Kylläpä taas on viime merkinnästä aikaa (miksi nämä kirjoitukset aina alkaa samoin sanoin sitä tiedä en...).

Mutta muutto on nyt sitten onnellisesti takanapäin. Ja on kyllä mukavaa asua uudessa kodissa. Alle kilometrin työmatka on erityinen ilonaihe:) :) Koirat sopeutui uuteen asumukseen noin kolmessa sekunnissa. Pave tsekkasi joka paikan nuuhkimalla ja kävi sitten nukkumaan sohvalle. Ruusa otti muuttolaatikosta puruluun ja meni lattialle sitä syömään. Hankalia koiria, eikö totta:) Toki hiukan ovat joutuneet pöhkimään uusille äänille, mutta aika vähän kuitenkin. Vielä on remppa kesken jonnii verran ja muuttolaatikoitakin purkamatta, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa...

Varmasti kaikenlaista on tässä kirjoitushiljaisuuden aikana tapahtunutkin, mutta en nyt enää muista... Päällimmäisenä kun on mielessä vain Ruusan vointi.

Likkahan on parisen viikkoa hiukan ontunut. Välillä menee ihan puhtaasti ja välilltä taas ei. Noh, tälle aamulle oli varattuna sterilaatioaika ja sovin, että samalla tsekataan se jalkakin. Ell ensin taivutteli jalkaa ja Ruusa huusi ja kiukutteli minkä kerkesi:) Sitten kuvattiin ja löydökset ei olleet kovin mieltä ylentäviä! Ruusalla on etujalan varvas murtunut. Ei vielä pahasti liikakasvua, joten saadaan ihan kuntoon. Lisäksi on oikeassa etujalassa hyvin lievää panostiittia. Tämähän on yleistä isoilla koirilla ja kun on noin lievänä niin nou hätä at all. Mutta mutta mutta. Molemmissa etujaloissa on lievää ocd:tä ja se on huono uutinen. Onneksi lievänä eli leikkausta ei tarvitse tehdä. Hoitona tulee olemaan kipulääkitys ja lepo. Ja tuo lepo on se haastava osuus. Eli vain remmilenkkiä eikä lainkaan sättäystä, ei Paven kanssa eikä muutenkaan. Huh. Onneksi saan Sannalta häkin lainaan ja sain myös luvan ottaa Ruususen töihin aina työpäivien ajaksi. Joten likka alkaa sitten tienaamaan ruokarahojaan mun työhuoneen vahtina:) Vielä en tämän tarkemmin tiedä tuosta olkapääasiasta, mutta kyselen kohta lisää kun menen tyttöä hakemaan. Klinikalta soiteltiin jo, että se on kovin hereillä ja voisi tulla noutamaan... :)

Jonnii verran sitä on tässä päivän aikana syyllistänyt itseään, että olenko ruokinnut väärin tai lenkittänyt väärin tai tai tai. Mutta eipä tilanne kai murehtimalla paremmaksi muutu. Nyt pitää vain kk elää aikas uudenlaista elämää ja toivoa parasta. Niin ja ei lainkaan pelätä pahinta... Pahin vaihtoehto on se, että olkapäät ei parane kuukauden levolla vaan vaativat operoinnin. Olkapään leikkauksen jälkeen on noin 2 kk liikuntakieltoa, huh. Ja jos tarvitsee leikata molemmat niin se on sitten tuplat. Ei napostele moinen sitten lainkaan...