Hertan kotiutuminen meni yllättävällä tavalla. Ensimmäisenä iltana molemmat koirat käyttäytyi hämmentävän huonosti. Muistuttivat enemmän maantiekiitäjiä sinkoillessaan vain paikasta toiseen. Pidin niitä toki remmeissä mutta ei tainnut sen illan aikana kumpikaan ottaa normaalia kävelyaskelta… Hertta oli äärimmäisen onnellinen otus. En ole koskaan nähnyt mitään eläintä noin silmittömän onnellisena. Tutki joka paikan ja totesi onnellisena, että täällä ei todellakaan ole muita kissoja. Kukaan ei sähise minulle. Ja minulla on uusi ikioma orja, joka näyttää tykkäävän musta kauheasti. Puski, kelli, kiehnäsi kaik-ki tasot läpi. Taisi käydä polkemassa hiekkalaatikkoakin. Joka solullaan vaan ilmoitti, että ”Hertta tykkää”. Uskomaton tapaus.

Yön Hertta nukkui mun kanssa suljetun oven takana. Yö meni hyvin. Tosin erehdyin pari kertaa yön aikana sanomaan tytölle ”mitä Hertta”. Ja se sai aikaan taas armottoman pusketaan, kellitään, miu´utaan reaktion. Torstaiaamun koirat oli eri puolella kuin neiti Hoo. Ja näin meni suht rauhallisesti. Koiratkin alkoi jo kävelemään normaalisti. Kävin kaupungilla päivällä ja sieltä palattuani olin menossa portista läpi ja hups, Hertta livahti samalla koirien puolelle. Molemmat koirat toki sinkaisi katsomaan tuota jännittävää miukuvaa otusta. Hertta pysähtyi kuin seinään ja minä karjaisin viikon luontoäänen. Koirat katsoi minuun. Hertta nosti hännän takaisin pystyyn ja tepsutteli pois koirien luota. Kerroin koirille ihan puheäänellä, että se on Hertta, sitä ei saa kiusata, se asuu meillä nyt. Koirat mietti (?) hetken ja kipusivat sohvalle nukkumaan. What!? Tuijotin siinä vain ihmeissäni, että mitä äsken tapahtui. Ajattelin porukan yhteensovittamisen kestävän eden hiukan pidempään kuin 10 sekuntia. Mutta en valita!

Hertsukkainen on nyt viikon asustanut meillä ja kaikki sujuu yhä vallan mainiosti. Toki jokusen kerran koirilla on iskenyt intomieli, että kävellään tuon tyypin perässä. Hertta ei moisista perässähiihtäjistä ole moksiskaan. Menee vaan omia menojaan häntä pystyssä, ihan kuin ei huomaisi että rhodesiankoiran kuono seuraa nenä kiinni pepussa joka askelta… Pahin onnellisuuspuuska helpotti parin päivän jälkeen, siis se kellitään, miu´utaan, pusketaan 24/7. Aluksi neiti myös protestoi hyvin kuuluvasti kun menin suihkuun, hakemaan takkapuita tms muuta hylkäämisiä. Lenkiltä tullessakin vastassa oli aina kauhea juttutulva. Nyt kestää jo huutamatta suihkussakäynnit ja lenkitkin.

Eilen illalla oli hauska tilanne, kun sekä Paavo että Hertta tahtoivat tulla liki nukkumaan sohvalle. Paavo tuli viekkuun ja samaan aikaan myös Hertta teputti paikalle. Hetken tuijottivat toisiaan, että kumpi väistyy. Tuijotuskilpailun tuloksena nukkuivat vieri vieressä. Paavon pää mun sylissä ja Hertta siinä ihan kiinni. Kiva, kun on nyt kolme joille on supertärkeää päästä iltaisin mun lähelle. On rankkaa olla hetero, haluttu ja hyvännäköinen.

Loppuun vielä muutama foto Hertasta ja vähän koiristakin:

 

 

Tämän kuvan ottamisen jälkeen Paavo joutui lähtemään hetkeksi pois sohvalta, kun sitä ahdisti kis-san lähentely...