Eilen illalla meinasi hiukan mennä herrrrrrrrrrmo. Olin tosi väsynyt ja kävin nukkumaan jo kympin aikoihin. Koirat käpertyi myös nukkumaan ihan rauhassa. Juuri kun olin nukahtamassa, Ruusa kuuli jonkun koiran haukkuvan ja aloitti armottoman konsertin. Rauhoittui aika nopeaan ja olin taas ihan lähellä nukahtamista. Ja taas. Wou-wou-woooooooou! Paavo ei reagoinut moiseeen mitenkään. Enkä minä. Noh, rauhoittuihan se siitä. Ja vielä pari kertaa kun tämä oli toistunut aloin jo minä reagoimaan ja huutelin suomalaiskansallisia kirosanoja peiton alta. No, kippaskappas, ei sekään vaikuttanut mitenkään haukunnan määrään. Mutta taisi tyttö itsekin kyllästyä moiseen toimintaan ja nukahti. Tuo on vaan sarjassamme käytöstä jollaista Pavella ei ole ollut. Ruusahan saattaa myös autosta kommentoida pahaenteisille tiellä liikkujille yms. Paavo taas on aina ollut hyvin hiljainen poika.

Käytiin tänään ensin lenkillä Ruusan ja parin vipukkapojan kanssa. Paavo jäi kotiin odottelemaan tämän lenkin ajaksi. Ruusaa hiukan jänskätti kaksi uutta koiratuttavuutta ja hengaili aika paljon ihmisten kanssa. Välillä toki kävi vetämässä kunnon spurtteja vipujen kanssa. Oltiin lenkkipaikassa jossa ei yleensä pahemmin muita näy. Noh, eiköhän sinnekin sitten eksyyntynyt räyhäävä sakemanni. Huusin Ruusaa luokse ja lähtikin tulemaan. Mutta meni Tiinan luo ja nuuhki läpi, että eihän sulla ole nameja, mitä asiaa sulla oikein oli? Ja tepsutti sitten katselemaan sakemannia. Vihdoin jossain vaiheessa päätti tulla mun luo ja ohitti sitten sakemannin vallan siivosti. Kyllä vi...tti. Tuota juuri ei saisi ikinä ikinä ikinä tapahtua, että oma koira on vapaana ja menee toisen remmissä olevan luo eikä tule edes pois sieltä. Ei ei ei ja vielä kerran ei. Ja silti niin kävi. Itse inhoan moisella tavalla käyttäytyviä koiria ja omani teki sitten niin. Treeniä lisää ehdottomasti. Tuollainen ei saa uusiutua.

Tulin sitten kotiin ja vaihdoin lenkkivaatteita ja lenkitettävää. Pavelle juoksuvermeet päälle ja itselle myös. Ruusa jäi syömään porkkanalaatikolla täytettyä kongia. Samantien kun otin Paven pois autosta meni pojalla kuono maahan. Lumessa näkyi ihmisen ja koiran jäljet. Paavo veti niin paljon kuin vain pystyi, joka toki on vallan toivottavaa kun on vetovaljaat päällä. Parin kilometrin jälkeen alkoi jo ulvomaankin ja puremaan hihnaa yms. Oli siis vetänyt siihen asti ihan koko matkan. Ja se on täysin kummallista käytöstä Paavolta. Mietin, että edellä on todennäköisesti mennyt juoksuinen narttu, muuta selitystä ei oikein voi olla Paavon käytökselle. Tai sitten se koira on vaan mennyt ihan juuri ennen kuin me tultiin paikalle. Mutta joka tapauksessa Paavon riekkuminen alkoi olemaan sellaista, etten halunnut enää jännätä mitä mutkan takaa näkyy (kuten olin tehnyt siihen asti), joten vedettiin uparit. Tuli lenkistä silti noin 45 minuutin mittainen eli ihan ok juoksulenkki.