Olen, ainakin hiukan, ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt enemmän tuon ipanan kanssa. Eli olemme käyneet tällä viikolla joka aamu remmilenkillä. Siis kävelty tuon kotikadun päähän ja takaisin:) Siihen asti juuri ja juuri riittää namit (=aamuvinksit pieneksi pilkottuina). Olen varmasti todella välkyn näköinen, kun vedän kertakäyttökumihanskan käteen ja kävelen kadun toiseen päähän koiranpennun kanssa, antaen limaisia kananpalasia... Hyvin ipana hakee kontaktia ja remmi ei ole kertaakaan kiristynyt. Mutta sen kyllä huomaa, jälleen kerran, että jo tuollainen noin 5 minuutin keskittyminen vaatii todella paljon. Ei enempää jaksaisi (ainakaan klo:6.30 ilman aamupalaa suoraan sängystä). Kun koko ajan vaan keskittyy, että kontaktista palkka. Palkka nopeasti ja oikeaan paikkaan. Ja ei niin, että etutassut on ilmassa:) Nuo kanat on vaan pirullisen vaikeita käsitellä, kun ne liimaantuu toisiinsa kiinni. Ja tosiaan, jos joku ihmettelee, että miksi kumihanska. Niin kuvitelkaapa tilanne: syöttelet noin 70 kananpalasta koiran suuhun. Tulet kotiovelle. Pitäisi ottaa koiralta takki pois, avata avaimilla kotiovi, ottaa kengät pois jalasta yms. Ja käsi on yltä päältä koiran kuolassa ja raa´assa kanassa. Ei hyvä.  Ei lainkaan. Joten kertakäyttöhanska on oikein kätevä:)

Tiistaina kävimme myös ensimmäisissä häiriötreeneissä:) Eli ex tempore sovimme Hannelen kanssa treenit perinteiselle parkkikselle.  Ensin kokeilin Ruusan kanssa remmissä kävleyä niin, että vain Hannele oli häiriönä. Meni ihan suht hyvin. Ei tosin tarjonnut kontaktia kovinkaan paljon (mun kriittisen mittapuun mukaan:)). Sitten häiriönä oli Hannele Anni-koiran kanssa. Se olikin jo isompi häiriö, mutta meni ihan ok. Otin välillä Paavonkin autosta ja sitten pääsikin antamaan Annille kunnon häiriötä. Pavella kun en pitänyt niin tarkkaa linjaa, että namit tulee joka kontaktista nopeasti, niin pystyin keskittymään myös Annin seuraamiseen. Anni oli sivulla istumassa ja Paavon kanssa kierrettiin heitä ympäri. Ja pääsin pienentämään ympyrän todella pieneksi eikä A inahtanutkaan. Tein sitten vielä pari maahanmenoa ja luoksetuloa aivan Annin edessä, ei reaktiota. Loistavaa työtä Hannele!!!

Tänään kävimme lenkillä Ulla-rhoden kanssa. Minulla ei olekaan aiemmin ollut molemmat koirat yhtä aikaa remmeissä. Mietin jo etukäteen, että mitähän siitä tulee. Mutta kas. Ei ongelmaakaan. Suurimman osan lenkkiä mentiin niin, että Ulla ja Ruusa oli vapaana. Pave oli normaaliin tapaan koko lenkin kiinni. Mutta nuo tielläkulkemispätkät kaikki oli kiinni. Ruusa tarjosi todella kivasti kontaktia ja saikin siitä toki palkkaa:) Ja typy pysytteli, kuten aina, lähellä. Erona aiempiin lenkkeihin oli, että Ruusa tuli useammin sivulle tarjoamaan kontaktia. Selkeä ero, joka johtuu aamulenkeistä. Jee jee:) Ja luoksetulo toimii yhä todella kivasti. Harmittaa aivan mielettömästi, kun Paavo sai kasvaa aivan pellossa alkuajat, jonka seurauksen pojalla ei ole lähes minkäänlaista luoksetuloa... Kuinka helppoa elämä olisikaan, kun kumpaakin voisi pitää vapaana. Mutta kantapään kautta näköjään on tämä(kin) asia opittava.

Lenkin jälkeen kävimmä tallilla. Koirat toki odotteli ratsastuksen ajan taas autossa. Lisa-heppa meni taas oikein reippaasti:) Ja lenkin jälkeen otin molemmat koirat tallille taapertelemaan. Ruusan vapaana ja Paven remmissä. Ruusa säntäsi heti autosta päästyään moikkaamaan ihmisiä. Pidättyväinen rhodesiankoira taas vauhdissa. Tepsutteli ympäri tallia kuin maailmanomistaja. Ja pääsi maistamaan hevosenkakkaakin. Nam. Tein joitain luoksetuloja tarkoituksella niin, että ipana oli aivan tohkeissaan menossa suuntaan x ja ei nähnyt mua. Samantien tuli häntä pystyssä nurkan takaa:)

Ja tosiaan, jos joku joka tätä lukee, ei ymmärrä miksi koiran luoksetulosta tarvitsee vaahdota lähes joka lauseessa, niin... Paavolla tosiaan ei ole luoksetuloa opetettu huolellisesti, joten sitä ei ole. Ja se on aiheuttanut aika paljon harmaita hiuksia matkan varrella. On myös sulkenut agilityn pois lajivalikoimasta. Pojusta kun ei ole takeita, että pysyttelee kentällä;) Ja Paavoa ei voi pitää vapaana. Toki pysyttelisi varmaan suurimman osan aikaa lähellä. Mutta minun nihilistisen ajattelun mukaan koiralla tulee olla satavarma luoksetulo, että se voi olla vapaana. Eli ei niin, että kyllä se siinä pysyy jos ei tule koiria/ihmisiä/polkupyöriä/... vastaan. Paavo ei todellakaan tulisi luokse, jos näkisi esim. toisen uroskoiran. Toisaalta tämäkin asia, urosten ällöttävyys, on vähentynyt iän myötä. Taannoin kävi ikävä tilanne, kun olimme Paavon kanssa metsälenkillä. Kolme vapaana olevaa koiraa hyökkäsi päälle. Sain ne, remmillä hakaten (ei ollut kivaa), pois Paavon luota. Aina kun tappelun tiimellyksessä sain ne hetkeksi kauemmaksi, Paavo oli aivan hiljaa eikä hakenut lisää matsia. Toki puolustautui kun sen aika oli. Yhteenkään koiraan ei ihme kyllä tullut mitään jälkiä. Eli kukaan ei purrut ketään, vaikka mylläkkä oli melkoinen. Tilanteen rauhoituttua ko. koirien omistaja otti yhden koirista vielä remmissä kävelemään meidän kanssa. Nuori koira, joka oli aika järkyttynyt joutuessaan joukon jatkona moiseen hässäkkään. Ja Paavo nuuhki vallan rauhallisesti tuota nuorta sakemanniurosta ja käveltiin rauhallisesti vierekkäin. En olisi pari vuotta sitten ikinä uskonut tuon olevan mahdollista. Eihän Pave mikään aggressiivinen koira ole, mutta urosten kanssa ei tule juttuun. Paitsi Miinus-borderin, mutta se onkin kamu pitkältä ajalta ja ameboi aina Paavon nähtyään:)

Hoplaa, tulipa tästä pitkä teksti. Ja minun pitäisi olla jo nukkumassa. Nyt siis aatuutilullaa.

Viikonlopuksi koirat menevät, taas, hoitoon. Minä suuntaan kohti Espoota:) :) Ruusa menee pe-la isäänsä kiusaamaan. Ja loppuviikonlopuksi Paavon ja Ullan seuraksi eli Leenan riesaksi:)