Treenit sitten jäi tältä viikolta päänsäryn villinnyttyä aikamoisiin mittasuhteisiin. Höh. Juuri kun oli hyvä alku! Mutta ei auta itku markkinoilla.

Viikko on siis mennyt aika rauhaisasti. Eilen tosin oli oikeinkin kiva ilta. Töiden jälkeen lojuttiin hetki auringossa. Pikkulenkin jälkeen mentiin käymään ell-asemalla. Ruusalla kun on silmä rähminyt jo jonkin aikaa, pitihän se tsekata, että miten sen saisi kuntoon. Juha laittoi ensin väriainetta silmään. Ei näkynyt haavoja tms. Puudutti silmän ja tutkaili mitä sieltä löytyy. Ei ollut allergiselle reaktiolle tyypillisiä rakkuloita. Vain punoitusta ja turvoksissa. Eli jonkun pöpön aiheuttama tulehdus. Tippaa silmään viikon ajan, eiköhän siitä helpotu.

Ell-käynnin jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Tamperetta ja Keskustorin Public Corneria. Siellä kun oli työkaveri kera Tapsan keikalla. Mietin ensin josko jätän koirat autoon (kun sain auton todella rauhaisaan varjopaikkaan parkkiin). Mutta onneksi en jättänyt. Tassuteltiin sitten porukalla terassin kupeeseen kuuntelemaan musaa. Ruusa ja Pave toi taas hyvää mainetta rhonteille. Olivat kiltisti kymmenien ihmisten rapsutettavina. Pavea alkoi hiukan jossain vaiheessa seisoskelu tympäisemään ja roikotti päätään ihan maansa myyneenä:) Ruusa söpösteli minkä ehti... Siellä meni sitten parisen tuntia hyvän musan parissa. Ihmisten kommentit ridgestä on aina niin hauskoja, heh!

Keikan jälkeen kävin vielä hakemassa bistrosta salaatin mukaan. Terveiset vaan supertympeälle Venlan tarjoilijalle. Joo-o, tiedetään ettei koirat saa tulla ravintolaan. Eikä ne tullut. Olivat vaan tuulikaapissa kiltisti asennossa. Mutta, että olisin voinut edes (täysin tyhjässä raflassa) käydä naputtamassa pin-koodin lukijalaitteeseen koirien kanssa, eikö sekään voinut onnata. Noh, tiukalla käskyllä koirat paikoilleen ja siellä ne nakotti. Onneksi niiden takaa ei mennyt kadulla ketään riidanhakuista haukkua. Olisi paikka-käsky unohtunut muuten samantien... Muistin taas kerran miksi tuo paikka oli hyvin pitkään mun mustalla listalla, enkä sinne ole jalallanikaan astunut. Aiempi syy oli raflanomistajan todella todella törkeä käytös henkilökuntaa kohtaan. Ja nyt tuon nyrpeä ilme maksavan asiakkaan nähdessä ja tyly käytös. Tajuan kyllä Suomen lainsäädännön, mutta silti ei tartte olla huonokäytöksinen. Hemmetti, kun niillä on niin mahdottoman hyvää pähkinä-kanasalaattia!

Salaatti nopsaan naamaan ja sitten vielä metsälenkille. Mukaan tuli myös Timi&Marianne Gadi-koiran kanssa. Gadi ja Ruuskanen painoi pitkin metsää aivotonna. Pave keskittyi möksöttämiseen :)

Lenkin jälkeen ruoka maistui koko poppoolle oikein hyvin. Loistoilta!

Tänään suunnataan kohti Säyhteetä. Paavo kun sain peruutuspaikan mejä-kokeeseen Elimäelle. Voi tulla tuskaiset oltavat kokeessa 28 asteen lämmössä. Pitäkee peukut pystyssä, niitä tarvitaan!!!

Eilen treffattiin tosiaan Veli-Matin kanssa uudemman kerran luoksetulotreenien merkeissä tällä kertaa. Veli-Matti halusi ensimmäisellä kerralla nähdä miten pikkulikka toimii. Ja hyvinhän se meni. Näin ensimmäistä kertaa tytön "kauempaa" kun teki duunia Veli-Matin kanssa. Aikas hyvännäköistä menoa vaikka itse sanonkin. Oli vapaana ja tarjosi kontaktia lakkaamatta varmaan puolen tunnin ajan. Huimaa. Eli kai sitä on tullut tehtyä sentään jotakin oikein... Parin ohikulkeneen ihmisenkin pystyi jättämään (vapaana ollessaan) omaan arvoonsa. Mutta ohimennyt koira aiheutti sitten kunnon reaktion. Kuten aina, jos en ehdi reagoimaan ennen Ruusaa. Tätä ruvetaan nyt jatkossa laittamaan kuntoon. Ei todellakaan vaikea homma, kun olen Pavenkin saanut toimimaan. Ja Ruusa on huomattavasti helpompi tapaus monessa suhteessa. Toki on vilkkaampi luonteeltaan kuin Pave eli reaktioita tulee helpommin. Mutta eiköhän tuokin ongelma korjaannu kun pääsen eroon laiskuudestani...

Illalla oli tarkoitus tehdä vielä yksi ruututreeni. Mutta niskakipu vei voiton. En käsitä mistä se nyt on tuolla tavalla riemastunut. Aika napakka päänsärky ja huono olo... Ei oikein pystynyt venymään treenailuun, vaikka mieli olisi tehnyt. Yökin meni aikamoisia liskoja katsellessa. Tuo ilmiöhän on tullut kerran aiemminkin kun en yhtenä iltana ottanut lääkettäni. Nyt otin ja silti olo oli aikas huima. Ei tunnu hyvältä tällä hetkellä sitten lainkaan. Vanhan potkuvamman leukasärkykin on ystävällisesti päättänyt palata kuvioihin, johan se olikin pai kk poissa. Vali vali vali.

Tänä aamuna, kivusta piittaamatta, tein kuitenkin 4 ruudun setin Ruususelle. Meni ihan hyvin. Lukemat ei olleet aivan yhtä hyvät kuin eilisaamuna (20-17), mutta tyttö teki silti hyvin töitä. Liekö syynä ainakin osittain erilaiset namit. Eilen nameina oli makkaran palasia. Ja tänään sydäntä ja kanaa. Molemmat raakoina eli saattoivat tarttua pahemmin kiinni ruohoon. Ja lisäksi ei varmaan haisseet niin voimakkaasti kuin Hiillos. Kuitenkin hyvännäköistä työtä itikalta. Kiskoi joka kerta nelivedolla ruutuun ja teki tehokkaasti töitä. Viimeisessä ruudussa jätti yhden reunan kokonaan tsekkaamatta. Ruudun se laita oli lähellä lupiineja, joissa oli mehiläisiä. Mulkaisi vaan pörriäisiä ja jätti menemättä sinne. Taitaa yhä muistaa viimesyksyisen maa-ampiaispesän päälle kävelemisen... Uutena juttuna Ruusa piipitti koko väliajan kun olin purkamassa edellistä ruutua ja tekemässä seuraavaa. Ja Pavekin meinasi taas hankkia uuden kaukalomaton autoon. Onneksi lopetti sisustamisen yhdestä karjaisusta. Teki siis vain pienen reiän mattoon. Paavo ei toki tiedä mitä ipana on tekemässä sillä aikaa, mutta toki haistaa veren eli jotain Hänen Korkeutensa harrastukseen liittyvää se on... Ja sehän kiukuttaa kun ei itse pääse töihin.

Eilen illalla oli tarkoituksena tehdä vielä yksi 5 ruudun treeni. Mutta lenkin jälkeen Ruusunen näytti sen verran väsyneeltä tytöltä, että päätin jättää väliin. Loistava selitys omalle laiskuudelle, eikö totta!

Tänä aamuna sitten reippaina ylös, ulos ja lenkille. Muuten, 11,5 tunnin yöunet on aikas hyvä juttu:) Aamulenkin jälkeen alkoi armoton ajastimen etsintä. En löytänyt, kovasta yrityksestä huolimatta, moista kännykästäni. Joten mistä siis kello treeneihin. Toisessa rannekellossa ei ole sekuntiviisaria ja toisesta oli patterit finaalissa. No, onneksi kaapista löytyi yksi seinäkello, siihen patteri paikoilleen ja sekkari oli löytynyt. Koirat autoon ja treenaamaan. Lähellä on onneksi iso nurmikkoalue, jossa on tilaa tehdä usemman kerrankin treenit. Sinne siis.

Varusteina iso seinäkello, verta suihkepullossa, makkaranpaloja ja narut alueen rajausta varten. Jännä homma kun ohimenevät autot hiukan katsoi minun touhuja kummissaan. Eikö se muka ole normaalia viritellä juhannuspäivän aamuna naruja nurmikolle, sumuttaa sinne naudan verta ja laskea makkaranpaloja?? Ja jos joku olisi vielä erehtyny kysymään, että mitä teen, niin valkotakkiset olisi varmasti vieneet minut aika nopsaan hoitoon. ”Treenaan koiraani jäljestämään haavoittunutta hirveä”.

Hiukan aluksi hirvitti, että kuinka käy kun vettä satoi koko ajan. Ruusunen kun ei oikein tuosta sateesta kauheasti välitä. Mutta ensimmäinen ruutu meni kuten eilenkin eli 50 namista ruutuun jäi 27. Koira autoon ja seuraavaa ruutua tekemään. Ja kas kolme seuraavaa treeniä oli jo aivan suurenmoiset. Jokaisella kerralla ruutuun jäi vain 10-15 namia! Tyttö kiskoi joka kerta itsensä ruutuun ja teki töitä melkoisella intensiteetillä.

Melkoinen muutos eiliseen. Toki auttoi, kun teki treenin ennen aamuruokaa. Mutta kyllä selkeästi oppimisellakin on osansa tuossa. Tajusi, miten nameja saa ja myös sen, että on vain rajallinen aika työskennellä, jonka jälkeen viedään pois ja loput namit jää ruutuun. Namit vaan loppui kesken eli sain tehtyä vain 4 ruutua suunnitellun 5 ruudun sijaan. Mutta ei kait se niin nökönuukaa ole…

Olo oli treenin jälkeen aikas tyytyväinen! Iltapäivällä mennään taasen Veli-Matin oppiin treenailemaan toista asiaa. Eli luoksetulon rakentamista ympäristön ärsykkeiden avulla. Ruusallahan on suht hyvä luoksetulo, vaikka olen viime aikoina ollut todellatodella laiska treenaamaan. Saan sen suht varmasti toisen koiran kanssa leikkimästäkin pois. Ja yleensä reagoi ilman latenssia luoksetulon vihjesanaan. Mutta. Ei aina. Varmasti monen mielestä luoksetulo on jo nyt riittävällä tasolla, mutta ei minun mielestä. Tärkeintähän on saada koira luokse kun tapahtuu jokin muutos ympäristössä. Eli tulee ihminen/toinen koira vastaan tms. Ja jos luoksetulo ei silloin toimi, niin se on aivan turha. Nyt siis on ajatuksena rakentaa koiralle luoksetulo niin, että ympäristön muutos (koira, ihminen tms) toimii luoksetulon ”vihjesanana” ja koira sen nähtyään tulee oma-aloitteisesti luokse. Itse kun ei aina huomaa vastaantulevaa ihmistä ennen kuin koira huomaa sen. Olisi siis hyvä, että ihmisen nähtyään koiralla olisi selkeä toimintamalli olemassa eli luoksetulo. Tuon rakentaminen vaatii aika paljon treeniä, mutta katsotaan josko minäkin pääsisin eroon laiskuudestani ja jaksaisin jumpata tuon asian kuntoon…

Tänään alkoi Ruusan treenaminen mejäilyssä aivan uudella tavalla. Eli opetetaan systemaattisesti koiralle, että veren hajun seuraaminen on kannattavaa. Avukseni sain Veli-Matti Ahosen koutsaamaan minua ja Ruususta.

Ensimmäinen treeni takana. Eli metri kertaa metri (rajattu langalla jonka kulmissa on maakoukut) alue veretettiin sumutuspullolla. Tälle alueelle laitettiin nameja 50 kpl, tiheimmin alueen reunoille. Koira ruutuun ja aika käyntiin, Aluksi aikaa oli 45 sekuntia, pari viimeistä treenitä tehtiin 60 sekunnin ajalla. Eli tuon ajan koira saa etsiä nameja itsenäisesti ja ajan päätyttyä koira pois. Lasketaan jäljelle jääneet namit kun ne nypitään pois maasta. Tällaisia treenejä tehtiin yhteensä 5 kpl. Joka kerta tehtiin uusi ruutu. Hiukan vähemmän jäi viimeisessä ruudussa nameja ruutuun kuin ensimmäisessä. Mutta vieläkin tyttö voi parantaa tahtia huomattavasti. Teen treenejä nyt joka päivä 2 kertaa. Molemmilla kerroilla 5 ruutua. Treenit ajoitan niin, että ne on ennen ruokaa jolloin into pitäisi olla suurimmillaan namien etsimiseen. Luonnollisesti joka treenin jälkeen tulee kirjata lukemat ylös, jotta pysyy kärryillä milloin kriteeriä voi alkaa nostamaan.

Seuraavan kerran katsotaan tätä jälkitreeniasiaa Veli-Matin kanssa maanantai-iltana. Toivottavasti Ruusunen on siihen mennessä edistynyt, jotta päästään taas eteenpäin.

Hyvin mielenkiintoista oikeasti kouluttaa koiralle verijäljestys! Ja vieläpä erittäin taitavan kouluttajan valvovan silmän alla!

Nyt on yhdistyksen mejä-koe suht kunnialla saatu vietyä läpi. Lähdettiin koissujen kanssa jo torstai-iltana kohti Säyhteetä. Hommaa kun oli vielä tehtävänä vaikka ja kuinka, niin oli pakko ottaa perjantai vapaata töistä.

Perjantai menikin aika totaalisesti työn touhussa. Ensi aamulla käytiin Minnan kanssa suunnistamassa voi-jälki. Helppoa maastoa, joten ei ongelmia. En tehnyt (kuten normaalisti teen) nuotteja suunnistusvaiheessa, kun oli aikas kostea keli. Tarralaputkaan ei meinanneet millään pytyä puissa. Käytiin laittamassa samalla reissulla osa alkumerkeistä paikoilleen. Laura oli sillä aikaa saapunut Säyhteelle. Ruusalla ja Edenillä oli melkoiset hippaleikit heti käynnissä… Aivottomat ipanat, ei muuta voi sanoa:) Lauran kanssa käytiin laittamassa loput alkumerkit ja ostamassa tuomareille lahjuksia Maatilatorilta. Illan ratoksi käytiin vielä Janne the metsästysseuran puheenjohtajan kanssa tsekkaamassa yksi jälki. Hyvältä vaikutti, ei ongelmaa tehdä sinne jälki! Pia saapui myös jo pe-iltana paikalle.

Lauantaiaamuna alkoi sitten tositoimet. Aamulla reippaina ylös, ulos ja lenkille. Kävin laittamassa pari puuttuvaa merkkiä vielä aamutuimaan. Aamupalan jälkeen jälkiparit lähtivät metsän siimekseen. Puhelin pirisi aika tiuhaan tahtiin, kun jengi kyseli ohjeita jälkien sijainnista yms. Hyvä niin, että kysyivät! Timo lähti ystävällismielisesti kanssani verettämään voi-jälkeä. Joka sitten meni totaalisesti pieleen. Onnistuin jotenkin kummasti hyppäämään 2. osuudelta kolmannelle, kulman ohittaen. Kiukutus oli aikamoinen kun huomasin, että varajälki kutsuu. En käsitä mitä siellä tapahtui. Ja miten tuo oli mahdollista. No ei muuta kuin varajälkeä vääntämään. Vaihdoin miestä lennossa, kun Heikki lupautui tekemään varajäljen kanssani. Vedettiin se aika haipakkaa. Alle kahdessa tunnissa oli voi-jälki suunnistettu ja veretetty. Huh.

Saunan jälkeen kovasti kuvittelin, että uni kutsuu samantien. No eihän siinä mennyt maailmaa parannellessa kuin kahteen asti yöllä… Mikäs siinä on istuskellessa, kun on lupsakkaa porukkaa! Neljän tunnin ”nukkumisen” jälkeen taas reippaana ylös ulos ja lenkille. Nukkumisesta ei tosiaan oikein tullut mitään, kun Ruusan piti rupatella useamman kerran yön aikana toisten koirien kanssa. Paavo nukkuin vallan tyytyväisenä peiton alla…

Laukauksensietotesti hiukan pisti jännittämään. Paavohan hoitaa tuon homman vallan hyvin (mitä nyt piippaa innostuksissaan koko ajan). Mutta Ruusa sai viimeksi melkoisen sätkyn kun sotkeutui hihnaansa. No, vahingosta viisastuneena otin hihnan pois. Ja näytti puihihsitomistreenit tuottaneen tulosta. Tyttö oli vallan rauhassa ja vaan tuijotti minua. Jeejee!!

Paavolle tuli päivän ensimmäinen jälki. Se lähti armottoman ylämäen päältä. Turha valittaa, kun itse olin sen sinne piirtänyt. Alussa poika kierteli ihan miten sattuu. Jouduin aika topakasti käskyttämään sen takaisin töihin, kun meno oli aikamoista haahuilua. Käskytyksen jälkeen alkoi tekemään ihan eri draivilla töitä. Piuha kireällä ja tehokasta menoa. Hukka harmittaa yhä. Pave tuli katkokulmalle jotenkin kummasti toisen osuuden läpi. Ajautui hiukan kulmasta ohi ja sitten alkoi skannailemaan jäljen sijaintia. Haki sitä 180 astetta väärästä suunnasta. 3 minuuttia täyttyi ja palautettiin jäljelle. Koko tuon ajan jätkä haki erittäin aktiivisesti jälkeä, mutta ei osunut verenhaju sieraimiin. Hitsin hitsi! Suorastaan jumprahuitti! Hukasta sisuuntuneena teki entistä tarkempaa työtä. Henkeä pidätellen taapersin perässä. Paavo ei ole koskaan aiemmin tehnyt voittaja-luokassa noin upeaa työtä! Aina on jossain vaiheessa alkanut heiluttelemaan häntää tuomarille tai jotain muuta pöljää. Ja nyt. Tehokasta, vauhdikasta ja tarkkaa menoa! Wau!!

Ruusunen lähti sitten seuraavalle jäljelle. Nooh, tyttö teki sen mitä osaa. Edellisen kokeen jäljestys olikin mennyt suhteessa osaamistasoon yllättävän hyvin. Nyt oli herkemmällä päällä. Ja huiteli enemmän. Tuoreet sorkanjäljet vei mennessään, lopetti työntekoa välillä yms. Mutta silti. Olen tyytyväinen tytön suoritukseen. Teki sen mitä tuossa vaiheessa harjoittelua osaa. Enempäähän ei voi vaatia! Kolme hukkaahan sieltä tuli jo varhaisessa vaiheessa.

Hauska tapahtuma jäljeltä: Jälki kulki todella jyrkän, sammaleiden peittämän kalliorinteen laelle. Jäljen tekijät olivat toki tehneet jäljen menemään suht iisistä kohdasta, mutta eipä Ruusunen toki siitä mennyt. Tyttö loikki armottoman hankalasta kohdasta ylös. Puolessa välin rinnettä olin konttaamassa ylös (pystyssä ei voinut mennä kun rinne oli niin jyrkkä), niin sammaleet alkoi valumaan altani pois. Hetken liu´uttuani pääsin taas jatkamaan matkaa.

Sieltä kun ähkin rinteen laelle, niin Ruusa on vastassa häntä iloisesti heilahdellen. "Kiva kun tulit, olenkin jo tässä odotellut!". Sitten alkoi muitakin tulemaan rinteen laelle. Tuomari. Tuomariharjoittelija. Opas reipas. Ja KAIKKI Ruusan mielestä leikkiinkutsuasennossa. Etupäät maassa ja peppu pystyssä. Aivan mahtavaa! Eikun loikkimaan kaikkien ympärillä, että leikitään, leikitään! Ei oikein kellään meistä pokka pitänyt siinä hetkessä, kun pikkulikka oli aivan onnesta soikeana sinkoillessaan mäen päällä. Aikansa pompittuaan, lähti häntä vispaten jatkamaan hommia…

Väliajan kiikuttelin tuloksia keskuspaikalle, kunnes oli mun opastusvuoro. Yksi avo- ja voi-jälki oli vuorossa tuomariryhmän viimeisinä. Opastukset sujui vallan hyvin, nou problemos. Varsinkin avo-jäljen opastus oli niin helppoa, kun olin käynyt tuon jäljen kävelemässä (tarkalleen tuolla jälkikuviolla) pari kk sitten. Muistin kaikki kohdas helposti. Voi-jäljellä Tikru onneksi eteni aika rauhaisaa tahtia. Hiukan alkoi olemaan jaloista puhti pois viikonlopun taaperrusten jäljiltä.

Palkintojenjako meni lutvikkaasti. Oli erittäin hienoa, kuinka hyvällä fiiliksellä kaikki oli yhä. Raskas päivä, paljon ensikertalaisia. Ja silti. Kannustus oli rehtiä ja reilua. Väsymyksestä huolimatta iloisia ihmisiä pihamaa täynnänsä. Loistavaa! Alla Paavon ja Ruusan tulokset:

*****************

RUUSA

Ohjattu, hieman epävarma lähtö. Lähtömakaus tutkittiin nopeasti ja ohjauskrepillä tuumaustauko. Kehoituksin jäljelle. Muutaman kymmenen metrin jäljestyksen jälkeen tuoreelle peuran jäljelle jäljen vasemmalle puolelle. Palautettiin ja jatkettiin aina ensimmäiselle kulmalle asti, makaus pysähdyttiin tutkimaan. Mutta jäljen suunta ei selviä ja jouduttiin osoittamaan toinen hukka. Toista osuutta mentiin jyrkälle nousulle asti jonka päällä harhauduttiin jäljen oikealle puolelle josta ei omatoimisesti löydä jälkeä. Koe keskeytettiin, harjoitellen kaadolle jonka nosti ohjaajalle. Hieman rohkeutta ja harjoitusta lisää.

***********

PAAVO

Paavolle osoitetaan lähtömakaus jonka se tutkii pikaisesti. Aloitetaan jäljestys laajalla hakukuviolla ja laajoin tarkistuksin. Välillä käydään hukan rajamailla mutta palataan kehoituksin jäljen tuntumaan. Näin mennään kaksi ensimmäistä osuutta. Toiselle kulmalle tullaan sivusta ja ylitettän veritys. Kulma on katkokulma ja uuden osuuden suunta ei selviä. Palautetaan ja aloitetaan lähes jälkitarkka työskentely ja näin tullaan kaadolle asti. Kulmat selvitetään suunnantarkistuslenkein. Makauksista 1. 3. ja 4. osoitetaan pysähtyen ja tutkien toinen ohitetaan. Kaadon tutkii ja jää vierelle. Alun hapuilu muuttui hukan jälkeen jäljestykseksi.

**********

Joten Paavo sai toisen kerran Väinön malja-kiertopalkinnon! Hyvä Pave!

Palkintojenjaon jälkeen siivottiin Lauran kanssa paikkoja ja parin tunnin aherruksen jälkeen päästiin matkaan. Eli kotona noin klo 22.30. Huh. Siinä vaiheessa tuppasi ensimmäistä kertaa väsymystä pintaan. Aiemmin ei ollut ”ehtinyt” tuntemaan väsymystä…

Ensi viikonloppu on pitkästä aikaa koirakisavapaa viikonloppu. Kummallista… No voihan se vielä olla, että Pave saa peruutuspaikan mejä-kokeeseen. Ruusallehan olisi ollut koepaikka, mutta en ottanut sitä vastaan. Turhaa viedä tyttöä epäonnistumaan kokeisiin kun tehtävä ei ole vielä kirkkaana mielessä.

Lauantaina oli sitten edessä mejäkokeen jälkienteko. Koissut jäi kotiin keskenään kun riensin jälkitalkoisiin. Kyseessä olikin sama koepaikka, jossa pari vuotta sitten Paavon on ollut ensimmäisessä kokeessaan. Jälkipariksi sain Hannun, jonka kanssa on ennenkin tehty jälkiä. Oli taas hullun hauskaan menoa ja tuli ne jäljetkin tehtyä ihan koesääntöjen mukaisesti siinä sivussa.

Kotiin tultua koirat vaan autoon ja lenkille. Tarkoituksena oli kävellä vain erään järven rantaan ja heeboilla siellä hetki. Mutta sitten innostuin kävelemään järven ympäri. En aivan muistanut mitä polkua olin tullut järven rantaan. Noh, onneksi vastaan taapersi lenkkeilijä joka näytti kartasta suunnan. Sinnepä sitten taapertamaan ja kas tultiin toisen järven rantaan. Sen takareunalla näytti menevän tie, jonka varrella autoni on. Eikun yrittämään tämän järven ympäri menoa. Ei aivan onnistunut. Ensin upposin nilkkoja myöten pari kertaa armottomaan mutaan. Ja sen jälkeen edessä oli pari metriä leveä oja, josa pitäisi mennä yli. Olihan siinä pyöreä puunrunko kaatuneena yli, joten siitä vaan. Ei hyvä idea. Pyöreä puu ja korkeanpaikankammo pukkasi pintaan jo parin askeleen jälkeen. Ruusa yritti kovasti tulla mun perässä. Paavo oli jo menossa ojan yli kahlaamalla, kunnes päätin, että ei tästä mitään tule. Kohta olen selälläni ojan pohjalla. Joten ei muuta kuin uparit. Pave oli tästä ratkaisusta selvästi tyytyväinen, ei olisi hienoneiti tahtonutkaan kahlata mutapohjaisen ojan yli:) Ei muuta kuin soitto Sannalle, joka tuntee nuo seudut. Vastaan tullut lenkkeilijä oli neuvonut vaivaiset 180 astetta väärään suuntaan. Sannan neuvoilla löydettiin helposti oikealle polulle ja sitä pitkin autolle.

Mitä tästä opimme. Älä usko miehiin.

Jalat oli aika väsyksissä tuon lauantain taaperrusten jälkeen. Ensin jälkiä tekemässä noin 6 tuntia ja päälle pieni 2,5 tunnin lenkki. Sauna teki oikein hyvää (meille kaikille).

Sunnuntaiaamuna tikkana hereille klo 6. Koirille ruokaa, lenkki ja kohti koepaikkaa. Ruusa jäi kotiin odottelemaan Lauraa. Laura oli ystävällismielisesti luvannut hoitaa Ruususta koepäivän ajan. Luvassa oli 30 asteen helle, joten koiran mukaan ottaminen olisi ollut aikas pöljää… Arvonnan ja laukauksensietotestin jälkeen alkoi odottelu. Pavella oli päivän viimeinen jälki ja minulla opastettavana päivän toiseksi viimeinen. Mutta mikäs siinä oli odotellessa kun aurinko paistoi ja balalaika soi. No, ei soinut mutta aurinko kyllä paistoi. Opastus meni vallan malliikkaasti.

Eikun Paven kanssa jäljelle. Olin saanut auton pidettyä koko ajan varjossa, joten koiran piti olla ihan iskukunnossa. Pidin (Paavon vastalauseista huolimatta) pojalla myös kasteltua froteista viilennysloimea.

Jäljestys alkoi oikeinkin hyvin. Paavo meni normaalia hitaammin (ei tarvinnu jarruttaa lähes lainkaan). Mutta toki vallan reipasta tahtia. Matkan varrella oli jos jonkinnäköistä maastoa. Jälki meni välillä metsäautotietä pitkin ja välillä aivan pellon vierestä. Melkoinen jälki, etten sanoisi…! Nollahan siitä pätkähti, mutta olin silti suht tyytyväinen. Poju teki hyvää työtä hankalassa kelissä ja jäljellä. Ja siitä olen erityisen tyytyväinen, että makuut merkkasi hienosti. Ja ratkaisi katkokulman!!!

Koeselostus:

Koira ohjataan jäljelle. Koira jäljestää reipasta kävelyvauhtia ilmavainuisesti jäljen päällä aaltoillen. 1. makaus merkataan erinomaisesti. Kulmalta jatkaa määrätietoisesti jäljen suuntaisesti aina 1. hukkaan asti. Toinen osuus hyvin puoleen väliin, suuri lenkki kiertäen makauksen. Loppuosuus hyvin, 2. kulma lenkillä, laaja lenkki pellon kautta. 3. makaus merkataan erinomaisesti. Jälki jatkuu uuden metsätien reunaa. Koira lähtee metsään tutkimaan kura-aluetta. Tuomitaan 2. hukka. Katkokulman veretyksen lopun yli rengastaen 4:lle osuudelle, mutta verijälki ei enää kiinnosta, tuomitaan 3. hukka ja tuomari keskeyttää kokeen. Koira osoitti osaavansa jäljestää, mutta lämmin ilma ja haastava jälki oli tänään liikaa.

Kokeen jälkeen kävin hakemassa Ruusan Lauran luota. Kovasti Simo yritti tehdä vaihtaria, mutta en suostunna. Illalla oli väsynyttä sakkia ja ruoan jälkeen painuttiinkin koko jengi höyhensaarille.

Vallan mukava viikonloppu ja ensi viikonloppuna tätä samaa lisää. Tosin hiukan erilaisessa säässä… Ensi su on Suomen Ridgeback-yhdistyksen mejä-koe, jossa olen vastaavana koetoimitsijana. Molemmat koirat pääsee sinne taapertamaan, katsotaan millaisia kevätjuhlaliikkeitä Pave ja Ruusunen taas kehittelee:)

Ja niinhän siinä kävi, että melkoinen säätö tuli Eestin reissusta. Lento oli 20 min myöhässä eli laukkasin aikamoista haipakkaa. Ehdin juuri ja juuri laivaan. Pari minuuttiia laivaanastumisen jälkeen laitettiin ovet säppiin.

Reissu meni alun kiireen jälkeen oikein mallikkaasti. Oli hyvää seuraa, ihan ok sää ja koissut juoksi hyvin. Paavo tosin teki aivan omia kevätjuhlaliikkeitään. Lauantaina esim juoksi finaalissa jonkin matkaa vieheen edelläkin. Tuulettelin jo, että hyvä Paavo hyvin menee, kunnes katsoin että mikäs piru tuolla pojan perässä tulee. Viehehän siellä. Sijoituksena oli lauantaina 6. (194+186=380).

Sunnuntaina Pavel yllätti sitten kaikki ja juoksi alkuerässä 258 pistettä ollen näillä pisteillä kärjessä. Hämmentävää mutta totta. Mutta finaalissa ei sitten enää tsempannut. Oikaisi alussa todella rankasti ja näin juoksupari-Aavan suoritus meni aivan plörinäksi. Viehettä jouduttiin vetämään Paven oikaisun takia todella lujaa. Tuomarit teki ihan oikean ratkaisun eli Aava sai uusia juoksun. Pavel sai finaalista 0 pistettä. Hetken jouduin keräilemään itseäni ennen kuin pääsin pettymyksen yli. On se kumma juttu, että yhä kirpaisee noin pahasti. Mutta kait se oli lähinnä sitä, että Paavo näytti hiukan osaamistaan alkuerässä ja toivo heräsi, että josko ”wanhat hyvät ajat” koittaisi jälleen. Mutta onhan se toisaalta hyvä, että koirat pitää välillä mun jalat tiukasti maan pinnalla. Lähdenpä aika avoimin mielin kisoihin kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu…

Kotona olin ma-aamuna noin klo 2.00. Marianne oli jäänyt mun luo yöksi, ettei Ruususen tarvi olla issekseen. Ruusalla oli mennyt hoidossa oikein hyvin. Ruusa oli kovasti söpöstellyt ja nukkunut kainalossa. Iso kiitos Marianne, Timi ja Gadi Ruusan erinomaisesta hoidosta!

Kuvat: Reio Aavaste

Torstaina 21.5. oli sitten vuorossa rhodeyhdistyksen monttumestaruuskisat. Olin tuon kisan järjestelyvastaavana (tms), joten ”jouduin” pitkästä aikaa osallistumaan tuohon häppeninkiin. Aamulla reippaana klo 6 herätys ja kahvinkeittoon. Kisapaikalla asiat sujui pienten alkusekaannusten jälkeen aika lutvikkaasti. Koiria oli valtavasti juoksemassa, lähes 70 rhonttia! Huimaa. Itse toimin lähettäjänä. Paavon kanssa kämmin huolella kun päästin liian aikaisin matkaan, kun en tajunnut että käsivieheelle täytyy antaa niin paljon etumatkaa aikuisten rhonttien kanssa (ensin juoksi pennut). Pave sai siis vieheen kiinni heti alkukiihdytyksen jälkeen. No, onneksi Pavel sai uusia juoksunsa, niin saatiin pojallekin aika. Ruusakin sai vieheen kiinni lopussa, mutta uutta aikaa ei otettu. Mutta ei silti voi valittaa koirieni tuloksista! Ruusa oli 5. ja Paavo 9j. Eli kotonani majailee Suomen 5. ja 9. nopein rotunsa edustaja. Tai ainakin niistä jotka oli paikalla… :) Erot toki oli erittäin pieniä ja ajanottosysteeminä sekuntikellot. Josko ensi vuonna saisi paikalle sähköisen ajanoton, niin saisi ihan oikeita aikoja.

Perjantaina lähdin ajelemaan kohti kotikotia ajatuksena mennä kävelemään yhdistyksen tulevan mejä-kokeen jälkiä. Noh, ehdin Kangasalan kohdalle kun sain tarjouksen josta en voinut kieltäytyä. Eli Heinolan mejä-kokeessa oli peruutusten takia paikka AVO-luokan koiralle. Auton nokka takaisin ja koiran papereita hakemaan.

Lauantaiaamuna piirtelin ensin oman kokeen jälkiä, sitten koejälkien teko Heinolassa ja illan kruunasi muutaman yhdistysken koejäljen tsekkaus. Sunnuntaiaamuna herätys oli mukavasti klo 5.00. Kokeen ja kummipojan synttäreiden jälkeen olin kotona su-iltana klo 22. Rentouttava löhöily-viikonloppu! :)

Mutta oli kokeessa oleminen joka hetken arvoinen. Ruusa yllätti minut niin positiivisesti! Laukauksensietotestissä kävi vaan hiukan ikävästi. Enhän ole moista koskaan treenannut, niin tyttöä ei oikein napostellut ajatus siitä että jätän sen yksin puuhun kiinni. Ja sitten kuului vielä outo ääni, niin äitin luo olisi päästävä. Remmi sotkeutui jalkoihin ja siitä pukkasi paniikkia kroppaan. Suit sait, valjaista läpi. Hassu likka. Ei ole paukkuarka, mutta hyvin läheisriippuvainen vainen:) Joten nyt on aloitettu treenit. Koirat puihin kiinni ja suhdeaiaktaululla pelaten epäsäännöllistä palkkausta. Hyvin on mennyt reenailu. Ensi viikolla lisään siihen vielä häiriöitä, joten eiköhän tuosta ongelmasta päästä eroon.

Ruusan koesuoritukseen. Typy aloitti todella varovaisesti. Ei tietenkään voinut tietää mistä on kyse. Viimeksi treenattu joskus syyskuussa tms! Kevään aikana ei vielä yhtään treenijälkeä… Eli iiiiihan koevalmis koira, heh. Mutta tukemisen ansiosta alkoi saamaan homman juonesta kiinni. Toki eteni hyvinhyvin hitaasti. Eli aina kun löysi veripisaran nuuhki sen hyvin huolellisesti. Pieni mietintätauko ja uusi huolellinen nuuhkinta. Välilä piti käydä moikkaamassa tuomaria ja opasta ”kiva kun te ootte lähteny mun kanssa tänne metsään, käyks teille että käyn taas vähän tuolla nuuhkimassa tuota jälkijuttua, niin tuun sitte ihan pian taas takasin seurustelemaan”. Tuomari ja opas hiukan nauroi tytön toiminnalle. Mutta loppuun päästiin ilman yhtään hukkaa!!!! Ja loppua kohden jäljestys parani koko ajan. Tyttö sai itsevarmuutta ja muisti miten tuota hommaa tehdään. Loistolikka, olen niin ylpeä!

Tulostenjaossa tuli sitten yllätys, typy oli kokeen paras AVO-luokan koira! Huimaa. Tulos 38 pistettä ja AVO2. Yhden palkintosijan verran tipahti siksi, kun tarvitsi tukea ja opastusta. Aikaa jäljellä meni 40 minuuttia joka sekin kertoo omaa kieltään Ruusan tarkkuudesta. Tuomari oli erittäin mukava. Ymmärsi hyvin Ruususen mielenliikkeitä ja kehui kovasti. Koirien kuulemma pitää olla persoonallisuuksia. Joo, niin pitääkin ja mun koirat varsinkin on sitä. On se kumma, että menen kumman tahansa koiran kokeeseen niin lopputulos on sama. Eli kaikki nauraa mun koirien arvostelulle ;) Kokeessa oli tunnelma huipussaan kun mukana oli myös Eddie- ja Nando-rhodet. Eddie jäljesti oikein kivasti, tosin aikamoisilla maastotutkimusretkillä. No, saipa Nina hiukan liikuntaa hyppiessään noin 20 kertaa ojien yli. Nando sai aivan käsittämättömät pisteet 48!! Siellä sitten hypittiin tasajalkaa onnesta koko poppoo. Itsellä ei ollut itku kaukana Ruusan palkintoja hakiessa, olin niin onnellinen. Todella vähällä treenillä. Nuori koira. Wau!

Palkintojenjaon jälkeen otettiin, mun painostuksesta, kuva koko rhonttiporukasta. Miten niin vähän erinäköisiä koiria. Hiukan porukka katsoi koepaikalla pitkään kun Ruusa (24 kg) ja Eddie (50 kg) käveli vierekkäin…

Melkoista säätöä on olleet viime ajat… Olin Eestin kisareissun jälkeen viikon aika tehokkaassa flunssassa. Armoton väsymys ja lihassärky. Mutta onneksi en alkanut röhkimään, niin ei ollut hätää. Tuon viikon aikana harrastin pientä säätötoimintaa tavoitteena saada autot mahdollisimman täyteen seuraavalle Eestin reissulle. Ja tuloksena oli, että minun autoon oli tulossa 4 koiraa ja 3 naista. Plus kaikkien tavarat. Nooh, kun kerran alettiin säätämään, niin sitä on jatkunut tähän hetkeen asti… Ja suunnitelmat on muuttuneet todella monta kertaa matkan varrella. Käsittääkseni asiat menee huomenna niin, että. Minä tulen Lyonista työreissulta suoraan satamaan (Inan ystävällisesti kyyditsemänä kentältä satamaan). Aika kiirettä pitää, kun lento on klo 16 Hki-Vantaalla ja laiva starttaa klo 17.30. Perjantaina neljän aikaan Helsingin keskustassa liikkuu kuulemma muutamia autoja…

Sillä aikaa Laura tulee mun autolla (jonka on ensin käynyt hakemassa huollosta) satamaan kyydissään oman koiransa lisäksi Paavo. Ja mun ennen Lyoniin lähtöä pakkaamani tavarat. Perin yksinkertaista eikö totta! Ennen satamaan tuloa Laura on vienyt Ruusan hoitoon Maaretin hellään huomaan ja lenkittänyt Paavon. Ruusa siirtyy perjantain aikana loppuviikonlopuksi Timin ja Marianne hoidettavaksi. Loistavaa, kun on auttavaisia ystäviä!!! Kiitos kaikille jo etukäteen avusta kaikkien villin mielikuvitukseni kehittämien säätöjen totetuttamisesta…

Ruusalla ei oikein mene (taas) vahvasti. Tytön piti olla juoksemassa jo viime sunnuntaina Turun maastoissa. No eipä ollut… Tyttö leikki Gadi-kamunsa kanssa viime perjantaina asfaltilla (vapaana) sillä tuloksella, että kolmesta anturasta on pinta kulunut. Ilmeisesti oli jarruttanut aika lujaa jossain vaiheessa ja tassut oli jääneet asfalttiin, tai siis osa niistä. Ovat aika tavalla kipeät. Olin jo hyvin huolissani tytöstä su ja ma kun typy oli hyvin vaisu ja vain nukkui. Ei edes reagoinut jääkaapin aukaisemiseen, huimaa! Onneksi kivut alkoi helpottumaan ja typsy on jo oma hurmaava itsensä. Likalla on nyt koko ajan sisällä sukat jalassa. Ja pihalle mennessä saa jalkaansa hienot pinkin väriset lasten kurarukkaset.

Pave oli Lauran kanssa (ja Edenin) Turun maastoissa. Ja yllättävän hyvin pojalla meni! Olin niin onnellinen että pääsi finaaliin. No, finaalissa poika sitten tempaisi kunnon oikomisen ja jäi vaanien odottamaan viehettä. Tiukka hyökkäys vieheeseen, mutta hitsi kun pääsi lipeämään hampaiden välistä… Onhan se tietty kiva, että ainakin yleisöllä on hauskaa kun jätkä juoksee! Ei sitten kauheasti kivunnut ylöspäin finaalin 131 pisteellään vaan sijoitus oli sama kuin alkuerien jälkeen eli kahdeksas. Satutti hiukan takajalkaansa, varmaan tuossa viehesyöksyssä naru meni jalkaa pitkin. Paikalla ollut ell oli ilmeisen tehokas, kun oli laittanut nuo haavat kunnon pakettiin. Onneksi paketin alta paljastui vain muutama pieni pintanaarmu.

Toivottavasti vihdoin seuraaviin Eestin maastoihin Ruusa pääsee starttamaan terveenä. Ei viikon paastoa, tassuvammoja tai muutakaan terveysongelmaa, kiitos! Onneksi seuraavina viikkoina ei ole kilpailuja, niin tassut saa parantua rauhassa. Seuraava koe Ruusalla on 7.6. oleva mejä-koe. Toki ennen koetta pitäisi päästä treenaamaan. Parantukaa tassut pian… Seuraava maastojuoksukisa on vasta heinäkuun alussa oleva Eestin kaksipäiväinen kisailu. Tuolloin on jaossa myös veteraanimestaruus-titteli, jota Paavo yrittää tavoitella.

Ruusa oli ollut ennen Eestin kisaa koko viikon maha vekkulilla. Ruokavaliona siis oli keitettyä kanaa ja riisiä, höystettynä Attapectillä. Onneksi likka oli vallan pirteä, joten matka Eestiin oli edessä

Lähdimme jo perjantaina matkaan. Yövyimme Janican, Kriden ja heidän koiriensa luona. Aamulla suunnattiin Skodan nokka kohti Länsisatamaa kera Janican ja Chai-rhoden. Laivamatkan ajan koirat odotteli autossa, kun niiden orjat nassutti aamupalaa laivan buffetissa. Olimme sopineet Eestin kisajärjestäjien kanssa, että voimme saapua kisapaikalle aamun ensimmäisellä laivalla. Tämä sitten tarkoitti melkoista ajoa läpi Tallinnan. Nina ja Pinja koirineen suhasi edellä ja minun tehtävä oli perin yksinkertainen. ”Älä hukkaa Volvoa näkökentästä”. Nooh, hetkittäin se oli himpan haasteellista, kun kaistanvaihdot tapahtui vikkelästi. Mutta tein kaikkeni ja hyvinhän se riitti. Vasta aivan loppumatkasta ei tsekkiläisten ylpeys pystynyt tekemään samoja ohituksia kuin ruotsalainen velikultansa. Kertaakaan ei eksytty. Onneksi, koska siihen ei olisi ollut aikaakaan :)

Kisapaikalla nopsaan ilmoittautumaan ja ell-tarkastukeen (lue: rokotusten tarkastukseen). Koirat pikana pissalle ja lämmittelemään. Pave ja Ruusa oli parina! Jei! Nina tuli onneksi jeesimään lähetyksessä. Paavo lähti edellä ja Ruusunen loikki korvat hörössä perässä. Ihan selkeästi alkupätkän meni ajatuksella ”mihinhän tuo Paavo menee, noh, menenpä perässä”. Mutta aika nopsaan tyttökin sai homman juonesta kiinni. Ohitti Paavon ja tekipä vieheellekin melkoisen iskun. Wau! Siellä ne heilutteli häntiänsä kun menin hakemaan. Hyvä suoritus molemmilta. Paavohan lopetti edellisen kauden melkoisiin hulabaloo-juoksuihin. Mutta nyt meni vallan siivosti. Ja Ruusakin ymmärsi mistä tuolla on kyse. Jäätiin katsomaan seuraavan parin juoksua (Zico ja Aava). Ja Ruusahan vallan murisi ja haukkui kun näki kavereiden lähtevän muovikasan perään. No jopas…

Lähtöön menossa

Ae-lähdössä

Kaikilta meni ae-juoksut vallan hyvin ja tuloksetkin saatiin nopeasti. Ja mitä ihmettä, Ruusa oli kärjessä pisteillä 254! Melkoinen startti pikkulikalta. Ja onneksi kaikki koirat meni finaaliin, olisi ollutkin aika hurjaa tiputtaa noin hyvillä pisteillä juosseista  koirista joitain pois. Paavo oli ae:n jälkeen jaetulla 4. sijalla 222 pisteellä.

Finaalien odottelu sujui leppoisasti eväitä syöden ja aurinkoa ottaen. Meinasi jopa tulla kiirus lämmittelmään, kun oltiin niin rennoissa fiiliksissä… Ensin juoksi Eddie ja Aava. Eedward näytti petaavan siskolikalleen hyvän juoksun varmistelemalla ulkolinjan. Aavalta oli tosi kivan näköinen juoksu. Nina otti Paavon pideltäväksi kun vein Ruusan starttiin Chain kanssa. Chai oikaisi alkumatkalla aikas huolella ja Ruusa jäi jälkeen. Mutta mitä ihmettä sitten tapahtuikaan! Ruusa saavutti, saavutti ja saavutti. Meni ohi. Ja oli vieheellä ennen Chaita. C toki oli sitä mieltä, että itikka väisty, tää on mun. Ruusa hiukan säikähti (Paavon kanssa sai heilutella häntää yhdessä vieheen luona). Mutta eipä likalla kauaa kestänyt ”toipua” rähähdyksestä. Tuulettelin lähdön jälkeen aika paljon. Muillakin oli mennyt kylmiä väreitä tytön juoksusta. Aloin siinä sitten miettimään miten paljon matkalla on ollut vaikeuksia. Vielä puolisen vuotta sitten oli epäselvää voiko tyttö koskaan juosta olkapäiden takia. Ja muutama kk sitten en uskonut että itse pystyisin lämmittelemään koiria. Onpa sitä tullut kuultua myös erinäisiä kommentteja typykän koosta ja väristäkin. Sitten pikkuinen menee tekemään tuollaisen juoksun!!! Itku ei todellakaan ollut kaukana. Jouduin aika paljon puhaltelemaan odotellessani Paven starttia. Vieläkin tätä kirjoittaessa menee kylmät väreet pitkin selkää kun mietin tuota juoksua. Tuollaisia ei vaan näe kovin usein ja vielä kun se osuu oman rakkaan koiran kohdalle…

Chai ja Ruusa finaalissa

Lentävä leijonakoira Ruusa

Tuuletukset...

Paavon finaalijuoksu meni suht kivasti. Oikaisi myöskin alussa ja näin juoksupari Zico jäi jälkeen ja päätti kääntyä ympäri. Joten ei tarvinnut lopussa irrotella koiria toisistaan. Hyvä niin, en ehkä olisi pystynytkään siihen tärisevillä käsilläni…

Paavo (sin) ja Zico finaalissa

Jäähdyttelylenkin jälkeen odoteltiin palkintojenjakoa leppoisissa tunnelmissa. Ruusa pääsi leikkimään Vilho-pennun kanssa. Ja niillä oli niiiiiin mukavaa. Hassua, kun Ruusa on samankokoinen kuin 5 kuinen pentu… Palkintojenjako oli tuloksiltaan oikein mukava. Paavo oli viidentenä (222+232=454). Hauskaa, että Eddiellä ja Paavolla oli samat pisteet alkuerän jälkeen ja finaalijuoksuissakin oli vain pisteen ero! Ruusa voitti kisan (254+261=515) ja sai ensimmäisen sertinsä! Jee jee jee! Minun rakas pieni Ruusani!!! Ja myös Paavo juoksi hienosti!

Ruusa ja Vilho

M-SERT!!

Kisan jälkeen Amazing Race jatkui hiukan maltillisemmilla nopeuksilla. Menimme Laulasmaan upeille hiekkarannoille nauttimaan ilta-auringosta. Rannalla oleilun jälkeen suunnattiin pikkuhiljaa kohti Tallinnaa. Nälkä alkoi kurnimaan itse kunkin mahassa, joten seuraava tehtävä oli etsiä ruokapaikka. Nina bongasi tienvarsikuppilan, jonka ovella meinattiin tehdä u-käännös. Paikka oli todella hieno. Perheet syömässä juhlavaatteissa. Ja sitten paikalle pölähtää 4 naamat auringossa polttanutta, hiekalla kuorrutettua ja ei-niin-ruusulle tuoksuvaa suomalaisneitoa. Mutta koskapa meidät hyväksyttiin asiakkaiksi, niin ei kun syömään. Ruoka oli todella maukasta ja vieläpä edullista. Ei hassumpaa.

Laivalla puhuimme tietysti koirajuttuja ja suunniteltiin jo seuraavaa reissua. Niin ja toki tax-freen antimet piti käydä tsekkaamassa. Nukkumaan pääsin vasta noin klo 1.00. Huh. Olimme tosiaan vielä toisenkin yön Pukkilassa, kun sunnuntaina oli vuorossa Vinttiliiton hallitusken kokous. Kokouksen jälkeen pääsin vihdoin kotiin. Olo oli väsynyt mutta todella onnellinen!

Seuraava kisakoitos on Turun maastot äitienpäivänä. Siitä viikon päästä onkin seuraava reissu Eestiin. Luvassa on kaksi kisaa, sekä lauantaina että sunnuntaina. Niin ja jaossa todennäköisesti 3 sertiä, jos vaan saadaan 11 koiraa kisaan. Ja onhan sunnuntaina jaossa muös Eestin maastomestaruus-titteli.

Jaahas… Eihän viimeisimmästä päivityksestä ole edes kolmea kuukautta 

Ja tämäkin kirjoitus alkaa jo legedaarisilla sanoilla ”yritän muistella mitä on tapahtunut sitten viime päivityksen”.

Aloitetaanpa lähiaikojen asioista. Sain vihdoin aikaiseksi ilmoittaa koirat Eestin maastokisoihin. Enpä olekaan kuin jokusen vuoden uhonnut, että kyllä minäkin sinne lähden… Eli ensi lauantaina pitäkee sormet ja varpaat pystyssä, kun Pave ja Ruusunen kirmailee muovipussin perässä! Ruusahan ei ole juossut vieheen perässä kuin muutaman hassun kerran. Ja ei koskaan koppa päässä. Ja ei koskaan parin kanssa. Ruusalla on tavoitteena, että saisi mukavan parin kanssa ehjän juoksun. Juoksisi koko matkan innokkaasti, eikä alkaisi leikkimään juoksuparin kanssa tai mitään muutakaan lajiin sopimatonta. No, räyhäämään en tuon tytön usko ryhtyvän, mutta leikkiminen voi käväistä pikkulikan mielessä… Hope not. Paven osalta tavoitteet on sitten ihan miettimättä. Se kun osaa yllättää maastokarkeloissa joka kerta. Joko juoksee todella hienosti. Tai sitten keksii ihan omat kuviot. Ei voi tietää etukäteen, mitä tuo keksii. Suuntaamme Eestiin kera Janican ja hänen Chai-rhodensa kanssa. Kunnon rytmiryhmä siis

Eilen olin koirien kanssa häiriköimässä toisten treenejä. Ja meitä oli siis ihan oikeasti pyydetty häiriköiksi (yleensä voidaan kyllä olla vallan pyytämättäkin). Muut treenasivat siis toisten koirien ohittamista ja minun koirat oli harjoitusvastuksina. Otin Ruusan kanssa pieniä pätkiä, meni ihan ok. Tosin väsyi aika nopeasti. Ja välillä kikastelin oikein huolella, kun molemmat koirat oli yhtä aikaa. Suurimman osan ajasta kuitenkin Pave oli häirikkönä. Oltiin kahden eri ryhmän kanssa (tunti per ryhmä). Eli yhteensä treeniaikaa kertyi melko paljon.

Enpä muista milloin olen ollut näin mielettömän ylpeä koirastani! Paavo oli ihan mielettömän hyvä. Teki kaiken heti kun pyysin. Tarjosi kontaktia aivan koko ajan. Ei lopettanut missään vaiheessa työntekoa. Se oli ihan super! (kukas kissan hännän nostaisi jos ei katti ite…). Paikallaolleet voi korjata, jos mun hehkutus on ihan paikkansapitämätöntä. Jopa tutun Ulla-koiran kanssa jaksoi keskittyä tekemään hienosti hommia mun kanssa. Hiukan toki ilme muuttui kun näki Ullan, mutta hyvin meni silti.

Kahden tunnin treenien jälkeen olo oli kirjaimellisesti väsynyt mutta onnellinen. Ja ettei pelkkää Paavoa hehkutettaisi, niin Ruusunen teki myös hyvää työtä. Sillä vaan on niin paljon vähemmän pohjaa noissa treeneissä, ettei siltä toki voinut odottaakaan sen enempää kuin eilen teki. Joten sekin onnistui odotusten mukaisesti. Matkalla kävin syömässä herkullista ruokaa. Joten aika täydellinen ilta.

Tänä aamuna lähdettiin sitten taas kerran polskimisretkelle. Olen nyt käyttänyt koiria yhteensä kolme kertaa (tänään oli kolmas kerta) vesialtaassa kävelemässä. Tai no oikeastaan se on iso akvaario, jossa on juoksumatto pohjalla. On ollut mielenkiintoista nähdä miten koirat liikkuvat (altaan sivussa on peili josta näkee koiran liikkeet hyvin). Noista saisi yhdistettyä hyvin liikkuvan koiran. Pavella on vahva etupää ja Ruusalla vahva takapää. Mutta selkeästi kummankin liikkeet on parantuneet allastaaperruksen aikana. Kummatkin on kävelleet kerrallaan noin puolisen tuntia. Tänään oli varsinkin Ruusalle aikas rankka pätkä, se kun oli hyvin väsynyt eilisestä. Ja väsymyksen syykin selvisi tänään, maha aivan totaali sekaisin. Voi pientä. Ruusallahan on etupäässä aikas heikosti lihaksia, johtuen olkapäiden ocd:sta joka on vaivannut todella pitkään.

Ja tästä pääsimmekin sujuvasti tämänpäivän hyviin uutisiin. Ruusunen on täten virallisesti parasta A-ryhmää. Eli lonkat A/A ja kyynärät myös puhtaat eli 0/0. Loistavaa! Ruusahan kävi kuvissa ensimmäisenä mahdollisena päivänä eli 12.3. Kuvat oli ell:nkin mukaan hyvät. Samalla kuvattiin myös selkä ja olkapäät. Selkä oli muuten puhdas, mutta ristiluun yksi nikama on luutumatta. Ei tule todennäköisesti koskaan haittaamaan Ruusan elämää mitenkään. Olkapäätkään nyt ei aivan priimat ole (se nyt oli tiedossakin), mutta nekin ovat vallan hyvässä kunnossa ja saimme luvan harrastaa kaikkea muuta paitsi agiliitoa. No, onneksi se ei ollut minulla suunnitelmissakaan.

Pavelta on tutkittu kilpparin vajaatoimintaa kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla arvot oli kummalliset, mutta ei viitanneet kilppariin. Nyt toisella kertaa arvot oli täysin kohdallaan, joten ainakin sen sairauden voi sulkea pois laskuista. Eihän Pavella mitään suuria oireita ole ollut, jonka vuoksi tuota lähdettiin tutkimaan. Mutta poika on aina ollut hyvinhyvin palelevainen ja ei mikään maailman nopein liikkeissään. Tätä ehkä on hankala uskoa niiden jotka on nähnyt Paavon vain maastokisoissa. Mutta oikeasti kotona se on aikas rauhallinen. Ja muutaman kerran kun käytiin kokeilemassa agilityä, niin suurin työ oli saada Paavo hereille (Suvi voi todistaa tämän).

Mitäpäs muuta meille vielä on tapahtunut. Hmmm… Niin. Paavosta tuli virallisesti veteraani, kun se täytti 6 vuotta 7.2. Uskomatonta, että se on jo noin ”vanha”. Tätähän piti tietysti juhlista oikein huolella. Juhliin oli kutsuttu vain naisia. Ja kyllähän meillä vallan hauskaa oli, vai mitä tytöt! ;) Laittelen tähän jokusen kuvan todisteeksi.

Kaik (tai ainakin melkein) yhes koos :)

Paavo mahtuu omasta mielestään oikein hyvin sohvalle...

Ruusa auttaa meikkauksessa :)

Koirien häkkiä voi käyttää myös näinkin :) Matkalla siis minun luota Treen yöhön...

Pave ja Ruusa jaksoi myös jonkin aikaa juhlia, kunnes siirtyivät makkariin nukkumaan.

Minullakin oli hauskaa, vaikken alkomahoolia voinutkaan ottaa. Särkylääkkeeni kun ovat sellaisia kivoja keskushermostolääkkeitä, että jos juo viunaa, voi hengitys loppua. Pikku sivuvaikutus… Joten kuolasin vaan vierestä muiden punaviinejä.

Juhlien jälkeen lähdinkin muutamaksi päiväksi Milanoon työreissulle. Aiemmin olen hyödyntänyt julmasti ystävien hyväntahtoisuutta ja laittanut koirat heille hoitoon. Mutta nyt oli uusi ja pelottavakin lähestymistapa. Eli 4H-dogsitteri. Huh huh. Mielessäni vilisi kaiken maailman kauhukuvat keskenkasvuisista hoitajista, jotka raahautuu mahallaan perässä kun koirat bongaa pupun. Mutta eikös mitään, kerrankin olin iloinen että olin väärässä. Löysin kaksi oikein hyvää vaihtoehtoa Paven ja Ruusan seuraneideiksi. Molemmat varmaan piti minua höyrähtäneenä, kun hyppyytin heitä tutustumassa koiriin, kävelemään mun kanssa lenkillä, tenttasin kaiken mahdollisen,… Mutta ei vaan pysty antamaan koiriaan hoitoon ja lähtemään turvallisin mielin työreissulle, jos hiukankin epäilyttää mitä kotona tapahtuu sillä aikaa!

Pauliina oli selviytynyt hommasta kunnialla. Oli kovasti tykännyt noista mun sankareista. Ja ei ollut mitään ongelmia noiden kolmen päivän aikana. Loistavaa! Iso kiitos Pauliina!

Toinenkin työreissu on ollut tässä pienen blogin päivityskatkoksen aikana. Eli olin pari päivää Lyonissa. Tällöin koirien hoitajana oli se toinen hyvä vaihtoehto koiravahdiksi eli Anu. Ja hienosti oli heilläkin mennyt! Kiitos siis Anullekin! Tässä Anun kertomus hoitoajasta:

*********

Tulin kahden aikaan torstaina, ulos kuului yksi pieni "vuff" kun koirat kuuli mönkijän äänen, kun menin sisään, luulin et ne tulee väliovesta läpi käyttäen häntiä muurinmurtajina... Sit monet pusut ja halit ja hellyttelyt, kotiuduin hetken ja sit käytiin ekoilla lenkeillä. Molempien kaa meni oikein hyvin, mitä nyt Paavoo vähä tarvi huudella ja herätellä et raahaudupa ny tänne sieltä, ennen ku päästiin ulos :D.
Lenkkien jälkeen rentouduttiin hetki kotosasti kaheksan jalkaa solmussa sohvalla, kunnes lähdin tanssireeneihin. Kun tulin takas, oli tervetuloseremonia jo vähän rauhallisempi, mut aika vähän.. =D Sitten taas lenkit, nyt vähän pidemmät, taaskin ilman ongelmia, mitä nyt pari kertaa täytyi vetää uparit ja muutamat pihojaan vahtivat koirat sai käden käymään namipussukalla pikatahtiin...
Lenkkien jälkeen kaverit alko pyöriin jaloissa siihen malliin, että eikö täällä enää ees ruokaa saa, ja kyl se ruoka sit hyvin upposkin. Oma iltapala ei kyllä sen jälkeen enää maistunu, kun näin mitä nuo syö... Ei mikään kasvissyöjän herkkulounas:)

Sitten katteltiin telkkaria, Paavo vieressä ja Ruusa yltiöonnellisena sylissä... Ei tullu kylmä ainakaan! Paavo jäi soffalle kuorsaamaan kun mä ja Ruusa hipsittiin sänkyyn nukkuun, taas kerran sain henk. koht. lämpötyynyn peiton alle. Ridge pistelee ilkeesti paidan läpi! Perjantai meni pääasiassa vuorotellen nukkuen, lenkkeillen ja syöden, koska olo oli kuumeinen. Hyvin tuntui kelpaavan, nyt Paavokin jo uskaltautui samaan sänkyyn. Lenkit meni oikein hyvin, aurinko paistoi ja linnut laulo. Illalla kun olin lähdössä kotiin, oli Ruusan ilme niin sydäntäraastava että meinas jäädä lähtemättä...
*****

Ja kolmas työreissu on sitten toukokuun puolivälissä tulossa ja silloin on taas Pauliina tulossa koirien seuraksi, lenkittäjäksi ja ruokkiaksi. Tuota 4H-dogsitterin hankkimista voin kyllä suositella! Toki sielläkin on varmasti joukossa monenlaista hoitajaa, mutta tiukoilla haastatteluilla sieltä joukosta erottuu nuo helmet aivan varmasti… Pauliina on ollut hoitamassa myös Ruusan isä Ruskaakin, niin se sana kiirii, kun on taitava likka!

Ruususen kanssa olen alkanut miettimään, että meille tulee olemaan aikamoinen ongelma tuon H:n saaminen näytelmistä. Sehän tarvitaan jotta koira voisi nousta voittajaluluokkaan mejässä. Ja myös valioitumiseen joka lajissa. Kuten viime lauantain agiliito-treeneissä olleet rhodeihmistekin totesivat, ”on se todella kevyt”. Ruusunen kun on aika liki samassa kuosissa kuin 5 kk ikäiset rhontit. Niinpä… Eli ei mikään ihme, että sillä on sellaisia lempinimiä kuin pirpana, itikka ja tänään uusimpana tullut Ruusa-Liisa Pikkarainen. Minulla kun on noita sporttimallisia koiria. Pave painaa nykyään 36 kg ja Ruusa tosiaan 24-25 kg. Sopii mulle oikein hyvin. Minä kun en ikinä (vaikkei koskaan pitäisi sanoa ikinä) halua lihottaa koiria ”vahvarunkoisiksi”, kuten niitä palleroita yleensä kutsutaan. Ja ennen kuin joku vetää palkokasvin nekkuun, niin tämä on vain minun vaatimaton mielipiteeni ja jokainen voi rauhassa syöttää koirastaan millaisen haluaa. Itse en vaan siihen leikkiin osaa ryhtyä. Ja totta tosiaan, Ruusasta ei saisi jykevää vaikka se vetäisi laardia ruoaksi. Luusto yms kun on tuollaista hiukan … ööö … sievempää mallistoa  Ja eihän siinä mitään jos olisi pelkkä keveys, mutta kun on lisäksi tuo musta värikin. Mutta haasteet on tehty voitettaviksi. Minulla kun on aivan utopistiset tavoitteet koirille. Kummastakin kahdessa lajissa kahden maan valio. Eli maastojuoksussa Suomen ja Eestin valio. Mejässä Suomen ja Ruotsin/Norjan/Tanskan valio. Tavoitteet pitää olla korkealla, ettei heti lopu kesken…! Ja jos nuo tavoitteet täytyy, niin sitten yritän molemmista intti valioita näytelmistä. Hihi.

Omista kuulumisista vielä loppuun hiukan, vaikka tämä onkin koirien blogi. Marraskuisesta fillarilla kaatumisesta en ole vieläkään täysin voiton puolella. Olen jo noin 5 min pieniä pätkiä juossut ja ei ole tullut pahaolo. Mutta yhä kaikki nopeat nykäisyt tekee pahaa. Voi kunpa olisi jo terve, niin pääsisi juoksemaan, pyöräilemään, salille ja vaikka sun mitä. Vali vali 

Iloisempi tapahtuma sattui tuossa jokin aika sitten, kun suureksi yllätyksekseni minut valittiin Suomen Vinttikoiraliiton hallitukseen varajäseneksi. Aivan loistojuttu, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Mielenkiintoista nähdä mitä tuo työ pitää sisällään. Tuskin maltan odottaa…