Kajaanin retken toki piti olla viimeinen näyttely, kun tulos oli haluttu. Mutta päätettiin kuitenkin lähteä käväisemään Turussa, kun se tuli jo maksettua ennen Kajaanin retkeä. Edeniä lukuunottamatta koko meidän agiliitoryhmä lähti Turkuun. Prada ja Gadi orjineen meni toisella autolla. Ruusa, Ruska ja Ahti orjineen matkusti aika reteesti hienolla pikkubussilla! Oli tilaa temmeltää. Ja toden totta isä ja tytär temmelsi. Ei nyt mitään mahdotonta, mutta sellaista pientä pystypainia ja nuhjaamista. Kyllä ne vaan niin nautti toistensa seurasta

Perille päästyämme suunnattiin varaamaan paikat kehän laitamilta. Saatiinkin vallan mainiot paikat. Ruususen kanssa on niin mukava reissata, kun se osaa ottaa lunkisti. Ei tarvitse jännittää että räyhäisi muille koirille tai tekisi muutenkaan mitään aivan järjetöntä (siis mun mielestä ei ole järjetöntä että koira kiipeää tuntemattomien ihmisten syliin istumaan pokkana...).

Näin me odoteltiin kehän alkua:

Oli mukavaa odotella kun paikalle tuli niiiiiiin paljon tuttuja! Monia sellaisiakin joita tulee nähtyä aniharvoin. Ja saipa Ruusunen ihan oman ihailijankin Ninan tyttärestä.

Katselin muiden rhonttien arvostelua ja huomasin että tuomaritäti tykkää kovasti selittää händlereille ja vaikutti muutenkin leppoisalta tapaukselta. Hyvä niin, ettei ehkäpä ala heti sättimään vääränlaisen koiran näyttelyyn tuomisesta :) Mutta en aivan voinut kuvitella, kuinka ystävällinen hän olisikaan! ;)

Kehään menossa (TLC:tä toki)

Jo luokkaa katsellessa tuomari hymyili minulle kovasti ja minä toki hymyilin takaisin. Mietti varmaan, että mitä hittoa, mikä tuo on :)

Ja kun vein Ruususen arvosteltavaksi, alkoi Monika kovasti selittämään. Kyseli ensin että rakastatko koiraasi. Vastasin toki myöntävästi. Ja sitten hän kysyin useampaan kertaan, että tiedäthän ettei sinun koirasi ole tyypillinen. Kun kerroin tietäväni sen vallan hyvin, oli tuomari todella helpottuneen oloinen!!

Olin hyvinhyvin tyytyväinen Ruusan esiintymiseen kehässä. Seistä nakotti hienosti ja antoi tutkia itseään ilman minkäänlaista kiemurtelua. Seisotusta ja juoksemista on harjoiteltu aikas paljon, mutta ei tuota tutkimista. Onneksi siinäkään ei ollut ongelmia (en nyt uskonutkaan sen pakittavan paniikissa tms vaan lähinnä ettei tyttö intoonnu pussailemaan tuomaria...).

Tuomari pahoitteli vielä arvostelua antaessaankin, että voi kun se on kiva koira mutta kun ei ole tyypillinen. Ja jatkoi selittämistään vielä istuessaankin, niin Ruusunen päätti pakittaa tädin syliin. Siinä se sitten istuskeli ja kuunteli kun Monika juttelee hänelle pitkät pätkät saksaa. Voi hyvänen aika, kun oli hauska kehässä käynti!!!Veikkaan, että katsojatkin joko a)naureskeli meidän meiningille b)mietti että mikä ihmeen aloittelija tuolla kehässä on kun tuolla tavalla antaa koiransa mennä tuomarin syliin ja ei osaa yhtään käyttäytyä näyttelyetiketin mukaan

Tuloksena oli T eli tyydyttävä. Arvostelu on aikas kiva :

28 months. I´m sorry to say but bitch is not in type. She needs all together more substance. Has lots of black colour in her coat, we don´t want that. Has lovely temper. Is very sound and moves very elegant.

Kotimatka sujui himpan rauhallisemmin, koissut oli aikas väsyneitä... Kotona oltiin vihdoin viiden maissa (lähdettiin kotoa klo 8) eli päivälle tuli pituutta aika tavalla! Koirat vielä metsälenkille, joka teki oikein hyvää kaiken sisällä istuskelun jälkeen.

Ensimmäiset kisailut maastojuoksun osalta on suunnitteilla toukokuun alussa Virossa. Valmistautuminen sinne on toki jo aloitettu. Ruusa touhottaa metsälenkeillä riittävästi omia kuvioitaan ja pysyy näin kunnossa. Mutta Pave taapertaa aika rauhallisesti nuo lenkit... Joten poika alkaa taas juoksemaan Pauliinan kanssa kerran viikossa. Ohjeena Pauliinalle on, että vetää tunnin juoksulenkin niin lujaa kuin vain jaksaa. Itse käyn sitten tuon lenkin lisäksi pari kertaa viikossa juoksemassa 30-60 min, koirat tietty canicross-vermeissä. Toivottavasti tällä "ohjelmalla" saan Paavonkin kuntoa kohotettua, ettei siitä jää kiinni kisoissa pärjääminen. Veikkaan, että poika jatkaa vainafrikanmustaneekerieiveikkaa-mentaliteetilla nämä kaksi viimeistäkin kautta... Mutta kunhan nauttii yhä juoksemisesta niin kyllä me kisoja kierretään!

Reilu viikko sitten eli 16.1. olin koirien kanssa SRY:n maastojuoksentelutreeneissä. Tommi ja Jiipee olivat tehneet hienon radan Näsijärven jäälle! Tällä kertaa ei menty kelkan perässä vaan ihan oikealla maastoradalla laitteineen. Ruusa juoksi ensimmäisen startin Rampo-pojan kanssa. Hauskannäköinen parivaljakko kun oli hiukan tuota massaeroa :) Paavo sai parikseen Chai-neitokaisen.

Oli oikein mukava päivä ja koissut meni odotusten mukaan. Eli Ruusunen kiltisti vieheen perässä ja Pavel oikaisten ;) Ruusa pääsi vielä juoksemaan toisenkin kerran Tico-rhoden kanssa, mutta siitä ei valitettavasti ole kuvia. Ja vaikka tämä onkin Paavon ja Ruusa blogi niin pitää silti hehkuttaa, että Ruususen sisko oli myös tutustumassa lajiin. Ja hienolta näytti!!! Toivottavasti Ruusan sisarukset innostuisivat lajista ja tulisivat kisailemaan...!

Alla olevat kuvat on ottanut Suvi Santajärvi. Minun koirilla on manttelit päällä (jos nyt niitä on muuten vaikea tunnistaa, varsinkin pikkumustaa...).

Ensin Ruusan ja Rampon juoksua:

Ja sitten Paavon ja Chain juoksentelua:

Käytiin viime viikonloppuna tyttöjen retkellä Kajaanissa. Alunperin suunnitelmissa oli lähteä Paven ja Ruusan kanssa. Mutta koskapa Kaisa lähti Prahaan ja Pradalla oli juoksut, niin lähdettiinkin kokoonpanolla: Kaisan auto, Prada, Ruusa ja minä.

Lähtö oli perjantaiaamuna. Kävin ensin viemässä Paavon Mariannelle ja Timille hoitoon, Gadi-rhontin iloksi ja riemuksi. Sitten nappaisin naapurista Pradan kyytiin. Tyttö oli lievästi sanottuna iloinen mut nähdessään. Olihan Kaisa lähtenyt jo muutamaa tuntia aiemmin kohti lentokenttää. Nyt oli retkue koossa ja eikun kohti Kajaania. Putron Samuli piti laulullaan kuskin vallan pirteänä. Matkalla etsin jonkun aikaa sopivaa lenkkipaikkaa, jossa päästää tytöt irti. Ja löysinkin vallan loistavan metsäautotien jota oli hiukan aurattukin. Mutta mitä likat tekee kun päästän ne irti. Seisoo vaan kolmella tassulla surkeana. ”Ei me voida liikkua, täällä on aivan liian kylmä”. No joo, oli pakkasta kyllä 20 astetta, mutta on ne molemmat kyllä tähän asti käyneet normaaleilla lenkeillä. Ei väkisin sitten, koirat autoon ja matka jatkui. Iisalmi-Kajaani välillä pääsin ihan valokuvaankin. Mittarin mukaan nopeus oli 80 alueella 90 km/h eli toivottavasti selviän huomautuksella. Harmitti vaan, kun olin tuohon asti ilveillyt aika monille kameroille ja tämän kohdalla sitten rapsutin leukaa. Ei tullu edustava otos, höh.

Perille päästiin puoli kuuden paikkeilla. Majapaikkanamme oli Outin ja Heikin koti. Ruusalla oli mennessä ongelmia kivuta kerrostalon rappuset. Kierreportaat, hui kauhistus. Olisi varmaan houkuttelemalla tullut ne, mutta päätn kantaa typyn. Onneksi on noin kevyt, niin ei ollut lainkaan hankalaa. Iltalenkiln jälkeen tuli rappuset jo vallan nätisti. Oli jännää mennä yöksi ihmisille joita ei ole koskaan tavannut. Outin sisko on hyvä ystäväni ja hän oli tuon majapaikan järjestänyt. Osoittautui todella hyväksi paikaksi ja O&H oli todella mukavia ihmisiä! Valtaisan suuri kiitos vielä tätäkin kautta vieraanvaraisuudesta! Ruusalla oli valtava määrä energiaa kun päästin sisälle. Väkkärä ei pysynyt yhtään paikoillaan. Pyysi Pradaa leikkimään (huonolla menestyksellä), kiipesi ihmisten syliin, pomppi, loikki, kelli, kiehnäsi,… Kunnes vihdoin simahti nukkumaan. Yö meni sitten minun osalta aika pitkälti valvoessa. Prada päätti puhdistaa pimpsaansa ko-ko yön. Yritin komentaa lopettamaan. Ei vaikutusta. Sitten aloin tökkimään varpailla Pradaa. Siirtyi vain varpaitteni ulottumattomiin. Ja kun komensin Pradaa, Ruusa tuli hyvittelemään. Eli hyppäsi mahan päälle ja siitä kaivautui kainalooni häntä vinhasti viuhtoen ”Prada on tosi tuhma, mutta mä oon tosi kiltti ja tuun tähä ihan liki, että olisit onnellisempi”. Jei.

Aamulla kävin todella hitaalla, joten meinasi tulla huolella kiire näytelmäpaikalle. Onneksi sinne oli matkaa vain alle km, joten ehdittiin ajoissa. Hiukan typsy jänskäili parkkipaikalla kun joka suunnalta sinkoili koiria hermostuneine ihmisineen. Mutta todella nopeasti rentoutui ja tarjosi kontaktia. Hyvä likka. Hiukan aikaa siinä säädettyämme olikin jo Ruususen vuoro. Ja ihme kyllä, mua ei jännittänyt lähes lainkaan. Come what may-asenteella kehään. Lisäksi hermoja rauhoitti kummasti se, että tiesin tytön osaavan seisoa ja juosta tosi kivasti. Heti kehään mentyämme tuomari vaan osoitti Ruusan karvoja ja sanoi ”too much”, minä siihen vaan hymyilemään aurinkoisesti, että ”little bit, little bit”.

Ruusis seisoi todella kivasti, treenit ovat tuottaneet siis loistavaa tulosta. Myös juokseminen meni vallan putkeen.

Tosin hiukan huolestutti tuomarin jatkuva päänpyörittely. Ei olisi Hyvää tulosta odotettavissa. Tuli sitten arvostelulapun kanssa minun luo syvästi pahoitellen. ”I´m so sorry, but väri too much. Nice dog but väri too much”. Katsoin tuomarin kädessä olevaa sinistä nauhaa ja toivo heräsi. Eihän tuo voi tarkoittaa muuta kuin… Tempaisin (katsojien mukaan aika vauhdilla, hups) tuomarilta arvostelulomakkeen ja katsoin, että KYLLÄ rasti oli kohdassa Hyvä/Good. Sopersin sitten tuomarille, että ”this is what we wanted, don´t worry, I´m so happy”. En tiedä, olisiko tuomarilla ollut vielä jotain muutakin sanottavaa koirastani, mutta minä sinkosin kehästä kiljuen ja kevätjuhla-liikkeitä tehden… Ehkä olisi voinut selittää tuomariparalle miksi mustankorian omistaja on noin onnellinen sinisestä muovinarusta, mutta eipä tullut siinä onnenhetkessä mieleen… Muut onnitteliva kehän laidalla ja halasin varmaan jokaista vastaantulijaa ja varmaan selitin kaikille tuntemattomillekin, että ”Ruusa sai hoon”. Projekti Ruusalle hoo päättyi yllättävän nopeasti. Joka on siis vain ja ainoastaan huippuhienoasia! Seuraavina tavoitteina on vuodelle 2010 saada maastoserti Virosta ja Suomesta. Sitten tyttö on kahden maan maastovalio. Jos tyttö jatkaa juoksemista kuten viime vuonna niin tavoitteen toteutuminen on vallan mahdollista. Mutta jos oppii oikomisen jalon taidon, niin sitten homma hiukan mutkistuu… Katsotaan miten meidän käy.

Kehän jälkeen lastasin mahd nopeasti koirat ja häkin autoon. Kiitos taas Outille ja Heikille tavaroiden roudausavusta!! Matka meni yllättäväkin kivuttomasti. Toki sitä helpotti monet puhelut, kun sai kerrata kavereiden kanssa näytelmätapahtumia.  Kävin vielä hakemassa Paven hoidosta ja jätin vaihtarina Pradan heille hoitoon. Suihkun ja siiderin jälkeen olin aikas unihiekassa. 1016 km mutta ei suotta!!

Tässä vielä Ruususen arvostelu, joka on aikas kivankuuloinen (enkä olisi uskonut että minun Ruususesta kukaan koskaan käyttää sanaa typical  )

typical head, nice expression, compact body, a little straight in front, better behind, needs substance, excellent feet, the coat is too much dark, moves freely

Onpas taas hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä… Eikun asiaan suoraan. Olin viikon 47 työreissussa Italiassa ja koissut oli sillä aikaa taasen Pauliinan hellässä huomassa. Hyvin oli koirilla ja Pauliinalla mennyt. Jos kukaan tarvii hyvää, luotettavaaa ja koiraystävällistä hoitajaa Tampereen seudulla, niin ehdottomasti suosittelen Pauliinaa. Ihan huippulikka! Ja muutenkin tuo 4H-dogsitteröinti on yllättänyt mut positiivisesti tän reilun vuoden aikana kun olen sitä käyttänyt. Toki on todella paljon kiinni siitä millainen hoitaja osuu kohdalle, mulla on siinä suhteessa käynyt loistotuuri. Mutta on muutenkin hyvä systeemi. Maksaa vain noin 30 euroa per päivä ja koirat saa asua omassa kodissaan kaikessa rauhassa.

Työreissusta menin suoraan Pirkanmaan Vinttikoirakerhon pikkujouluihin (reteesti suoraan kentältä taksilla pippaloihin:) ). Odotukset oli toki korkealla, että Ruusunen voisi saada jonkun pokaalin. Olihan Paavo saanut jokunen vuosi sitten Vuoden maastotulokkaan palkinnon ja Ruusalla oli täydet edellytykset saada se tänä vuonna. Valitettavasti näin ei käynytkään… Säännöissä kun sanotaan, että palkitaan koira joka on juossut SVKL:n hyväksymissä kisoissa. Ja vaikka kisat on olleet SVKL:n hyväksymiä, niin rhonteilla ei ole virallisia kisaoikeuksia… Ja tuohon pystiin ei vaikuttaneet ilmeisesti Eestin kisat, vaikka ne ovatkin virallisia. Onneksi sentään ei mennyt ko pokaali huonolle koiralle! Ja jos Ruususen tulokset olisi otettu laskennassa huomioon olisi ollut myös Parhaan juoksijan pikarit lähellä meille tuloa (olisi ollut 2.). Mutta ei voi mitään…

Sunnuntaina (22.11.) suunnattiin sitten Fordin nokka Kaisan ja Lauran kanssa kohti Helsinkiä. Osallistuttiin Suomen Ridgeback-yhdistyksen syyskokoukseen. Ihan mielenkiintoinen kokous (toimintasuunnitelma, hallituksen valinta, Palveluskoiraliittoon liittymispäätös yms), harmi vaan että niin harvaa kiinnosti kokoukseen osallistuminen. Paikalla oli vain hallitus ja muutama muu henkilö. No enpä ole itsekään aiemmin noihin kokouksiin osallistunut:) Nyt oli jotenkin ”pakko” mennä, siellä kun jaettiin Maastojuoksu cup-palkinto. Ja sen sai Ruusa:) Jei! Tuon pystin saaminen on ollut Paavollakin muutamana vuonna lähellä, mutta Tau-pirulainen on vienyt sen Paven nenän edestä ;) Ja sen saaminen omalle koiralle on ollut aina haaveena. Sehän kertoo parhaiten siitä kuinka tasaisen hyvä koira on. Yksittäisiä kisoja voi voittaa moni koira, mutta cup-voitto kertoo hyvistä juoksuista läpi kauden.

Ja Ruusa on totta tosiaan suoritunut enemmän kuin hyvin kuluneella kaudella! Kasvattajan sivuja lukiessa meinasi puna nousta kasvoille, niin paljon Marianne hehkutti sivuillaan Ruusunnuppua. Mutta myönnettävähän se on, että totta ne oli joka sana. Ruusa on so far kovin rhodesiankoira maastojuoksussa. Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tämä on hyvinhyvin pieneltä osin minun ansiota. Suurimmalta osalta tuossa lajissa on kyse lahjakkuudesta. Toki koiran tulee olla fyysisesti kunnossa, mutta ajotyöskentely ja into tulee jostain ihan muualta. On todella hämmentävää, mutta upeaa, omistaa noin lahjakas koira! Alla Ruusan statistiikkaa viime kaudelta:

- yhteensä 9 kisaa (joista 5 Eestissä)
- 9 voittoa (pisteet 515,531,510,515,531,495,514,529,535)
- 5 kisassa Päivän Parhaat Pisteet (2 kisassa toiseksi kovimmat pojot)
- 4 Eestin sertiä
- maastomestaruus
- cup-voitto

Viime viikko menikin sitten lähes kokonaan saikkuillessa. Jokin käsittämätön, raju päänsärky tuuppasi tajuntaan koko viikoksi. Välillä oli parempia hetkiä ja sitten taas patam, särkyä todella huolella. Onneksi tällä viikolla ft ilmeisesti paikansi säryn aiheuttajan ja nyt on pystynyt jo pari päivää olemaan ilman särkylääkettä.

Viime lauantaina ängin itseni mukaan kun Hanna (Nemon ja Artun orja) ja Kaisa (P-tiimin orja) treenaili tokoa. Vielä kerran iso kiitos Hannalle hyvistä neuvoista Ruusan näytelmäseisotuksessa ja juoksuttamisessa. Ollaan nyt tehokkaasti treenailtu seisotusta ja joinain päivinä se onnistuu ja joitain sitten taas ei. Mutta tilanne on tällä hetkellä kuitenkin jo paljon parempi kuin ilman noita neuvoja! Tärkeää on, että itse pysyn rauhallisena. Ruusunen kun ottaa helposti musta mallia. Eli jos itse sählään, niin sitä saa mitä tilaa.

Maanantaisin käydään nykyään Hannelen vetämissä toko-treeneissä. Mulla ja Ruusalla ne on lähinnä motivaation kypsyttely-treenejä. Käytiin eilen piiiiitkä keskustelu Hannelen kanssa aiheesta. Ja kai sen voi laittaa tänne julkisestikin nähtäville. Tokoa olen päättänyt alkaa harrastamaan ja treenaamaan vasta siinä vaiheessa kun teen sitä tosissani. Siihen asti Ruusunen saa jatkaa pellossa elämistä (osaa vain luoksetulon vihjesanan). Jos (ja kun) alan treenaamaan, niin sitten todellakin tosissaan tavoittet pilvissä (6 koetta ja tva). Eli treenaten evl-juttuset valmiiksi ja sitten vasta kokeisiin, menipä siihen sitten kuinka monta vuotta tahansa. Ajatus on kypsytellyt päässä jo Ruusan tulosta asti. Tytössä kun olisi minun tokoamatöörin mielestä ainakin potentiaalia tuohon(kin) lajiin. Tyttö on innokas tekemään töitä, haluaa tehdä mun kanssa asioita ja on todella ahne. Ja tosiaan en ole vielä lähelläkään sitä pistettä, että päättäisin alkaa projektin Ruusa tvaksi! Aikaa mulla olisi kaikki illat treenata eli siitä ei olisi kiinni. Motivaatio vaan pitää saada vielä työstettyä kohdalleen. Kassellaan tuleeko sitä motivaatiota koskaan tarpeeksi :)

Tiistaisin on sitten Paven agiliitelyt vuorossa. Vihdoin päästiin taas sinnekin (työreissu ja päänsärky…). Pavel oli taas oma innokas ja iloinen itsensä. On todella mukava kyllä käydä tuolla jengillä treenaamassa. Joka kerta treeneissä on todella mukavaa, kiitos hulvattoman mukavan rhodejengin! Ja samalla koissut saa opetella häkissäoloa. Eihän nuo ole käytännössä lähes koskaan olleet häkissä (jos autohäkkiä ei lasketa). Pave toki on joka kerta kuin pillin niellyt ja Ruususta hiukan ahdistaa kun mä ”hylkään” sen treenatessani Paven kanssa. Mutta hyvää tekee molemmille opetella issekseenoloa ilman mua. Treenattiin tiistaina myös Ruususen kanssa näytelmäjuttuja. Meni vallan jees.

Eilen sitten oli hiukan kiirus. Töiden jälkeen lenksulle ensin Lauran ja Edenin kanssa. Sieltä nopea vaatteiden lisäys (ja uunissa kypsymässä olleet broitsun sydämet mukaan) kotona ja ohitustreeneihin. Ohittelut sujuu toki Ruususelta oikein hyvin. Ainut ongelma on krooninen palkanjälkeinen haahuilu. Tuo täytyy saada pois. Uusi juttu, ei Pavel koskaan tuollaista tehnyt. Mutta R on tietty muutenkin huomattavasti nopeampi liikkeissään kuin Pave koskaan… Tehtiin myös yksi koira kerrallaan luoksetuloja ihmiskujan läpi. Hiukan kyllä yllätyin Ruusan toimivuudesta. Vaikka kuja oli viimeisissä pätkissä todella kapea, niin ei lainkaan miettinyt ihmisten moikkaamista, vaan sieltä vaan tuli sukkana läpi mun luo. Hyvä treeni jota voisi tehdä seuraavilla kerroilla enemmänkin. Myös jossain vaiheessa voisi lisätä häiriöksi koiriakin… Ohitustreeneistä nopsaan kohti hallia ja toko-treenejä. Siellä kun oli treeniryhmässä vajausta, niin mentiin paikkailemaan Ruususen kanssa. Teki ihan kivoja juttuja, mutta valitettavasti paineistui jonkin verran agiliitokentällä paukuttavista koirista, keinun kolahduksista yms. Joten ei tehty Ruususen kanssa paljoa, lähinnä vaan totuteltiin yhdessä meteliin. Pave pääsi sitten loistamaan. Se on nykyään todella pätevä tokoilija. Kivannäköistä seuraamista, nopea sivulletulo, luoksetulo ja aikas hyvä paikallamakuukin. Pätevä elikko, joka tosin ei koskaan tule kisailemaan. Pitäisi omaksi ja Paven huviksi treenailla kyllä enemmän tuota tokoa. Mietinkin josko ottaisinkin jatkossa Paavon maanantaitreeneihin ja Ruusa saisi sillä aikaa harjoitella yksinoloa kotona. Pittee miettiä…

Eilen olin kummankin koiran kanssa rhodeyhdistyksen järjestämässä epävirallisessa näytelmässä. Onneksionneksi paikalla olivat myös Marianne&Timi Gadin kanssa. Sain lainata (iso kiitos!) heidän häkkiä koirilleni, niin ei tarvinnut pidellä molempia tai laittaa kylmään autoon nököttämään. Yllättävän hyvin molemmat osasi olla häkissä vaikkei ole koskaan moista harjoiteltu...

Paavo oli ensin kehässä, lemmikkiluokan avoimessa luokassa. Luokassa oli yhteensä 6 haukkua. Ja haukkua riitti totta tosiaan kehässä. Taisi olla Rico joka aloitti uhoamisen, Paavon edellä juossut Otto ainakin otti osaa kommentointiin :) Paavo otti yllättävän lungisti. Vasta aivan viime metreillä meinasi avata sanaisen arkkunsa, mutta hillitsi hienosti itsensä. Hyvä Pave! Omalla vuorollaankin käyttäytyi vallan kivasti.

Arvostelu oli seuraavanlainen:

Vajaa 7 v. kauttaaltaan kevyt ja kapea. Hyvät kuonon ja kallon mittasuhteet. Pään kauttaaltaan kapea ja kuono suippo, Hyvänmuotoiset silmät mutta ilme voisi olla terävämpi. Kaunis kaula. Kapea eturinta ja rintakehä. Pitkä lanneosa, lyhyt pysty lantio. Reisi voisi olla leveämpi. Yhdensuuntaiset, keveät liikkeet. Kyynärpäät kiertyvät hieman ulos liikkeessä. Erinomainen ridge. Miellyttävä käytös.

Pitkän odottelun (ja hämmästelyni kuinka siivosti koirani odottivat) jälkeen oli Ruususen vuoro. Ruusunen käyttäytyi kuten tavallista. Eli hamusi tosisssaan nameja. Oli sitten pakko (kun ei ole viitsinyt treenata) seisottaa aikas tylysti eli sai nuolla kädessä olevaa jauhelihabiffiä ja samalla pidin kurkkarista niin ettei päässyt istumaan. Taatusti karsean näköistä eikä lainkaan mun maun mukaan tehty näyttelyseisotus. Mutta näillä mentiin. Tuomarilla tuntui olevan aika paljon hankaluuksia kirjoittaa arvostelua. Mietti aikas kauan. Haki varsinkin oikeaa adjektiivia kuvaamaan Ruusan etujalkojen liikettä. Loppujen lopuksi arvostelu näytti tältä:

Hyvin kevyt sprintterityyppi. Esitetään erinomaisessa lihaskunnossa. Syvällä sijaitsevat pienet tummat silmät. Hyvä kallo ja korvat. Sivusta turhan suippo kuono. Ohut pitkä kaula. Kokoonsopiva luusto, erinomaiset käpälät. Lyhyt rintakehä, voimakkaasti nouseva alalinja. Toivoisin voimakkaammat eturaajojen kulmaukset. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, tosin edestä "sikinsokin". Erinomainen ridge. Mikkihiirikuvioinen naama, epäpuhdas mustaan vivahtava väritys. Miellyttävä käytös.

Hyvä päivä, vaikka nälkä meinasi saada olon aika heikoksi. Onneksi Hese ja kotikotona äidin tekemä muussi&lihapullat pelasti hermoromahdukselta ;) :) Koirat käyttäytyi todella kivasti, sain olla 90 % ajasta todella ylpeä niiden käyttäytymisestä. Jiihaa. Ja Gadin bissiys kruunasi päivän (omien osalta odotukset täyttyi kun olivat siivosti).

Muistin yhtäkkiä, että minullahan on jäänyt kirjoittamatta tapaamisemme Penan kanssa. Olin tosiaan ilmonnut Paavon karhunhaukkukokeeseen. Kokeessa katsotaan miten koira reagoi täytettyyn, liikuteltavaan karhuun. Mietin vielä edellisenä päivänä, josko peruisin osallistumisen. Hinta oli nimittäin todella suolainen 60 euroa. Lisäksi veikkailin, että Pavel ei aio moiseen reagoida. Eipä siitä luonnetestissäkään saatu kovin paljoa reaktioita irti... Mutta päätin sitten kuitenkin mennä kokeeseen.

Viileänä lokakuisena aamuna mentiin Askolaan Penaa moikkaamaan. Katselin ensin muutaman muun rhoden suorituksen. Joukkoon mahtui kaikkea mahdollista. Oli niitä jotka suhtautui Penaan kuin oikeaan, elävään tapaukseen. Ja niitä jotka lällättelivät moiselle. Ja toki myös niitä joilla meni pupu pöksyyn. Pave toimi tasan tarkkaan niin kuin olin ajatellutkin. Eli ei moinen elikko pahemmin kiinnostanut. Ihmettelin suuresti kun tuomari tuli sanomaan, että minun pitää mennä taputtelemaan karhun takajalkaa ja näin yrittää saada koira innostumaan nallesta. What! Siis jos nyt yritetään mukailla oikeaa karhutilannetta, niin en nyt ihan menisi taputtelemaan karhua... No ei tuo taputtelu tilannetta miksikään muuttanut. Paavoa ei kiinnostanut sitten pätkän vertaa... Enpä minä oikeasti mitään metsästyksestä ymmärrä, mutta tuntui kummalliselta tuo, että sinne mennään karhun viereen kykkimään ja rupattelemaan karhulle. Lisäksi hämmästytti joidenkin koirien kohdalla se, että jos koira selkeästi tahtoi paeta paikalta ja pelkäsi häntä koipien välissä karhua, se piti lähes väkisin viedä Penan luo. Itse en ainakaan lähtisi pakottamaan pelkäävää koiraa kar-hun luo. Jos haluaa paeta, niin saa mun puolesta tehdä sen. Lopuksi otin vielä molemmat koirat ajuetehtävään. Ja taas koirani eivät pettäneet odotuksiani. Ruusa sinkaisi toooodella kauas ja Paavo katseli taas tylsistyneenä, että tätäkö taas :) Ärsyttävä nalle, kun siinä rullailee melkein tassuille, näin taisi Pave ajatella. Ei muuta kuin Ruusan haku pellon laidalta ja koissut autoon.

Mutta oli mukava tavata pitkästä aikaa rhodeimmeisiä, joihin ei niin usein törmäile. Ja rhodejahan on aina mukava nähdä:) Niin ja ruoka & buffa oli herkullista (kiitos siitä asianosaisille!).

Mitäpäs muuta meidän elämässä on tapahtunna. No ainakin sellainen "suurempi" muutos, että olen keksinyt kaksi lenkkipaikkaa jossa voin pitää Pavea vapaana. Paavohan on monen monta vuotta lenkkeillyt lähes täysin remmissä, poika kun ei oikein arvosta muitten urosten seuraa. Mutta noissa lenkkipaikoissa liikkuu todella vähän muita, joten siellä poikakin on saanut jolkotella vapaana. Kesällä käveli lähinnä mun perässä polulla mutta viimeisen kuukauden ajan on ollut hämmentävän iloinen ja leikkisä poika! Ihan haastaa Ruususta leikkimään (tuota tapahtuu yleensä harvoin!). Muutenkin heiluttelee häntää tositosi paljon. Pavel kun osaa myös olla aika rauhallinen mutta nyt on ollut ihan suunnattoman onnellinen pienipoika! Mukavaa! Liekö meidän uusi agilityharrastus vaikuttanut asiaan? Ei voi tietää...

Agility sujuu Pavella jo todella mallikkaasti. Oikein hämmästelen joka tiistai, miten taitava poju onkaan... Pystytään tekemään ihan pitkiäkin pätkiä ilman palkkaamista. Ja tuolla treeneissä on muutenkin todella hauskaa. Meillä on tosiaan hallin molemmat agiliitokentät varattuna. Porukkaan kuuluu 6 rhodea hassunhauskoine omistajineen. Tiistai-ilta sujuu kuin tanssi. Koira tekee innokkaasti juttuja. Ja muitten treenareitten kanssa on mukava jutustella. Kivaa! Ruusunen saa aina sillä aikaa opetella ihan yksinoloa kotosalla. Tekee tytölle oikein hyvää oppian vihdoin tuokin taito.

Olemme myös käyneet kerran viikossa ohitustreeneissä Ruusan kanssa. Ja sekin tekee oikein hyvää sekä minulle että Ruususelle. Mä pääsen ohjatusti treenaamaan ja Ruusa saa hyvää treeniä. Lisäksi tuossakin tyttö saa opetella yksinoloa. Jätän Paven yleensä treenien ajaksi kotiin, joten treenipätkien välissä Ruusa joutuu olemaan ihan yksin autossa. Asia joka on ollut todella hankalaa Ruusalle. Toivottavasti saan talven aikana tuonkin asian kuntoon, niin  ei ole niin stressissä kisapaikalla kun otan Paven pois autosta. Ruusa pikku iilimato :)

Niin ja pidimmehän tuossa viikko sitten "viralliset" maastokauden lopettajaisetkin. Hyvää ruokaa ja seuraa, siinäpä ainekset hauskaan illan-/yönviettoon! Oli oikein hauskaa, kiitos kaikille vielä kerran seurasta!

Pitkän tekstin loppuun vielä yksi kuva viime lauantaiselta lenkiltä. Kävimme siis lenksulla Sannan, Joona-vauvan ja Nessa-beussin kanssa. Oli oikein hauskaa (kuten kuvasta nökyy). Joona naureskeli koko ajan Ruusan ja Nessan juoksenteluille. Ja kumma kyllä, eniten seuraili Paavoa. Ehkä se oli helpoin seurattava, kun liikkui suht rauhallisesti.

Moi, mä oon Paavo ja kerron tässä mun agilityurasta (kuvat on ottanna Anna Mäki). Alla mun edustuskuva:

Ja toinen edustuskuva:

Ja sitten itse asiaan.

Mä aloitan nuo meidän treenit aina lämmittelykierroksella. Eli juoksentelen letkein ottein ympäri hallia (lihasten lämmittely on olennainen osa agilitytreenausta). Orja lämmittelee siinä samalla myös itsensä huhuilemalla mua. Normaalisti se tulisi aika hottikseksi mun juoksenteluista. Mutta jotenkin siitä on nykyään tullut aivan liian realistinen. Se on tajunnu, että agility on vaan meidän hauskanpitolaji, jota ei oteta lainkaan vakavasti. Ja mun mielestä se on tuossa asiassa aikas viksu. Onhan se hillittömän kivaa tehdä hauskoja juttuja yhdessä ja huom!!! ilman sitä ärsyttävää itikkaa!! Onhan se Ruusunen toki mukana hallilla, mutta lälläslää se ei saa tehdä mitään mun orjan kaa eikä se saa syödä mun nameja. Ähäkutti, itikka!

Näin mä juoksentelen:

Sitte kun mä oon lämpänny itseni, niin aletaan oikeet reenit. Tai oikeastaan höntsyilyt.

Mä teen lähinnä tosiaan vaan putkeeee- ja hyPPy-nimisiä juttuja. Välillä pittee tehdä myös kiipee-juttuja.

Tässä(kin) lajissa mä otan aina yleisöni. Onhan ne tulleet sinne katsomaan Mua, niin pittee niille antaa hiukan iloa elämään. Se onnistuu mm. rosvoamalla nameja:

Ja menemällä tutkimusmatkalle:

Mä osaan nää putkeeee- ja hyPPy-jutut aikas hyvin, mutta tuo orja on niiiiin köntys, että sitä saa ai-na odotella.

Meillä on aina kauheen kivaa reeneissä. Vaikkakin seura tekeekin kaltaisekseen eli hiukan hulluksi...

Tänään suunnattiin auton nokka kohti Karkkilaa ja ryhmänäyttelyä. Tavoite kirkkaana ja korkealla eli H (sininen narunpätkä). Jonkin aikaa odoteltuamme päästiin kehään Ruususen kanssa. Luokan mennessä sisään oli aika selkeää että tarvoitteista tullaan jäämään. Tuomari katsoi järjestyksessä jokaista koiraa ja kun katse siirtyi Ruusaan, ilme oli vähintäänkin mielenkiintoinen... Silmät pyörähti kahdeksikkoa ja alkoi keskustelu kehäsihteerin kanssa. Liekö kysynyt, että mitä tuo saluki tekee täällä, onko naisparka eksynyt koiransa kanssa väärään paikkaan ja voitaisiinko se pian ohjata oikeaan näytelmään :) :)

Noh, yritimme silti parhaamme Ruusunnupun kanssa. Juoksutus meni vallan mainiosti (ainakin omasta mielestäni:)). Seisotuksessa nakotti ensin ihan siivosti. Jouduin pari kertaa laittamaan uudestaan seisomaan, kun siirtyili/istui tms. Ja typyä alkoi moinen nyppimään. Huusi koko olemuksellaan, että mitä minulta vaaditaan!!!! Ja lopputuloksena oli pienenpieni katkarapua muistuttava rhodesialainen...

Kuvat: Timi Grönman

Jokunen suomalaiskansallinen kirosana pärähti huuliltani kun näin kehäsihteerin tuovan keltaista narua. En oikeastaan ole arvostelusta eri mieltä, eihän tuo ole rotumääritelmää vastaava typsy. Lähinnä kiukutti se, että joudun yhä uudestaan menemään näyttelyyn. Ei vaan ole pätkääkään minun juttuni. Muut harrasteet on niin paljon mukavampia...

Arvostelu alla (tuomarina Jelena Kruus)

Small bitch. Not typical for the breed. Bones could be stronger. Body should have more substance. Correct ear set. Enough length of neck. Good topline. Colour of coat should be more cleaner and more correct.

Viime ajat on kuluneet aika tehokkaasti maastomestisten järjestelyiden parissa.... Normilenkeillä ollaan toki käyty hauvojen kanssa, mutta muuta ei ole ehtinytkään. Pauliina on yhä käynyt juoksemassa Paavon kanssa tunnin lenkin kaksi kertaa viikossa, aivan loistavaa! Itsekin ajattelin tällä viikolla kokeilla josko pystyisi jo juoksemaan. Kun ainakin kisoissa pystyy lämmittelyjuoksemiset tekemään jo lähes kivutta.

Lauantaina olimme Annen ja Heikin kanssa tekemässä kisarataa jokusen tunnin ajan. Paikalle onneksi tuli myös Iina ja "Iinan isä" auttelemaan. Ei olisi aivan tuo mönkkärin ajo sujunut allekirjoittaneelta :) Ja pääsipä Iinan Molli-koira (Paavon siskontyttö) myös kokeilemaan rataa. Ja hienosti menikin, eikun kisoihin vaan! Illalla tuli sitten tupa täyteen väkeä. Rea ja Eeva&Myytti tulivat minun luo yöksi. Lisäksi Juha, Hanna ja Laura tuli istumaan iltaa. Oli mukavata!

Periaatteessa nukuttiin noin 4 tuntia, mutta käytännössä ehkä torkuin tunnin tms. Patjalla kahden rhodesialaisen kanssa ei unenlaatu ole aivan kohdallaan... Reippaana klo 4.40 ylös, ulos, lenkille ja kisoihin. Teltta saatiin rytmiryhmällä koottua suht vikkelästi ja laitettua toimisto pystyyn. Pientä sinkoilua toki oli aamussa havaittavissa meikäläisellä, kun ell eksyi ja tietokoneen virtapiuha oli unohtunut kotiin ja koira olikin heti ekassa lähdössä ja ja ja  :)

Se kisajärjestelyistä, eiköhän niistä saa kuulla jälkeenpäin, onnistuivatko eller inte... Ja nyt koirien kisaraportin pariin. Ruusa sai alkueriin parikseen Huldan. Ruusunen juoksi omanlaisensa juoksun, Tarkan ja reipashenkisen. Olin tyytyväinen. Ja ei hyytynyt viimeiseen ylämäkeenkään.

Pystykorva-Ruusa

Ruusan perinteinen käpertyminen vieheen ympärille...

Paavo juoksi veteraaneissa yksikseen. Toki ennakoi ensimmäisen pätkän ja hiukan muutenkin :) Mutta olen todella tyytyväinen pojan kuntoon! Jaksoi juosta todella hienosti!!! Eli siitä kiitos Pauliinalle, ainakin omaan silmään kunnon nousu on ihan selkeää. Ruusa sai alkueristä 266 pistettä ja oli 20 mestaruusluokan koriasta kärjessä. Pave otti kuitenkin oikaisuista huolimatta 178 pojoa. Hyvä poika.

Finaalissa Ruusunen sai parikseen toisen mustan koiran eli tätinsä Tildan. Tilda oli heti alkuun päättänyt tehdä kunnon oikaisun. Ruusa oli kiltisti menossa vieheen perässä, mutta joutui Tildan vedon takia kipaisemaan aikas lujaa että sai kaverin kiinni. Selkeästi näkyi (ainakin näin omistajan näkökulmasta) kuinka Ruusa sai armottoman raivon päälle juosta kaveri kiinni. Hiekka vaan pöllähti kurvissa (ja toim huom massaa on sen huimat 25 kg). Tilda teki matkan varrella pari muutakin oikaisua ja taas Ruusunen kipitti kaveria kiinni periaatteella "prkl, taas se on edellä ja viehe karkaa". Hieno juoksu typykältä ja toiveet heräsi mahdollisesta voitosta :) Ensimmäistä kertaa Ruusan jalat oli silminnähden hapoilla jäähdyttelyssä. Joutui tykittämään raskaalla radalla aika tosissaan :)

Vimma päällä, kohta jo kaverin etumatka otettuna kiinni... :)

Paavo piti finaalissa huolen yleisön hauskuutuksesta. En tiedä mitä se yhdessä mutkassa teki kun yleisö nauroi aivan katketakseen. Kävelin kohti maalia ja en juuri silloin katsonut pojan toilailuja. Veikkaan, että muisti rataa ja veti suoraan vieheen eteen tai jotain muuta tosi välkkyä. Olenko oikeassa? Lopun poika tuli todella orjallisesti vieheen perässä. Ilmeisesti ei joko muistanut ihan koko rataa loppuun asti tai sitten ei enää jaksanut miettiä :)

Pave oikoi vielä viimeiseenkin mäkeen, tosin oikaisureitti meni jyrkemmästä kohdasta kuin mistä viehe kulki...

Palkintojenjaossa oli todella hyvä olla. Rhodesiankoirat näytti taas mihin pystyvät! Erityisesti tulevaisuuden lupausten suoritukset oli hämmentävän kovia. Finaalissakin 5 koiraa juoksi yli 250 pistettä! Ja viiden kärjen pisteet oli 521, 521, 518, 518, 516. Oh my!!!!! Vetskuissa kärkisijat meni vähemmän juosseille hauvoille. Nämä kehäketut kun tekivät omia kuvioitaan ja niille rata oli myös tuttu viime vuodelta :) :) Tämä ei silti vähennä kärkikoirien suoritusten hienoutta. Hyvin vetivät vanhukset! Pavel sijoittui kuudenneksi pistein 178+194=372. Vallan jees, olisin olettanut ennen kisaa että oikomiset on vieläkin rankempia.. :) Ruusa otti ja voitti tämänkin kisan. Olen niin onnellinen tuosta pikkulikasta. Uskomattoman, täysin poikkeuksellisen taitava typykkä. En varmaan liioittele jos sanon, että so far kovin rhodesiankoira maastojuoksussa. Eipä ole (en ole kyllä tsekannut) tätä ennen mikään koira voittanut kauden kaikkia juoksemiaan kisoja... :) Uskomatonta! Pisteetkin olivat huikeat 266+269=535! Jossain vaiheessa Ruusakin, kuten kaikki muutkin, alkaa järkeilemään ratoja. Eli oikomisia on tuollekin aivan varmasti tulossa jossain kohtaa. Mutta nyt nautin täysiä näistä suorituksista. Ja vaikkei kukaan muu hehkuttaisi tytön kautta, niin ainakin minä hihittelen itsekseni kotona, kun olo on niin kukkea :) :) ;)

Palkintopöytä

Ylityuomari Kalle onnittelemassa Ruusan orjaa voitosta :)

Illalla maattiin sitten raatoina koko jengi sohvalla. Paljon valkohomejuustoa ja punaviiniä voiton kunniaksi mennä lupsahti, kunnes nukkumatti voitti. Hieno kisa, hienot suoritukset omilta koirilta. Ja erityisesti. Hienoa rhodesiankoirat ja rhodeihmiset!! Hyvä meininki kaikilta ja hauvat juoksi hienosti muovinriekaleiden perässä!! Vau ja jee!

Jälleen kerran suunnattiin auton nokka kohti Viron maastokisoja

Perjantaina olin ensin aamun katselemassa luonnetestejä Valkeakoskella ja siitä sitten kohti Vantaata. Matkalla satoi vettä aivan Esteri-meiningillä, joten matka kesti oletettua kauemmin... Vantalta löysin kaksi kaunista neitoa eli Katin ja Dora-rhoden. Doralle olin viritellyt lainahäkin (kiitos Laura!) ja sinne Dora mennän pötkähti. Hiukan jouduttiin ajamaan reippahasti satamaan, mutta ehdittiin vallan mainiosti. Lauttamatka meni rattoisasti hyvässä seurassa Olin varannut koko poppoolle majoituksen Lepiku Guesthousesta, jonne ei ollut ajoreitti aivan selvillä, aika liki kuitenkin... Matkalla pysähdyttiin vielä kaupassa ostamassa kisapaikalle evästä. Pimeys alkoi olemaan melkoista kun etsimme majapaikkaa 4 auton letkassa. Johtoauto teki jossain vaiheessa u-käännöksen ja muut toki perässä. Ja kas, he pysähtyivätkin tien varressa tutkaa pitäneiden politsein luokse kysymään ajo-ohjeita. Eipä pollaritkaan tietäneet missä ko. paikka sijaitsee. Mutta soittamalla paikan omistajille selkisi sijainti. Siinä sitten ajettiin naislauma kiltisti Eestin poliisiauton perässä... Naureskeltiin Katin kanssa, että ei sentään ole pillit päällä. Noh, loppumatkalle laittoi sitten vilkut välkähtelemään. Lepikun omistaja oli tullut tienvarteen taskulampun kanssa näyttämään mistä pitään kääntyä. Hih.

Paikan päälle päästyämme alettiin sitten miettimään, että mistä saisi ruokaa. Oltiin sovittu, että pysähdytään syömään matkan varrella jossain, mutta eipä löytynyt ravintolaa meidän reitiltä. No, onneksi Lepikun omistaja soitti ystävällisesti lähiravintolaan ja kokki suostui jäämään ylitöihin. Ihan jees ruokapaikka. Lin-na!! Ruoka oli todella hyvää, edullista ja sitä oli vähintäänkin riittävästi! Loistohomma.

Aamulla reippaana ylös, muutaman tunnin yöunien jälkeen. Kisapaikka löytyi helposti, taasen peräkanaa ajellen. Kisat oli himpan myöhässä. Alkerissä Pave sai parikseen Doran. Ja Ruusunen tutun parin Thumban, jälleen kerran Pavel juoksi todella kivan juoksun muuten, paitsi... Yhdessä mutkassa ilmeisesti päätti veikata ("vain Afrikan musta neekeri ei veikkaa"), että viehe kääntyy vasemmalle. Pieleen meni. Paavo hetken loikittuaan löysi vieheen ja matka jatkui. Sooloilun jälkeen taas oikein kivannäköistä menoa. Valitettavasti Dora hukkasi vieheen, mutta onneksi etsi ja jatkoi vielä juoksuaan. Ruusunen ja Thumba juoksivat oikein kivan juoksun, sen mitä pitkästä ruohosta juoksua pystyi arvioimaan. Ruusan pisteet oikeutti kolmanteen sijaan  (241 pojoa). Ja Pavekin pääsi finaaliin 163 pisteellä. Finaalissa Ruususen parina oli Eden ja Pave juoksi yksin. Molemmat juoksi todella hyvät juoksut, joten olin tyytyväinen koiriini. Palkintojenjaossa jänskätti, että riittikö Ruususen puristus noustamaan sijoistusta, riittihän se! Voitto tulla pärähti tuloksella 241+273 = 514! Mahtavaa, viimeinen serti tältä kaudelta plakkarissa. Upeaa! Ja Paavon pisteet kruunasi vielä päivän, poika juoksi finaalin toiseksi parhaat pisteet 245 ja näin Pavellekin SA:n arvoinen juoksu (408 pistettä). Jee jee jee!! Kaikki finaalissa olleet juoksi SA-juoksut ja se on loistavaa se.

Ennen majapaikkaan siirtymisä käytiin Huuru Veskissä syömässä, herrrrkullista! http://www.hyyruveski.ee/index.php

Matkalla majapaikkaan soitin paikan omistajanaiselle aikataulustamme. Hän kertoi, että ovat naapurissa syntymäpäiväjuhlissa, mutta heidän poika tulee avaamaan ovet. Mainitsi myös että oli ottanut itsetekemänsä päiväpeitot pois sängyistä, etteivät tule koiran karvaisiksi. Mutta eipä siinä vaiheessa vielä tiedetty mitä on illan mittaan tulossa… Lenkitettiin koirat, ruokittiin ne ja siirryttiin ulos istuskelemaan kera viinitonkkien. Omistajapariskunta hoiperteli hetken päästä kotiinsa (heidän talonsa oli samassa pihapiirissä majatalon kanssa). Siitä se sitten farssi ja hässäkkä alkoi. Herra majatalonomistaja päätti tulla jurrissa avautumaan meille. Ensin kyseli miten koirakisoissa meni, mutta pian muuttui ääni kellossa. Meillä on ”suur probleeem”. Koirat ovat olleet itsetehtyjen päiväpeittojen päällä. Siinä se meuhkasi ja me kuunneltiin pää kalleellan, että mitä ihmettä… Eipä asialle enää siinä vaiheessa voinut mitään. Ei tiedetty, että ne olisi pitänyt ottaa pois. Kati ja Sanna lähti etsimään yleisistä tiloista vessapaperia ja se sai jurri-isännän syöksymään taas paikalle. Sinne se paineli horjuen. Oli mussuttanut päiväpeitoista ja vessapapereista. Kuulemma ne ovat ihmisiä varten ei koiria varten. Ihanko totta…! Saipa idiootti vielä päähänsä painella Ninan ja Pinjan huoneeseen. Siellä oli siis 4 rhodea keskenään. Kati yritti estellä, mutta sinne se teputti. Kati työnsi koiria sisälle ja äijää sieltä pihalle. Huh huh. Lopulta sai sen sieltä mussuttamasta lattioille pissaavista koirista (vesikuppien ympärillä oli vettä, laattalattialla). Valitettavasti tuossa hässäkässä Kati satutti ranteensa. Tavan idiootti äijä. Eikä show vielä tuohon päättynyt. Aina välillä heidän taloon syttyi eri puolilla valo ja taas sammui. Välillä näkyi kuinka äijä istuu pimeässä meitä tuijotellen (tupakanpää näkyi pimeässäkin). Tavan vitipää! Ei ollut hyvä fiilis käydä nukkumaan, kun ei lainkaan tiennyt mitä tyyppi saa päähänsä. Sovittiinn porukalla, että kaikki jättää puhelimet päälle ja jos se tulee jonkun huoneeseen rettelöimään, niin armoton huuto vaan päälle, niin muut herää. Pistetään sitten joukkomyllytys päälle, heh.

Aamulla päätettiin hiukan keskustella paikan omistajien kanssa yön tapahtumista. Nainen tuli aamulla laittamaan meille taasen oikein herkullista aamupalaa. Huoneita maksaessa kysyttiin, olemmeko aiheuttaneet ongelmia. Nainen oli aivan ihmeissään, että ei mitään ongelmia ole ollut. Kerroimme, että hänen miehensä kävi ilkeilemässä meille ja valittamassa meistä aiheutuneista ongelmista. Tämä kaikki tuli täytenä yllätyksenä hänelle. Pyyteli kovasti anteeksi ja oli hyvin järkyttynyt. Kerroimme vielä että hän oli käynyt ilman lupaa huoneessamme, jossa koirat oli yksin, vaikka kielsimme. Siinän kohtaa nainen hajosi ja alkoi itkemään. Ei toki jatkettu enää kertomalla illan tapahtumista lisää. Toinen oli aivan rikki ja pahoillaan. Karmea fiilis. Harmi. Paikka oli todella siisti, kaunis, hienolla paikalla. Aamiainen herkullinen, kaikki kohdallaan. Mutta omistajamies aivan idiootti. Eli jatkossa ei voi tuota paikkaa suositella (jos mies on yhä kuvioissa).

Ja sitten kisaraportin pariin (kaippa tämä kuitenkin on koirien eikän Päivin blogi). Alkueriin Paavo sai pariksi taas Doran ja Ruusunen juoksi yksin. Ruusan juoksu oli todellatodella hienonnäköinen. Jotenkin näytti siltä että tyttö meni vielä eilistä lujempaa. Paavoltakin oli oikein siisti suoritus, ei hassumpi. Pisteet kuultuani kurkkua kuristi oikein huolella. Paavolle 211 pistettä ja Ruusalle aivan käsittämättömät 278 pojoa (96+96+86). Huh!! Finaaliin siis Ruusalle pariksi Tarmo ja Pave saisi juosta yksin.

Finaalissa Tarmo ja Ruusa juoksi molemmat oikein hyvin. Yhdessä mutkassa Ruusa ilmeisesti muutti pari kertaa mieltään, että mihin viehe kääntyy. Peppu vipatti vasemmalle ja oikealle monta kertaa ja vauhdilla. Tai sitten Ruusunen yritti hämätä Tarmoa pepunkeinutuksella… Paavo juoksi finaalissa myös peruskivan juoksun. Ruususelle pätkähti voitto (278+251=529) ja Paavo oli hienosti neljäs (211+210=421). Aivan mahtavat tulokset, olen niin onnellinen.

Kotimatka satamasta Nokialle sujui mallikkaasti, siitä kiitos Mariannelle kun rupatteli kiltisti mun kanssa koko matkan ajan. Kotona oltiin klo 22.30. Väsyneinä mutta onnellisina.