Perjantai meni Ruususella töissä todella mallikkaasti. Likka nukkui hyvin rauhallisesti häkissään ja lopun aikaa keskittyi söpöilemään työkavereille oikein huolella... Illalla lähdin Paven kanssa lenkille ja siitä tulikin sitten melkoinen lenkki. Juostiin hiekkatietä, jota ei olla aiemmin menty. Mietin jo, että pitäisiköhän kääntyä ympäri vai ei (olisi pitänyt). Vilkaisin tienhaarasta, että ko. pihatien päässä on iso sekarotuinen pystis. Mutta ajattelin, että se varmaan on liekassa tms. Noh, juoksin vielä hetken eteenpäin, niin eikös perässä teputa jokin mopsintyyppinen koira. Karjaisin sille, että menes kotiis siitä. Ja mopsintyyppinen koira pysähtyi mutta jatkoi taas matkaa lähemmäs. Toisella karjaisulla lähti teputtamaan sinne pihatielle. Meni varmaan kolme sekuntia ja katsoin taakseni. Eikös siellä nyt sitten lähesty se iso sekarotuinen tapaus ja tämä mopsintyyppinen versio. Kivasti rinnatusten ihan hyvää vauhtia. Mutta sain onneksi taas ne kääntymään kotia kohti kun raivonsekaisella äänellä huusin... Paavo toki otti tässä vaiheessa jo hiukan kieppiä, että tulkaa vaan koittamaan... Sitten alkoi armoton miettiminen, että miten pääsen tuolta pois. Auto oli toisessa päässä tietä, joten sinne oli päästävä. Mutta tuon tienhaaran ohi en todellakaan viitsinyt lähteä koettamaan onneani. Joten päähän pälkähti kaksi vaihtoehtoa. Joko käyn rimputtelemassa naapurin ovikelloa, että voisivatko ilmoitella sinne pihatien päässä oleville ihmisille, että ottavat rakkinsa kiinni. Noh, huono vaihtoehto. Naapuri kun oli hevostalli (lue:todennäköisesti ovella olisi ollut vastassa joku toinen koira). Joten pääsyin vaihtoehtoon B. Eli kierrän niin pitkältä metsän kautta, ettei nuo koirat ehkä huomaisi meitä tai ainakaan viitsisi tulla sinne pörräämään. Tienviereinen metsä olikin sitten juuri hakattu, joten oli aivan armotonta risukkoa. Hiukan kiukutti rämpiä siellä oksiin juuttuneena, kun ainut syy miksi rämmin on se, ettei jotkut idiootit osaa rakentaa tontin ympärille aitoja!!! Tienhaaran ohi päästyäni juostiin sitten niin paljon kuin jaloista lähti. Vielä varmaan kilometrin päästäkin vielä vilkuilin, että seuraako ne koirat. Ei onneksi näkynyt. Mutta kädet tärisi aika pitkään tuon jälkeen.

Lauantaina sitten sain kiukutella seuraavista irtiolevista koirista. Suht lähinaapurissa asustaa näköjään kaksi uroskoiraa, joita lenkitetään aika vapaamuotoisesti. Toki voi olla, että ko. koirat on hallinnassa täysin ja ei koskaan tule toisten koirien luo. Mutta enpä voi olla moisesta varma. Oikein on mukavaa käydä aamulenkillä, kun ei tiedä mistä nuo koirat voi pölähtää paikalle... Argh, sanon minä.

No se muitten koirista. Omistakin voisi jotain kirjoittaa:)

Paavo on aikas hyvin hyväksynyt tilanteen, että joutuu olemaan portin toisella puolella kuin Ruusa ja ihmiset. Ruusaa kun ei oikein voi laittaa kauemmas ihmisistä, se kun alkaa sitten roikkumaan portilla yms ja se ei oikein ole hyvä idea noitten jalkavammojen takia... Eilinen ei mennyt töissä niin hyvin kuin perjantai. Typykän mielestä on ihan väärin, että mä menen välillä palaveriin ja pois huoneestani. Huusi kuulemma koko sen ajan kun olin pois. Mutta kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Onneksi mun työhuone ei ole kovin keskeisellä paikalla, jolloin R ei häiriköi koko firman henkilökuntaa. Ja lähihuoneissa riittää, ainakin vielä, ymmärrystä koiran itkulle...

Eilen sain todella mukavan yllätysviestin, kun kuulin muistakin ocd-ongelmaisista rhodeista. Toki ei ole mukava kuulla, että muillakin on sairastavia koiria, mutta vertaistuki on nyt enemmän kuin sata jänistä! Pitkien keskustelujen seurauksena Ruusan jalkakuvat lähtee toiselle lekurille arvioitaviksi perjantaina. Ja jos tarvetta on, lähden myös näyttämään Ruusaa livenä ko. ell:lle. Katsotaan mikä on hänen tuomio. jalkavammoista.