Huh hah hei. Nyt on kisailtu ja kokeiltu jonnii verran ja mitään ei ole tullut kirjoitettua ylös. Katsotaan miten muisti toimii (todennäköisesti perin huonosti).

Paavon kanssa suunnattiin huhtikuun viimeisenä viikonloppuna mejä-kokeeseen Kihniöön. Netin ihmeellisestä maailmasta bongasin meille majoituksen la-su yöksi. Jokin kalamaja, ilmeisesti järven rannalla. Siinä tiedot majapaikastamme. Jäljenteko sujui suht mallikkaasti, vaikka keli oli äärimmäisen hyinen. Välillä satoi vettä ja välillä lunta. Ja lopun aikaa tuuli napsakkaasti. Mutta tulivatpahan tehtyä koesääntöjen mukaisesti. Mökille tultuani yllätys oli suuri. Sehän oli todella kiva möksä! Ja vuokraaja oli jo valmiiksi lämmittänyt takan tuvassa ja saunakin oli tulilla. Ihan loistavaa! Koirat nuuhki joka nurkan ja asettuivat sitten sohvalle nukkumaan. Ei puhettakaan uuden paikan ihmettelystä. Minun pikku reissukaverit. Siinä illan mittaan saunottiin, grillattiin ja napsaistiinpa yksi sidukkakin (koirat oli vesilinjalla). Yö piti käyttää nukkuen, olihan herätys aamulla ennen kuutta. Ja pyh. Olin hereillä vielä kolmen aikaan. Oliko sitten syynä täysikuu, alkava flunssa vai jotain ihan muuta, mutta uni ei vain tullut.

Aamulla sitten parin tunnin yöunilla, flunssaisena kokeeseen. Laukauksensietotesti meni totuttuun tapaan eli Paavo piippasi koko ajan. Laukauksen jälkeen 2 sekuntia hiljaa ja sen jälkeen taas jatkui mennään jo-piipitys. Noloa, kun muiden koirat on aina ihan hiljaa. Jälkiryhmämme oli sekaryhmä, joten jonnii aikaa sai notkua majalla. Mutta mikäs siellä ollessa kun oli (uutta) mukavaa juttuseuraa ja pöytä täynnä syötävää. Paven jälki sitten olikin kaikkea muuta kuin mukavaa. Tai no maasto oli helppokulkuista ja jälki hyvin piilomerkattu yms, mutta pojan työskentely oli hyvinkin hapuilevaa. Kolme hukkaahan sieltä tulla napsahti mutta oli siinä jotain positiivistakin. Katkokulman ratkaisin todellatodella erinomaisesti! Veretyksen lopussa kuono ylös, ilmavainulla veretyksen jatkolle ja siitä mars etiäpäin. Ehdottomasti paras katkon ratkaisu ikinä! Ja myös makaukset merkkasi hyvin, yhden ehkä hiukan liian hätäisesti. Mutta muuten matkalla oli jotenkin ihan ajatuksissaan. Tulos tosiaan sitten VOI 0. Opastettavalla jäljellä oli uusi rotututtavuus mejä-hommissa eli tanskandoggi. Ja voi pojat, kun tykkäsin sen koiran työskentelystä. Rauhallista, tarkkaa ja siivoa etenemistä. Valitettavasti koira oli täysin maavainuinen. Katkoa lähti ratkomaan väärään suuntaan ja ei löytänyt veretykselle. Jos edes hiukan käyttäisi ilmavainua, niin työnteko olisi helpompaa. Mutta muuten ihan huippuhauva ja vieläpä mukava omistajakin. Toivottavasti jatkavat lajin parissa, hyvää työtä! Noin, tulipa hehkutettua toisten koiria omien koirien blogissa, mutta sen hauvan meno vaan näytti mun silmään kivalta.

Ruusunen oli ihan vaan seuraneitinä tuolla mejä-kokeessa, mutta seuraavana viikonloppuna tyttö pääsi näyttämään kyntensä. Lähdettiin Eestiin viimeisen sertin metsästys-retkelle. Jännittii jonni verran, taas, että joko se nyt alkaa oikomaan… Matkassa oli mukana myös Kati ja hänen Saga- ja Vila-rhodetytöt. Oikein mukavaa reissuseuraa koko jengi. Koirat oli täysin vieraita toisilleen, mutta yhtään sanomista ei tullut puolin tai toisin matkan aikana. Kuten ei ihmisillekään keskenään ;) Majapaikkaan saavuttiin todella myöhään illalla, koskapa matkalla poikettiin Prismassa aamupalaostoksilla ja Luccassa syömässä (jälleen kerran). Ilta oli viileä mutta kyllä me sitkeästi silti istuttiin punaviinin äärellä, ja sitä juoden. Taisi kello olla lähempänä 02.00 kun painuttiin nukkumaan. Aamukin ”valkeni” todella sateisena ja kylmänä. Onneksi koiria oli tulossa kisaan kaikkiaan vain n. 30 kpl, joten ajateltiin päivän olevan nopsaan ohi. Eipä mennyt niin kuin elokuvissa.  Kisapaikka oli sama kuin viime syyskuun kisassa. Sadekin oli ystävänämme ensimmäisten tuntien ajan, onneksi hiljentyen päivän mittaan. Toki sitten alkoi tuulemaan huolella. Varusteet oli muuten ihan kohdallaan säätä vastaan, mutta yhä päällä oleva flunssa ei oikein parantunut…

Itse juoksuista en näköjään enää muista yhtikäs mitään. Ei edes havaintoa kenen parina koirat juoksi. Ainut jonka muistan on, että Paavo juoksi finaalissa Eddien parina. Ilmeisesti Paavo leikkasi kurvit suoriksi niin huolella, että tuli vieheen eteen. Veto pysäytettiin ja me Timin (Nina oli laittanut Eddien heidän matkaan) kanssa vedettiin melkoinen spurtti toiselle puolen peltoa. Siellä ne pojat mittaili toisiaan. Hienoa Dressmann-kävelyä, hännät ihan pystyssä. Välillä heiluteltiin rennosti häntää ja sitten taas tarkisteltiin pallitilannetta. Kun oltiin ihan vieressä, Paavo heilutti häntää, joten huikkasin pojalle että ”hyvä Paavo”. Poika vilkaisi mua ja sitten Eddietä. Jaahas, äippä tahtoo matsii. Painoi pään Eddien selän päälle. Eddie ei ensin meinannut vastata, mutta kun Pave painoi toisen kerran, niin Eddiekin lämpeni idealle. Onneksi oltiin jo aivan vieressä, niin saatiin pojat nopsaan erilleen. Matkaa taas maaliin oli jonnii verran, joten pyysin lähettäjää sanomaan toimistoon, että joidenkin pitäisi mennä ottamaan pojat kiinni maalissa. Ehei, sanoi lähettäjä. Juoskaa te vain maaliin, hän lähettää hauvat yksin. Piti useamman kerran varmistaa, että oletko nyt aivan varma. Nämä kiskoo aika lujaa vieheen perään. Ei kuulemma mitään ongelmaa (toim huom kyseessä oli noin 40-50 vuotias rouva, ei lihaksikas bodari). Sinne me jätettiin koirat ja kipaistiin maaliin. Hauska sinänsä, että ensin pojat matsaa suht tosissaan. Mutta kun laitetaan ne lähettäjän käsiin, eivät edes vilkaise toisiaan. Maalissa toki sitten taas piti ”keskustella”. Paavo 35 kg työnsi Eddien 50 kg pois vieheeltä kropallaan… Nopsaan saatiin pojat erotettua, ei ongelmaa.

Palkintojenjaossa oli sitten jännät paikat. Arveluiden mukaan siinä oli useita koiria sertin reunassa kiinni. Mutta ilo oli suuri kun Ruususen kirja oli kuin olikin pinon viimeisenä. Eli Ruusa on täten EE KVA-M! Paavon pisteet oli (170+190)=360 ja sijoittui niillä kahdeksanneksi. Ruusan pisteet oli (231+246)=477.

Oli, jälleen kerran, oikein mukava retki Viron kisoihin. Reissuseura oli mukavata (kiitos vielä kerran Kati, Saga ja Vila). Ja onskut tätäkin kautta Katille Sagan kakkossijasta ja ensimmäisestä LC-sertistä! Hyvin vanha rouva kipitteli!

Vapun retken jälkeen, jännä homma, flunssa vei vallan aika totaalisesti. Alkuviikko meni aivan pelkästään sohvalla maaten. Mitään muuta ei jaksanut tehdä. On-nek-si olo helpottui vihdoin torstain aikana. Lauantaina nimittäin oli Suomi Cup-kisa, jossa allekirjoittaneella oli miljoona asiaa hoidettavana. Ensimmäinen virallinen maastokisa jonka Ridgeback-yhdistys järjesti. Kun tämä on koirien blogi, niin ei pitkäsi itse kisasta. Rankkoja ja pitkiä päiviä sai tehdä. Enempää en olisi pystynyt tekemään, tuntui olo aika tavalla tyhjältä lauantai-iltana kun vihdoin kotiuduin. Kaikkensa antanut olotila. Koirat oli pe-la Pauliinan hoidossa ja hyvin oli heillä taas mennyt.

Viime viikonloppuna oli taasen aika matkata kohti Eestiä! Tällä kertaa matkaseurana oli Tari ja Mango-ruusansisko. Odotin todella paljon Ruususen siskolikalta, olihan se osoittanut juoksijan kykyjään jo talven treeneissä. Ja oikeassa olin, hyvin se tyttö juoksi! Reissun alku oli hiukan jännitteinen, kun Mango pörisi auton ulkopuolella jotakin. Omat koissut oli sitten ihmeissään ja Ruusa ärvähti siskon hypätessä autoon. Noh, sai multa kyllä kuulla että moista ei tehdä. Ja tuon jälkeen oli rauha maassa. Ei tullut muuta sanomista puolin tai toisin. Selkeästi huomasi majoituksessa ja kisapaikalla, ettei siskot halua olla tekemisissä keskenään. Kertaakaan kumpikaan ei mennyt toisen lähelle. Mutta hyvin kuitenkin kestivät jäähdyttelylenkeillä yms toistensa läsnäolon. Majapaikkaan päästiin tällä kertaa vallan valoisan aikaan, kun päädyttiin ravintolaretken sijaan grillailemaan. Ai kun olikin herkullista kesän ensimmäiset grilliruoat. Ja kun palanpainikkeena oli hyvää punaviintä ja erinomaista seuraa, niin mikä siinä oli ollessa. Koirat oli, hyvinkin tutuksi tulleessa, majapaikassa heti kuin kotonaan.

Aamu valkeni todella aurinkoisena ja lämpöisenä. Melkoinen ero edellisviikon Kankaanpään kisaan, jossa kylmä oli ystävänämme koko päivän ajan. Hiukan vaan säikäytti aamusella silmät avattuani, kun oven takana oli roskiksia penkomassa laumanvartija-tyyppinen uroskoira. Viikonlopun aikana tuli tuohon irti olevaan koiraan törmättyä toistekin, onneksi ei koirien kanssa kuitenkaan. Ei vaikuttanut kovinkaan ystävällismieliseltä tapaukselta.

Ja jälleen kerran muistikuvat Ruususen lähdöistä on aika tavalla vähäiset. Olikohan Eddie alkuerän parina? Ja finaalissa sitten siskonsa parina. Molemmat lähdöt oli kivannäköistä menoa. Erityisesti finaalin startti näytti kivalle. Paavon osalta leikki loppui valitettavan lyhyeen. Poika oikaisi aika rankasti ja vieheenvetäjä pysäytti vedon. Paavo pois 0 pisteellä ja parina ollut Myytti sai jatkaa. Lopulliset pisteet Ruususelle oli (261+268)=529. Nämä olivat kovimmat pisteet koko porukasta. Sertit meni Mangolle ja Myytille, joten riemua riitti useamman sydämessä ;) Siellä sitten hihkuttiin ja halailtiin kisan jälkeen. Mukava fiilis! Sitten aloitettiin retki kohti ruokapaikkaa. Piti olla vain lyhyt matka, mutta tie olikin poikki. Ajateltiin, että ei se nyt niin pahasti poikki ole, etteikö siitä voisi ajaa. Olisi pitänyt vaan uskoa, että jos virolaiset sulkee tien huonon kunnon vuoksi, niin silloin se on oikeasti heikossa hapessa. Hetkittäin mentiin pitkin peltoa, auton pohjan vaan iskiessä maahan. Onneksi kaikkien autot kesti röykytyksen ehjinä. Ruokaa satoi pöytään kilotolkulla (kun se on niin halpaa, niin voi tilata paljon). Ähkyisinä suunnattiin tiemme vihdoin pois Huuru Veskistä. Matkalla käytiin vielä tutulla hiekkarannalla juoksuttamassa koiria. Omiani tosin lenkitin erikseen remmeissä. Paavo kun ei oikein tule toimeen muitten poikain kanssa, niin sitä ei voinut päästää porukkaan. Ja reiluuden nimissä sitten pysyi Ruusakin Paavon seuralaisena. Ja ehkä hiukan jännäsin sisarusten toimeentulemistakin, kun eivät selkeästi olleet piitanneet toistensa seurasta. Ilta menikin sitten taas (rhode)maailmaa parantaessa ja hiukan kuohuvaa nauttien.

Sunnuntaiaamu oli jälleen lämmin. Suunnattiin jo aikaisin aamusta kisapaikalle (tuomarit lähtivät Suomeen aikaisemmalla laivalla). Ruusa taisi juosta alkueränsä yksin, jos muistan oikein. Ja Paavon parista ei ole mitään muistikuvaa… Finaalissa Pave sai parikseen tutun kilpakumppanin eli Eddien. Vieheenvetäjälle ohjeistin ohimennessäni, että nyt ei vetoa sitten lopeteta, ettei meidän tarvitse laukata matsaavien poikien luo J Ja ei pysäytetty vetoa ei. Hyvä niin. Lopussa Paavo tuli hiukan jäljessä vieheelle. Hiukan yritin blokata pojan pääsyä Eddien ja vieheen luo, mutta poju kiersi mut tyylikkäästi. No, se oli nopeasti irrotettu matsi. Ja kummallekaan, kuten yleensäkin on rhodejen kohdalla, ei jää mitään kaivelemaan tilanteen jälkeen. Mähinä on vain vieheestä, ei sen kummempaa. Ruusan finaalijuoksu oli tosi kivannäköistä menoa, mutta kyllä palkintojenjako toi silti melkoisen yllätyksen. Tyttö otti voiton ja Eestin maastomestaruuden 2010 käsittämättömillä pisteillä (268+281)=549 ! Nuo ovat kovimmat virallisessa kisassa juostut pisteet rhodesiankoiralle, kautta aikojen. Vielä jäi pari pistettä petrattavaa Keiran parhaimpiin pisteisiin (juostu ”näytösjuoksuna” kun kisassa oli vain yksi koira). Ja pisteet oli jälleen päivän parhaat kaikista koirista. Paven pisteet oli (166+180)=346. Vallan kohtuulliset suoritukset Paavoltakin, olin oikein tyytyväinen. Se vaan on jo niin pirun kokenut noissa hommissa, että ei lähde juoksemaan vain vieheen perässä vaan tekee omia kuvioitaan… Sertit meni sunnuntainakin Mangolle ja Myytille.

Oli todella todella mukava reissu! Ja ei ollut edes mitään suurempia kommelluksia matkalla. Kiitos Tari&Mango mukavasta reissuseurasta. Nina kuvasi lauantain finaalijuoksuja, niitä kuvia on laitan näkyville kun saan ne kätösiini. Alla olevat kuvat on ottanut Myytineeva eli Eeva Tiittala: