Katriina tuli taasen hieromaan Paavoa (kolmatta kertaa). Samalla myös Ruusa pääsi hierontaan. Katsottiin ensin ulkona kummankin liikkeet. Paavon liikehdintä ei ole vieläkään puhdasta. Toki virhe on sen verran pieni, että saa katsoa suht tarkkaan. Mutta minäpä olen sitä nyt tuijottanut 2,5 kk jokaikinen päivä silmä tarkkana. Ihan kyllästymiseen asti. Jossain kohtaa alkoi jo tuntumaan, etten jaksa enää pohtia että onko se vino, ontuuko se, astuuko se ristiin, nostaako toista jalkaa enemmän,... Oli hyvin helpottavaa kun joku toinenkin katsoi sitä sillä silmällä. Ja vielä ammattilainen. Liikkeiden katsomisen ja hieronnan jälkeen diagnoosi oli selvä: lihasvamma on täysin parantunut. Mutta lantio on vino. Kääntää koko rankaa vituralleen. Osteopaatin käsittelyyn mars. Nyt sitten yritän saada osteopaatilta aikaa asap. On vaan niin kiireinen mies, että sen kiinni saamista voi ilmeisesti pitää jo ihmeenä

Ruusa todettiin hieronnassa täysin kunnossaolevaksi. Katriina kehui Ruusiksen lihastyyppiä. Tuollainen erottuva ja pehmeähkö lihastyyppi on kuulemma ehdottomasti paras. Palautuu nopeasti ja toimii pitkässäkin matkassa. Eli maastojuoksuun vallan hyvin soveltuva. Kerroin Katriinalle minulla ollen käsityksen, että paras olisi sellainen kivikova lihas että silloin koira on hyvässä kuosissa. Mutta sellainen ei olekaan se ultimate paras. Kovat lihakset on nopeita mutta väsyvät helpommin. Hyvä Ruusis, omaat hyvän lihastyypin.

Paavo sai Katriinalta starttiluvan maastokisaan, kunhan osteopaatti on saanut hoidettua sen kuosiin (ja osteopaatin käsittelystä on yli viikko vs. kisa). Vihdoin vamma on virallisesti parantunut. Mikä helpotus! Jos kaikki menee jatkossakin hyvin, pääsee poju vielä starttaamaan 1-3 kisassa. Kuntoa tarvitsee vielä huolella nostaa ennen kisailua. Ja miettiä muutenkin mikä on järkevää (ettei vamma uusiudu vaan missään tapauksessa). Kisaamista tärkeämpää on kuitenkin se, että poika on hyvää matkaa paranemassa!!!

Olin lupautunut mejäkokeen koetoimitsijaksi Euran Hinnerjoen kokeeseen. Sinne siis lauantaiaamuna varhain. Pidin jälkientekijöille alkupuhuttelun. He lähtivät metsään ja minä urku auki takaisin kotiin. Koirat jätin pikkulenkin jälkeen kotiin ja kohti Kaupin ratakisoja. Siellä meni nelisen tuntia kiireisesti maalisihteerin hommissa. Sitten taas kiireellä eteenpäin. Koirien kanssa tunnin metsälenkki ja Kangasalle to the mökkibileet.

Sunnuntaina oli hiukan epätodellinen olo kun heräsin noin 4,5 tunnin unien jälkeen klo:5.30. Eikun koikut kyytiin ja 130 km Euraan. Koirat otin koepaikalle hengaamaan, ettei niiden tarvitse viettää häkkielämää koko päivää. Ruusa oli päivän aikana oma valloittava itsensä. Pussaili kaikkia ja istui sylissä. Häntä viuhtoi vinhasti ko-ko ajan. Teki hyvää peeärrää rodulle kun kaikki sitä ihasteli. Toki ei nyt aivan ole rotumääritelmän mukainen veijari, öö, miltään osin Paavo taasen keskittyi keittiönoven tuijottamiseen. Heti kun se oli hiukankin raollaan, oli poju keittiössä. Paavoa ihmettelivät porukalla, että onko sen jalka niin kipeä kun se on noin apaattinen. Ehei, se vaan on tuollainen juupotin luonteeltaan.

Päivä meni hi-taas-ti kun kyseessä oli yhden tuomarin koe. Tuloksia tuli sen 6 kpl ja niitä tipahteli rauhaisaan tahtiin. Mutta mikäs siinä oli ollessa. Sohvalla köllöttelyä ja mukavien ihmisten kanssa rupattelua! Ja Ruusakin sai vielä loppupäivästä tehosiedätystä lapsiin, ne kun on typsylle hiukan jännittävä asia. Liikkuvat hallitsemattomiin suuntiin ja huutavat, omituisia siis Ruususen mielestä.

Viikonloppu ja maanantai oli mennyt angiinan kourissa kärvistellessä. Maanantai-iltana olo alkoi olemaan hiukan parempi ja minä olin täysin kyllästynyt kuolaamaan väsyneenä kotona. Joten eikun nokka kohti Valkeakoskea ja mätsäriin. Sain hoopotettua Annan ja Ahdin meille seuraksi, kivaa!

Paavo meni ensin kehään. Olin jo aiemmin huomannut saman asia mutta nyt se tuli myöskin ilmi. Eli Paavo ei enää sinänsä onnut kipeää jalkaa mutta kääntää sitä ulospäin. Aina seisottaessa väänsi tassun sojottamaan ulospäin. Tämän oli tuomarikin huomannut kun häneltä jälkeenpäin kyselin. Pavel sai punaisen nauhanpätkän. Punaisten kehässä ei sitten sijoitusta tullut. Hienosti Paavo käyttäytyi mätsäripaikalla. Oli hyvin tyyni poika. Hyvä Pave!

Ruusa meni kehään ja tuomarin silmät laajeni. "Mikäs tämä sitten on?" taisi olla ensimmäinen kysymys. Kerroin että kyllä se on rhodesiankoira mutta hiukan erivärinen vaan ja kevyempi. Tuomari tykästyi täysin Ruususeen ja hehkutti sitä jo tuossa vaiheessa. Antoi sinisen nauhan ja minä sitä siinä riemuitsin, ettei tarvitse mennä samaan aikana kummankin kanssa kehään. Tuomari vaan vinkkasi, että niin hän tämän homman vähän laskeskeli.

Sinisten kehässä oli hyvä fiilis ja ajattelin, että voi olla toivoa sijoituksesta kun tuomari niin piti Ruusiksesta. Mutta se oli täysi ylläri, että sijoitti tirpan sinisten voittajaksi! Wau!

Omistaja on jo tässä kuvassa "hiukan" räjähtäneen näköinen. Alkoi voimat hiukan loppumaan siihen juoksuttamiseen kun ei kuitenkaan olo ollut vielä täysin terve...

BIS-finaalia odotellessa alkoi jännitys iskeä kroppaan. Hassua. Mutta alkoi tosiaan kilpailuvietti nostamaan päätään... Bis-kehässä oli oikein mukava tulos eli tirppa oli BIS4! Hiukan tosin ihmettelin tuomarin toimintaa suoraan sanottuna. Toiseksi sijoitettu koira murisi hyvin selvästi tuomarille sen sitä tutkiessa. Ja silti koira sijoitettiin. Toki koira oli aikuisen vaihtanut kotia vasta kk sitten yms eli ei nyt ollut kummallista käytöstä koiralta olosuhteisiin  nähden. Mutta silti. Minun logiikalla ei koiraa tulisi sijoittaa noin korkealle jos se pärrää tuomarille. Mutta mitäpä noista, arvostelulaji joten suu kiinni Päivi

Ylläolevassa kuvassa Ruususen seisominen on hiukan niin ja näin kun kuvaaja pääsi yllättämään. En ollut vielä ehtinyt asettelemaan tirppaa kuvausta varten. Seli seli. Ruusan kehäesiintymiseen olen hyvinhyvin tyytyväinen. Sitä tuli treenattua hoonmetsästystä varten oikein huolella. Ja tulos on aikas hyvä. Tirppa seisoo kuin patsas paikoillaan ja juokseminenkin menee sujuvasti. Pari kertaa nosti laukalle mutta eipä tuota ole enää pitkään aikaan harjoiteltukaan...

Heinäkuun puolivälissä oli rhodeyhdistyksen järjestämä mätsäri Tampereen Eteläpuistossa. Hyvä talkooporukka kasassa ja paljon etukäteissuunnittelua oli tehtynä. Aamu meni silti hiukan säätämiseksi mutta kovasti silti saatiin kehuja tuosta tapahtumasta. Sääkin melkein suosi kun lähes kaikki kehät saatiin vietyä läpi ennen sadetta. Mutta sitten kun vettä alkoi tulemaan, sitä tuli ihan huolella...

Ruusa oli mukana mätsärissä saaden sinisen nauhan ja ei sijoittunut. Mutta Paavopoika se otti ja voitti. Olin käyttämässä pojua pissalla kun kehään kuulutettiin Paras mieshändleri-kisaan. Tuuppasin Paavon ja buffasta nappaamani korvapuustin Sadun miehelle. Ja siellä ne pönötti ja kipitti niin hienosti että voitto tulla tupsahti. Way to go!

Parikilpailussa olin Ruusan ja Sepe-vipukan kanssa. Harjoitellessa (10 min ennen kehää) homma meinasi levitä ihan käsiin. Molemmat kiskoi eri suuntiin. Mutta kehässä kipittivät todella hienosti vierekkäin.

Ilta jatkui kiireen vallassa kun meille tuli iltaa istumaan mätsärinjärjestelyporukkaa ja muutama muukin ystävä, Ja sainpa todistaa sellaisenkin ihmeen, että meillä pystyi yöpymään uroskoiria. Toki olivat makkarin oven takana ja häkeissä. Mutta silti. Onnistuttiin. Paavohan ei piittaa muista pojista sitten laisinkaan mutta näin järjestellen olivat olleet, ilmeisesti, vallan siivosti jopa sen aikaa kun omistajat oli Tampereen yössä.

Ja taas oli luksus-kisa edessä. Vain 20 minuuttia ajoa ja olin kisapaikalla. Jätin aamulla Paavon kotiin ja kävin ae:n ja finaalin välissä käyttämässä poikaa lenkillä. Vallan toimiva systeemi noin. Ruusakin sai samalla hetken huilia kotisängyllä. Ja muut sai mun tuomaa jäätelöä kisapaikalle

Alkuerän Ruusunen juoksi suht hyvin. Parina oli Milow. Alussa teki pieniä oikaisuja, mutta ei mitään mahdotonta. Milow lopetti juoksun kesken kun etäisyyttä kertyi pikkumustaan liikaa tms. Oletin, ettei juoksusta kovin hyviä pisteitä olisi luvassa. Suurinta osaa rataa ei nähnyt lähtöpaikalta ja jostain syystä kuvittelin, että ihan varmasti se siellä oikoilee. Kun oli inan oikaissut alussa. Mutta eipä ollut. Radan sen osan nähneet kertoi, että juoksi tosi kivan juoksun. Ja pisteet oli 235 ja toinen sija.

Finaalisssa nähtiin sitten melkoista rempomista Ruusikselta. Pisteitä tuli 135 ja ne kertonee kaiken tuosta juoksusta. Oi oi oikomista. Loppusijoitus oli kolmas yhteispistetin 366. Thihi, hyvä Ruusunen...

Kerrankin oli luvassa lyhyt matka kisapaikalle. Vain noin 30 km. Toki ensin piti ajaa kotikotiin mutta sieltä oli sitten vain pikku luikkaisu kisoihin.

Menin kotikotiin jo torstai-iltana. Lauantaina oli luvassa äidin 70 v synttärien vietto ja perjantai kului juhlien järjestelyissä. Koirat köllötteli varjossa tuon päivän, oli ihanan lämmin helle! Lauantaiaamuna varhain suunnattiin kohti kisapaikkaa. Paavo lähti mukaan mutta ei toki vieläkään kisaillut. Jo aamusta keli oli aikas lämmin. Ruusa veti alkuerässä (en muista kenen parina) todella kivannäköisen juoksun. Oikeasti käytti kroppaansa kunnolla ja  reagoi vieheen liikkeisiin. Hyvä tirppa! Pisteet oli 259 ja jaettu ykköstila. Lämpötila kisapaikalla alkoi nousemaan huimiin lukemiin. Kisamontussa mittarit näytti huimia lukemia. Yt päätyi, yhdessä eläinlääkärin kanssa, siihen että vain rhodesiankoirat juoksivat finaalit. Käsittääkseni myös unkarilaisille ja greylle annettiin mahdollisuus jättää finaalit väliin muiden rotujen tapaan. Ruusiksen finaalijuoksu olikin sitten perin huimaa katsottavaa. Ennakoi hetkittäin aika tavalla... Pisteitä 186 ja loppusijoitus toinen. Voitto meni "sukuun" kun kärkeen kipitti Ruusan puoliveli Nytro. Onskut! Oli taasen oikein mukava kisapäivä.

Kisan jälkeen olikin sitten kiirus kotikotiin. Äkkiä suihkuun ja juhlamekko päälle. Loppupäivä meni todella kiireisesti. Noin 60 hengen ruokailu-kakkukahvi-juhlat vaati aikamoisen panoksen keittiön puolella. Siskoni kanssa autoimme pitopalvelun ihmistä iltakahdeksaan asti. Yritin tehdä kaiken niin nopeasti kuin pystyin koska koko ajan oli huoli Paavosta autohäkissä. Muutaman kerran ehdin käyttää poikaa pienellä kävelyllä. Mutta onhan se silti itsestäänselvää, ettei lihasvammaiselle tee hyvää olla paikallaan pitkiä aikoja.

Sunnuntain valitettavasti poika joutui taas olemaan autohäkissä. Olin maastokisoissa töissä tuon päivän. Toki välillä pääsin käyttämään sitä pienillä kävelyillä. Harmi, etten voinut jättää sitä kotikotiin päiväksi. Olisi huolenmäärä ollut huomattavasti pienempi. Mutta päivästä selvittiin ja kisat saatiin päätökseen! Ja oli muuten siitä erikoinen maastokisa kun toimihenkilöitä oli paikalla jopa yli tarpeen. Hyvä kymenlaaksolaiset kun teillä on noin innokasta talkooporukkaa!

Kesäkuun ainoa kisa olikin sitten "kotikisa" eli Mopet Shown järjestämä, jota koirani edustavat. Paavo ei luonnollisesti päässyt kisailemaan kipeän jälkansa takia. Ruusankin suoritukset ovat olleet, varsinkin finaalissa, melkoisia, joten kovia tulosodotuksia ei kisan suhteen ollut. Mutta odotukset täyttyi viikonlopun osalta. Ajattelin etukäteen että luvassa on todella hauska viikonloppu hyvässä seurassa. Ja sitähän se oli! Menimme perjantaina Marjon ja Marjon vipukoiden kanssa Kihniön the mökille. Siis sille mökille, jossa olemme ennenkin majailleet. Grillailtiin herkullisia ruokia ja myös juomapuoli oli enemmän kuin kohdallaan. Dina ja Ruusa jatkoivat hyvin aloitetulla syvän ystävyyden tiellä. Painia riitti lähes koko illaksi. Paavokin jopa innostui hetkeksi leikkimään tyttöjen kanssa! Mutta vain hetkeksi, tietty. Nipi pysytteli vaan poissa tieltä kun pöljät peuhaa. Aivan mahtavan kiva ilta!

Aamulla ehkä hiukan vähemmän kivalla olotilalla kisapaikalle. Ruusa sai alkueriin parikseen tutun kisakumppanin eli Tomban. Ruusan juoksu näytti pellon laidalta (josta ei koskaan näe kunnolla juoksun laatua) vallan kivalle. Ja pisteet oli myös hyvät eli 257 ja kärkipaikka kohti finaaleja. Finaalissa olisi voinut tulla hyväkin suoritus mutta jossittelulle jäi nyt tilaa. Ruusa yleensä nukkuu ae:n ja finaalin välisen ajan. Mutta nyt oli auto niin täynnä hyttysiä, että tytöllä taisi tuo koko aika mennä vaan niiden napsimiseen. Oli hyvin väsynyt likka kun hain lämmiteltäväksi. Nukkui pitkät pätkät radan vieressä Terhin sylissä. Hassu. Ja lisäksi toinen (!) rata meni lähellä tietä joten tirppa oli päässyt sitä katselemaan lämmiteltäessä. Tiedä häntä kuunteliko rissojen ääniä, näkyikö mönkkärin ura vai oliko tosiaan painanut radan mieleen sitä katsellessaan. Mutta joka tapauksessa tempaisi pari mutkaa aikas silmät kiinni... Pisteitä finaalista 209. Yhteispisteet riitti yllätyksekseni toiseen sijaan. Ja Ikimboille kaksoisvoitto Lunan ottaessa kärkisijan. Niin ja Ruusan velipuolelle Dexterille kennelpiirin mestaruus. Onskut kaikille. Leppoisa kisapäivä!!!

Varasin Elina-eläinft:lle ajan tuon Paavon lihasrevähdyksen takia. Elinankin diagnoosi oli yhä sama kuin mitä todettiin jo kilpailupaikalla eli lihasrevähdys otj:ssa. Yhdessä pohdimme tarvetta käyttää Paavoa eläinlääkärillä. Ja totesimme ettei tutkimukselle ole syytä. Lihasvamma oli selkeästi paikannettavissa. Rangassa tai muuten luustossa ei ehdottomasti ollut mitään häikkää.

Hoidon aikana sattui hassu tapahtuma. Paavoa hoidettiin oikealta puolelta ja Elina hiukan siirsi poikaa takaisin matolle että selkäranka olisi suorassa. Varovasti siis veti takajaloista lattiaa pitkin. Paavo nosti pään, sanomatta mitään ja napautti kuonolla Elinaa käteen. Päästettiin Paavo nousemaan ylös. Minä siinä olen tosi pahoillani koiran reagoimisesta moisella tavalla. Ja Elina hehkuttaa samaan aikaan ihan onnessaan, että kuinka hienosti Paavo osasi reagoida. Ei tehnyt mitään överiä, vain varoitti että tuo sattuu voisitko lopettaa. Oli aika absurdi tilanne kun tökätyksi joutunut Elina on ihan tohkeissaan koirani tavasta toimia ja mua hävettää kun se noin toimi. Ja samaan aikaan Paavo kävelee eestaas läähättäen. Todella nopeati poju pääsi tuosta yli ja saatiin se houkuteltua takaisin köllimään. Antoi hoitaa itsensä hyvin, mitä nyt kipeissä kohdissa silmät meni kuin hedelmäpeli.

Elina on kyllä mukava tyyppi, suosittelen lämpimästi. Ja aina jaksaa kehua mun koiria kun ovat niin järjissään. No kai ne sitten ovat...

Yhdistyksen mejäkokeen Köyliöön olin ilmoittanut alunperin molemmat koirat mutta peruin Ruusiksen ilmon. En ole vieläkään (!) saanut aikaiseksi treenata typykän kanssa. Miten niin laiska omistaja koiraparalla?

Jälkiä lähdettiin lauantaina vääntämään Tampereen jengin kanssa. Kyydissä siis Laura, Kaisa, Heidi ja minä. Heidin kanssa tehtiin yksi avo-jälki ja yksi voi-jälki. Hyvät maastot ja kivaa oli pitkästä aikaa olla tekemässä mejää. Päivä tosin venähti aikas pitkäksi ja piti hälyyttää apujoukot käyttämään kotona olevia koiria pihalla. Onneksi naapuri suostui hommaan. Pyysin, että vain aukaisee takaoven ja päästää käymään pihalla pissalla ja sitten sisälle. Hetken päästä puhelin soi ja sieltä kysyttiin "tuo Paavo kävi kyllä heti pissalla mutta tämä Ruusa vaan istuu sylissä ja painaa päätä poskea vasten. Mitä tehdä?". Ruusunnupulla oli siis halipula pahempi kuin pissahätä. Neuvoin nousemaan ylös penkiltä ja käskemään napakasti menemään pissalle (osaa käskystä pissata). Ja näin oli tehty ja Ruusa päässyt pissalle. Miten niin Ruusa on vähän hassu tyttö?!

Sunnuntaiksi Ruusunen menikin sitten Lauralle hoitoon ja me suunnattiin Paavon kanssa mejäilemään. Oli komean näköistä kun 18 rhodea meni yhtä aikaa laukauksensietotestiin! Ensimmäinen kerta kun noin monta rhonttia on samaan aikaan mejäkokeessa. Mahtavaa!

Itse mejäily meni taas bambijahdiksi. Tuloksena VOI 0... Mutta tällaista tämä on niin usein Paavon kanssa, jos riistaa on liki niin verijälki unohtuu täysin. Tällä kertaa oli kohtalontovereita ja muutkin voittajaluokan koirat otti saman tuloksen. En ollut ainoa riistaviettisen koiran omistaja... Silti oikein mukava koepäivä vaikkei tulokset päätä huimanneet! Mukavata rupatella ihmisten kanssa ja viettää päivä metsässä. Niin ja erityisen mukavaa olla yhdistyksen omassa kokeessa ensimmäistä kertaa ilman että tarvitsee stressata koejärjestelyistä yms! Ensi vuonna onkin sitten taas minulla edessä koetoimitsijan hommat. Nautiskelin nyt täysillä siitä että voi vaan tulla normaalikilpailuttajana paikalle.

Jossain vaiheessa löysin netin ihmeellisestä maailmasta lajin nimeltään vesipelastus. Paavolle ei moinen tietenkään sovi mutta Ruusalle laji olisi kuin tehty. Tyttö tykkää kantaa esineitä suussaan ja uida. Pelimerkit siis täysin kohdallaan. Ja eikun etsimään treenipaikkaa. No se ei sitten olekaan niin helppoa. Treen seudulla treenejä järjestää vain noutajaporukka. Ja sinne ei riitä paikkoja kuin noutajille. Hämeenlinnassa on vepe-treeniryhmiä mutta ei sielläkään ole tilaa. Mutta onneksi heillä järjestettiin 28.5. kokeilukerta vepestä kiinnostuneille. Sinne siis.

Päivä alkoi hyvin kylmänä ja sateisena. Argh. Edellisenä iltana testasin, että kyllä se Ruusis menee veteen vaikka keli olisikin kylmä. Hyvä niin. Mutta ei ollut odotukset korkealla, koska sää oli hyvin hyinen.

Ruusa yllätti silti, taas, positiivisesti! Muuta "aloittelijat" oli minun mittapuun mukaan aikas pro. Oli noudot hallussa ja tokoa väännetty tvan verran. Rotuina riisenistä lapukkaan. Ja sitten on vuorossa minun Ruusa. Ensin siltä otetaan back on trackit pois päältä ja alta paljastuu pieni katkarapua muistuttava rhodesianeläin. Ensin kokeiltiin miten leikkii vieraan kanssa. Kerroin jo heti kärkeen, ettei sen kanssa ole koskaan noin leikitty. Sille on opetettu, ettei leluun saa tarttua jos ihminen pitää siitä kiinni. Ja on myös opetettu että sen lelun saa vain istumalla ja katsomalla silmiin. Oli ehkä jopa hiukan hupaisaa katsoa kun aikuinen mies yrittää vetää narulelua maata pitkin ja hetsata pientä Ruusista vetämään lelua. Ja Ruusa vaan heiluttaa häntää, että sulla on vissiin tosi kivaa ittes kanssa ja kyllä mua kiinnostaa mutta kun mä en saa tarttua tuohon ilman lupaa. Oli muu porukka hiukan ihmeissään moisesta koirasta. Muita juttuja en enää muista tarkemmin mutta ainakin yrittivät jossain kohtaa, että Ruusa vetäisi kumiveneen rantaan. Yhä Ruusalla opitut jutut mielessä eikä tarttunut leluun kuin "ole hyvä"-käskyllä. Mutta sitten kun sai luvan niin veti venettä viellä rannallakin ihan tosissaan! Ja sai pikkutirppa tosi paljon kehuja. Myös veneestä hyppäämistä yritettiin. Eihän sille ole moista koskaan tehty. Joten kyllä se sieltä tuli, mutta valui kuin pieni mato veneen reunaa pitkin ja siitä hallitusti veteen (muut tuli armottomalla kamikazeloikalla pläts veteen). Hassu pieni tyttö. Ja perinteisesti Ruusiksen väri sai kehuja ja kovasti kyseltiin kevyestä rakenteesta ja ja ja. Perussettiä kun Ruusan kanssa liikkuu

Eihän se nyt ollut suoraan koevalmis ja täydellisesti osaava tuohon lajiin. Mutta omistaja oli ainakin hyvin tyytyväinen. Sää oli karsea ja silti teki reippaalla mielellä sen mitä osasi. Hyvällä asenteella ja kaikkensa antoi, ei kait sitä voi enempää vaatiakaan! Valitettavasti emme pääse lajia harrastamaan enempää kun meille ei ole treeniryhmässä tilaa. Perin harmillista, olisi hyvin kiinnostava laji!!!