokulmia. Ja joka osuudelle lisäksi makaukset. Eli tehtäviä, tehtäviä, tehtäviä. Niitä kun nyt pitää treenata. Katkot oli vaikeutuvia. Eli ensimmäisellä vain hiukan sivuun ja taakse ja siitä heti sieni maahan. Seuraavalla enemmän sivuun ja taakse ja hiukan vielä sivuunkin. Jne. Ei vielä mikään ollut kisakatkon mukainen, mutta viimeinen oli jo aika lähellä. Ruusan jälki oli vain normi avo-jälki, tosin toki lyhyempi kuten Pavenkin. Pituuksia en enää muista...

Itikka pääsi ensin jäljelleen. Ja tyttö yllätti mut positiivisesti! Ei jänskäillyt läheskään niin paljon kuin aiemmilla kerroilla. Hankaluuksia tuotti ainoastaan armoton risukko jonka läpi jälki meni (siis hakkuista maahan jääneet oksat). Niistä pikkulikka ei halunnut mennä läpi vaan etsi aina kiertoreittejä. Mutta palasi kierron jälkeen aina takaisin jäljelle. Kun päästiin risukosta eroon, alkoi typy menemään vallan reipasta tahtia. Välillä jopa täyspitkällä liinalla ja liina hiukan kireällä! Vau, mitä edistystä näin vähillä treeneillä!!! Olin laittanut makauksille pinaattilättyjä ja sieltä ne syötiin innolla. Kuten myös makauksella olleet veretkin:) Loistolikka!

Ja sitten Paavon jäljelle. Tarkoituksena oli pitää koko matkan puolikas liina, jotta poika ei pääse haahuilemaan lainkaan jäljen sivuun. Ja alussa tiukka jarrutus, ettei ala vouhkaamaan ja näin etenemään epätarkasti. Ja tosiaankin sai jarruttaa. Ensimmäinen pätkä tuntui ikuisuudelta kun takakenossa jarrutin vauhdin rauhalliseksi kävelyvauhdiksi. Mutta se kannatti. Poika eteni tarkasti ja suoraviivaisesti. Kunnes tultiin katkolle. Hiukan jänskätti, että mitäs nyt. Tähän asti kun katkolla Pavelle on lähinnä tullut totaalipysähdys ja ihmetys. Nyt veretyksen lopussa lähti automatic rengastaen etsimään!!!!!!!!!!!!! Olin todella ylpeä koirastani, joka löysi jatkon todella nopeasti. Ja sama meno jatkui koko jäljen. Makaukset huomioitiin tarkasti ja sieltä etsittiin kaikki pinaattilätyn palaset. Katkot meni upeasti etsien ja jälkiuralta ei poistuttu kertaakaan haahuilemaan. Aivan uskomaton suoritus! Leijailin aika tavalla koirieni suoritusten jälkeen... Heikin Santra kävi vielä jäljestämässä Paven jäljen ja hyvin meni silläkin, vaikkei tyttö ole ollut yli vuoteen jäljestämässä jalkaongelmien takia. Eli vallan onnistunut keikka Hämeenlinnaan...

Keskiviikkona ei sitten ollut ohjelmassa kummallisempaa kuin normilenkki ja koirille ruoanhaku. No siitä ei sitten tullutkaan ihan normilenkki. Polkua kävellessä Ruusa yhtäkkiä pomppasi metrin ilmaan ja rupesi ravistamaan päätään. Ja siinähän törrötti pari ampiaisen piikkiä. Toinen korvalehdessä ja toinen keskellä päätä. Soitin sitten klinikalle, että tarvitseeko antaa kyypakkausta tms. Ja ei kuulemma tarvitse tehdä mitään kun hengitystiet on ok. Ja samalla kysäisin neuvoa, miten saisin Ruusan korvassa olevan haavan menemään umpeen (lue: kyllästynyt pesemään veripisaroita seinistä). Ja varasivatkin saman tien ajan seuraavalle aamulle. Takaisinpäin tullessa yritin välttää sitä kohtaa jossa ampiaiset oli mennessä pistäneet. No, sillä seurauksella että käveltiin suoraan pesään. Aika hitaalla nuo ampparit liikkui mutta piikit oli näköjään silti hyvässä terässä. Autolle päästyä tutkin tilanteen. Ruusassa oli yhteensä 6 pistosta ja Pavessa 4. Minuun ei ihme kyllä osunut yksikään, vaikka kaavin amppariparvea paljain käsin koirista... Onneksi kaikki pistot oli jaloissa ja muualla kropassa eikä kaulassa tms. Paavoa suojasi toki päällä ollut takki pahimmalta hyökkäykseltä.

Koirat autoon ja pikakoukkaisu kodin kautta. Annoin Ruususelle Rescue Remedyä, kun tyttö tuntui olevan aika sätkynä moisesta yllätyshyökkäyksestä. Autoonkin laitettaessa hyppäsi todella vauhdikkaasti ja istui aivan häkin nurkassa pälyillen ("tuleeko ne taas, pistääkö ne taas"). Paavoa ei moiset ampparit hetkauttaneet sitten lainkaan. Barffinet-keikalla kävin myös Teemerissä hakemassa lauantain kisapalkintoja. Samalla ostin Paavolle tilatun uuden talvitakin, uuden ruokakupin (Ruusa rikkoo niitä sarjassa jos unohtuu lattialle ruokailun jälkeen), luita ja Ruusalle jälkivaljaat. Hiukan meni rahaa tuolla keikalla mutta kaikki oli oikeasti tarpeellisia ostoksia.

Illan Ruusa oli normaaliakin läheisriippuvaisempi. Tahtoi olla vaan ihan liki. Hassu tyttö...

Torstaiaamuna suunnattiin sitten tiemme kohti klinikkaa. Ajattelin, että laittavat jonkun kätevän siteen siihen korvaan tms. Mutta pyh. Minun toivottoman huono onneni jatkuu sitten yhä vaan. Juliska katsoi Ruususen korvaa ja välittömästi alkoi tutkimaan tytön tassuja. Hiukan ihmettelin, että mitä se nyt niitä tutkii. Mutta selvisipä syykin. Diagnoosi kun oli immunologinen sairaus nimeltä vaskuliitti. Just! Niin kuin tässä ei olisi ollut jo riittävästi muutakin murhetta, niin yksi sairaus koirille lisää. Tenttasin lekuria, että mistä tunnistat sen noin silmämääräisesti, että se on vaskuliitti eikä vain normaalihaava, mutta hän oli varma diagnoosistaan. Tyttö saa nyt sitten kortisonia (lääke jota en ikimaailmassa haluaisi antaa koiralleni!!) ja sen lisäksi antibioottikuurin. Ab-kuurin siksi, että ampparit pisti edellisenä päivänä ja kortisonilääkitys voisi tulehduttaa ne pistot. Huh huh… Mieli oli aika tavalla maassa torstaina tämän jäljiltä. Piti mennä illalla juoksemaankin, mutta ei pystynyt eikä kyennyt.

Perjantai menikin sitten aika haipakkaa seuraavan päivän kisajärjestelyjen kanssa. Ruusakin pääsi retkelle Jämsänkoskelle, vaikkei mun kanssa. Nina ja Juha ystävällisesti otti pirpanan mukaansa kun menivät tapaamaan Jukka the kopantekijää. Typykästäkin kun piti ottaa mitat ensi kesän juoksukarkeloita varten. Mahtoi olla Jukka ihmeissään kun paikalle pölähti Eddie (reilusti yli 70 cm, 50 kg) ja Ruusa (hiukan yli 60 cm ja 25 kg) J Mutta hyvin oli reissu mennyt ja tyttö oli kovasti tykännyt Eddien seurasta ja toisinpäin. Eddie oli nuollut Ruususen korvat puhtaaksi ja Ruuskanen oli söpöstellyt kovasti. Hain tytön vasta illalla kisapaikalta kun kävin viemässä sinne kisatavaroita.

Illalla kävin vielä hakemassa Eevan ja Myytti-koiran rautatieasemalta. He tulivat meille yöksi seuraavan päivän kisoja varten. Ruusalla kun on yhä saikku päällä, niin en voinut päästää sitä riekkumaan Myytin kanssa. Minun koirat nukkui sitten olkkarissa ja Myytti portin toisella puolen. Ja hyvin meni. Yllättävän vähän Ruusa ja Pave reagoi vieraaseen koiraan. Ei tietenkään olisi reagoineet mitenkään negatiivisesti, mutta yllättävän tyynesti ottivat sen, etteivät pääse riekkumaan Myytin kanssa. Hyvä R&P!

Lauantaina suunnattiin sitten kulkumme kohti kisapaikkaa anivarhain aamusta. Ja kisoissa sitten olikin melkoista matalalentoa koko ajan. Milloin piti selvittää puuttuvan koiran tilannetta, milloin etsitä toimivaa lälläriä tai sitten miettiä miksi aggrigaatti ei toimi yms yms. Mutta kaipa nuo sempalot kokonaisuutena meni suht ok… Paavon suoritukset tosin ei ollet kummoisia. Tai no ainakin kaikilla oli oikein hauskaa! Alkuerässä poika oikoi oikein huolella, mutta sen verran viksusti  että sai vieheen kolme kertaa kiinni. Hiekka vaan pöllysi kun jätkä iski vieheeseen kiinni. Pisteitä ei toki paljoa tullut moisella oikomisella. Lisäksi poju hyytyi aika pahasti viimeiseen mäkeen. Mutta se oli oletettavaakin, kun lenkit on ollet aikas lyhyitä ensin Paven leikkauksen ja viime aikoina orjan heikohkon olotilan vuoksi.

Finaalissa poju oli vielä edellistä starttia hulvattomampi. Paavo selkeästi tiesi, että finaalirata on ae-rata toisinpäin. Kipaisi vaan radan varteen odottamaan kyyryssä, että tänne se viehe tulee, ihan kohta tulee ja sitten hyökkäys kohti viehettä. Hetken ihmetys, että taasko se lipesi hampaista ja kohti uutta kyttäyspaikkaa ja uusi isku. Ei hyvää päivää, millaista toimintaa. Ei uskoisi että tuo otus voitti viime vuoden mestaruudenJJ Viimeiselle mäelle jätkä ei olisi enää halunnut kipaista, vaan jäi vain alhaalta katselemaan, että tule viehe tänne, en viitsisi kiivetä ylös. Mutta pakkohan se sitten oli sinne pungertaa…

Ruusalla oli hiukan tylsempi kisapäivä. Onneksi sain sitä lykättyä sopiville uhreille aina välillä, niin typy pääsi vähän tassuttelemaan (hienossa vaaleanpunaisessa nahkatakissaan). Itsellä kun oli hiukan kiire järjestelyissä, Paavon&Chain juoksutuksessa ja muissa säädöissä.

Illalla sitten purettiin kisapaikka ja karavaani lähti kohti Nokiaa. Juha ja Nina parkkeerasi asuntovaunun mun kartanon eteen ja yöpyivät siinä la-su-yön. Istuimme iltaa jonnii aikaa saunan, punaviinin ja koirajuttujen parissa. Oli oikein mukava ilta! Tervetuloa vaan toistekin N&J! Valitettavasti Eddie joutui köllimään yksin autossa, kun Paavo ei olisi iiiihan arvostanut rhodesianponipojan seuraa.

Sunnuntaina sitten aamupalan jälkeen käytiin koirien kanssa pikkuinen lenkki ja mä suuntasin tieni kohti Kaupin rataa. Olipa hienoa nähdä rhodesiankoirien juoksevan. Ja vieläpä täysi kuuden koiran lähtö. Wau!

Maanantai menikin sitten aika sumussa. Illalla käytiin koirien kanssa häiriötreeneissä. Ruusa meni oikein mallikkaasti, kuten saattoi olettaa. Kunhan vaan orja sai ajatuksensa kasaan ja pystyi keskittymään koiraansa… Harjoiteltiin vielä lopuksi Ruusan kanssa lapsien ohittamista. Aika hyvin siedättyi kun aikansa kierreltiin seisoskelevia lapsia. Tyttö haki lasten kohdalla minusta aika tavalla turvaa, mutta pystyi pikkuhiljaa hiukan rentoutumaan. Eipä mulle ole lapsia tulossa, mutta niihin kun väkisinkin törmää tuolla lenkillä, niin on se hyvä että saadaan tätäkin ongelmaa hiukan ratkottua. Ja lähipiiriin syntyy noita pienihmisiä lähiaikoina aika lauma, kun niin moni ystäväni on päättänyt hankkia moisia. Muuten maanantai oli aika raskas päivä, johtuen viime aikojen tapahtumista. Mutta Paavon mielestä se on ainoastaan hyvä juttu. Pääseepä olemaan yöt peiton alla ihan liki…

Eilen kotiinmeno oli aika ... ... yllättyksiä täynnä. Katsoin ensin eteistä riemuissani, että kas ei ole sisustettu lähes lainkaan. Loistavaa. Kunnes tajusin, että jostain kuuluu ääntä. Miten telkkari voi olla päällä? Portti oli normaalisti kiinni ja koirat eteisessä. Mutta olkkarissa tosiaan oli tv päällä, hedelmäveitsen kahva oli uudelleenmuotoiltu, ruisleivät syöty ja mattoakin hiukan rypätty. Aikansa meni ennen kuin löysin kaukosäätimen (nojatuolin alta). Ihme ja kumma, se oli täysin ehjä. Kai Ruusunen oli vaan halunnut viihdettä elämään. Tosiaan en usko, että se on ollut Pave joka on käynyt portin tuolla puolen. Paavo olisi toki voinut syödä leivät, mutta pojalla ei ole koskaan ollut mitään kiinnostusta kaukosäätimiä kohtaan. Ja jos Pave olisi mennyt olkkariin ei tosiaankaan olisi tullut takaisin. Olisi jäänyt vaan tyytyväisenä köllimään sohvalle. Ja nyt sitten epäilyttää, että onko sohvansyöjä sittenkään Pave vai pikku Houdini-ystävämme... Hmmm...

Joka tapauksessa tälle päivälle tein uusia virityksiä. Laitoin pyykinkuivaustelineen kiinni porttiin. Niin ja otin lieden sulakkeen pois. Ruusahan on ottanut leivät ja veitsen ihan lieden vierestä. Tuuria siis matkassa, ettei koko torppa ole palanut. Huh.

On taas niin perin jännittävää mennä kotiin työpäivän jälkeen ja katsoa mitä kivaa tänään on keksitty. Ihanaa!

Mistähän sitä aloittaisi viikon tapahtumien purkamisen...

Ensinnäkin 5,5-vuotias Paavo. Olen nyt Ruusan saikun ajan pitänyt Paavon olkkarissa ja Ruusan eteisessä. Näin välttääkseni sitä, että rhontit painisivat päivän aikana. Nooh, Paavo oli sitten päättänyt päivänä eräänä hiukan modifioida 3 kk vanhaa sohvaa. Perinteiseen tyyliin eli samalla tavalla kuin edellistä sohvaa. Eli ensin otetaan selkänojatyyny sivuun. Sitten avataan istuintyynyn vetoketju ja aletaan silppuaminen. Toki jos sohvaa on pakko syödä niin tuo on paras tekniikka. Nyt ei tarvitse muuta kuin laittaa hakaneuloja (ja sitruunapippuria) rikkimenneeseen istuintyynyyn ja kas sohva on lähes ehjä. Toki istuintyyny on nyt hiukan lyhyempi, mutta toimii silti tarkoituksessaan. Ainut vaan, etten enää uskalla pitää Pavea olkkarissa. Eipä siis Ruusan saikkukaan enää onnaa. Ruusunen kun on niiiiiiin tehokas sisustamaan, että olohuoneessa&keittiössä olisi tytöllä vähän liikaa saumoja toteuttaa itseään...

Keskiviikkona käytiin sitten hakureeneissä Ruususen kanssa. Otettiin vaan ilmavainun käyttötreeniä. Eli koira remmissä lähestyttiin maalimiestä ja kun sai vainun irti ja maalimies kehuu kovasti. Itse kämmin oikein huolella, mutta Ruusa oli ihan pätevä tuossa hommassa. Ja teputti autolle hyvin ylpeänä itsestään. Suuri Hakukoira.

Paavosta on muuten tullut kulkusten poiston jälkeen oikein iloinen ja leikkisä. Pavehan on aina ollut (tai ainakin viimeiset 5 vuotta:)) rauhallinen juupottava äijä. Ja nyt kantelee keppejä lenkillä (ei ole ikuna tehnyt moista), saa onnellisuushepuleita ja on muutenkin virtaa täynnä. Siitä virrakkuudesta varmaan johtui tuo sisustamisvimmakin... Ja Paavo, aina ruokaa inhonnut tyyppi, on yhtäkkiä myös ahne. Ja äärimmäiseen tottelevainen. En nyt sitä vieläkään aio lenkillä irti päästää, mutta kun lenkin aikana teetän vähän tokoa, tekee kaiken armottomalla draivilla. Maahanmenokin on lievästi sanottuna lennokas. Ja pitää hassua tuhinaa suorittaessan annettuja tehtäviä. Hassu poika. Harmi, että R on nyt saikulla niin poika ei saa toteuttaa leikkimisintoaan.

Perjantaina sitten suunnattiin kunnon retkueella kohti Suonenjokea. Matkaan lähti: Paavo, Ruusa, Anne ja Annen Keira. Niin ja iiiiso metallihäkki ja Annen miljoona laukkua. Mutta ihme ja kumma, kaikki mahduttiin Skodaan. Perillä oltiin vasta ysin jälkeen illalla. Pilkkopimeässä pikkulenkki ja sitten mökkiä katsastamaan. Oltiin tosiaan tultu tuonne lauantain maastokisojen takia. Meidän mökki oli vallan jees. Muilla (Janica, Janican äiti, Nina ja koirat) oli oikein de luxe-mökki. Istuttiin sitten siellä iltaa (tai oikeastaan yötä) aikas myöhään. Ja toki juotiin skumppaa, olihan Ruusan 1-vuotissynttäripäivä:)

Lauantaiaamuna varhain hereille ja kohti kisapaikkaa. Hiukan oli kylmä aamu, hrrr. Mutta kisapäivä oli nopsaan ohi. Pave juoksi Nemon kanssa. Ihan ok juoksu mutta ei kyllä ollut hurraamista. Pisteet oli aika liki sen mitä arvelinkin eli 210. Valitettavasti muiden juoksut oli tällä kertaa parempia, joten Pave ei päässyt finaaliin. Harmitti kyllä jonnii verran kun tuota ajomatkaa on kuitennii jonnii verran Kuopijoon. Mutta ei voi mittään. Lauantai meni sitten saunoessa ja levätessä.

Sunnuntai sitten ei ollut elämäni paras päivä. Mutta koskapa tämä on koirien blogi niin keskitynpä käsittelemään asiaa niiden kautta. Jatkossa koirat saa ihan rauhassa nukkua taas yöt mun kanssa samassa sängyssä, kun sinne ei ole mun lisäksi enää muita kaksijalkaisia tulossa. Paavo varsinkin arvostaa tätä asiaa todella paljon:) Ja Ruusa saa toteuttaa loppumatona hoivaviettiään kun joutuu nuolemaan mun kasvoja "kuiviksi". Niin ja saavatpa koirat jatkossa oikein tehotreeniä, kun mun on pakko purkaa tämä olo johonkin konkreettiseen tekemiseen ettei tarvitse miettiä liikaa asioiden nykytilaa. Elämä jatkuu, vaikkei sellaisena kuin toivoisin...

Tämä viikko on ollut Ruusalla aikas hankala. Joka päivä tyttö on toiminut decorative designerina... On mennyt listoja, ovia, pyykinpesukoneen vesilukkoa, petiä,... Ja parina päivänä sisustustyöt on kuorrutettu pissalätäköllä. Huh huh. Ja tyttö on ollut lievästi sanottuna huolestuneen oloinen kun mä olen tullut kotiin. En keksi valtaisaan muutokseen kuin kaksi selitystä. Toinen voisi olla tämänhetkinen lääkitys, jos se ei sovikaan tytölle ja saa olon hassuksi. Toinen, se todennäköisempi, on se että kun ell:n määräyksestä ei saa riekkua lainkaan, energiaa kerääntyy ja sitä sitten päivän aikana puretaan sisustustoimintaaan. Nyt täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa aktivoimaan tyttöä. Onneksi keskiviikkona alkaa hakukrs, torstaina tehdään verijälkiä ja perjantaina ajetaan ne. Ja lauantai menee maastokisoissa ja sunnuntaina alkaa tokokrs. Vielä kun saisi maanantain ja tiistain jollain aktiviteetilla kuitattua niin eiköhän se siitä... :)

Mitäpäs muuta viikon aikana on tapahtunut... Eipä ihmeempiä. Pave on ollut jotenkin erityisen iloinen tämän viikon. Ja se on hyvä se:) Olen leikkauksen jälkeen miettinyt, että kylläpä se poika nykyään pissaa ihan kauheasti. Ja ollut siitä hiukan huolissani. Mutta sitten syttyi lamppu. Eihän se pissaa määrällisesti enempää kuin aiemminkaan, mutta merkkailu on jäänyt lähes kokonaan pois! Eli suorittaa ensimmäiseen puskaan koko pissaamishätänsä ja loppulenkki edetään nostamatta koipea joka hetki. Aivan mahtavaa! Nykyään lenkillä voi siis oikeasti edetä useita satoja metrejä ilman että jatkuvasti tulee tähän kohtaa stop.

Lauantaina oli sitten minun myöhästyneet (Paven leikkauksen takia) synttärijuhlat. Oli erittäin mukavat kekkerit, siitä kiitos loistavalle ystäväpiirille!! Koirat vietti juhlien pari ensimmäistä tuntia autossa. Otin ne sieltä kun kaikki vieraat oli tulleet. Ruusahan oli tietty ihan pähkinöinä kun on niiiiin monta rapsuttajaa vain häntä varten. Hetken saivat patsastella porukassa ja sitten laitoin ne eteiseen portin toiselle puolelle. Hiukan Ruususen toki piti valittaa kohtaloaan mutta tyytyivät sitten uinumaan rauhassa. Yöllä nukkumisesta ei oikein vaan meinannut tulla mitään. Vieraat nukkui mun sängyssä ja mä tein itselleni pedin olkkarin lattialle. Ruusa kävi kyllä nukkumaan sohvalle vallan tyytyväisenä, mutta Paavo tahtoi välttis mun kanssa samalle patjalle. Nukuin sitten yön jossain mystisessä asennossa kun poika vei puolet patjasta. Ja kehtasi vielä yöllä piipata kun peitto oli valunut Hänen Korkeutensa päältä pois... Kumma poika. Ollaan niin itsenäistä ja äijää ja sitten kuitenkin maailmassa tärkeinä on päästä nukkumaan ihan liki saman peiton alle!

Sunnuntai menikin sitten aika sumussa... Ei paljoa napostellut liikkua sohvalta. Käytiin toki pienillä lenkeillä, mutta kunnolliselle lenkeille ei pystynyt. Ruusalle kävi illalla vielä pikku äksidentti. Tyttö heitteli leluaan ilmaan ja sitten yhtäkkiä pysähtyi. Löi kuononsa tv-tason kulmaan. Siihen jäi oikein kunnon lovi, varmaan joku hammas kolahti siihen. Ja suusta tuli hiukan verta. Olin jo ihan varma, että nyt murtui hammas tms. Mutta onneksi ei sentään. Kirsun alla oli vaan pieneltä alalta lähtenyt ihon pintakerros. Ruusa meinasi ottaa lelun (joka oli jäänyt tv-tason päälle), mutta ei uskaltanut. Mulkoili vaan lelua, että tuhma lelu kun satutit mua. Vasta tänä aamuna alkoi taas leikkimään sillä. Hassu likka...