Vihdoin sain aikaiseksi aloittaa reenaamisen (kuten meillä Tampereella sanotaan). Eli aiheena oli luoksetulo. Kyllä on eksoottista treenata tuollaisen ainalikipysyttelevän koiran kanssa verrattuna Paavoon. Joutui vallan soittamaan apuja, kun ei taas tyhmäpää itse tajunnut miten toimia. Kiitos Kaisa avusta:)

Eli teimme Ruusan kanssa luoksetuloja niin, että kun tyttö omatoimisesti kipitti mun luo sanoin vihjesanan ja annoin namin eteen. Ja seuraavan namin heitin kauemmaksi, jotta sain tytön edes hiukan irtaantumaan. Nyt on 75 luoksetuloa tehtynä. Loput 75 jäljellä, jos vaan ehdin ennen töihinlähtöä. Tosiaan jos toista namia ei heittänyt kauemmas, tyttö pysytteli koko ajan lähellä. Mutta oli hauska nähdä kuinka ipanalla häntä heilui koko ajan kun oli niin huisin hauskaa... Suurin vaikeus Ruusalla oli löytää se kauemmas heitetty nami. Ei ihan vielä ole tuo maltti kohdallaan havainnoida mihin nami lentää... Mutta muuten meni aikas hyvin. Toki omassa toiminnassa on jälleen kerran parannettavaa. Mm. monesti huomasin olevani antamassa namia samaan aikaan kun sanon vihjesanan. Tai höpöttäväni hieno tyttöä niin hemmetisti että koko vihjesana unohtui:)

Mutta hyvä alku kuitenkin.

Ja sen seurauksena tyttö on vallan nukkunutkin. Tosin nytkin tuossa lattialla mun jaloissa, peti kun on ilmeisesti liian kaukana musta (keittiössä). Nyt vaan pitäisi saada se hereille että voisi jatkaa reeniä ja antaa iltaruoan ennen töihinmenoa. Mutta eiköhän se pomppaa tikkana pystyyn heti kun tästä nousen. Hassu tyttö.

Paavonkin kanssa tein hiukan tottista, tuntui arvostavan sitä kovasti, että hänetkin hiukan huomioidaan. Tänään kun ei olla ehditty edes lenkille, kun on vaan treenailtu ja tehty kodinhoidollisia töitä (lue: lattioiden pesua yms).

Ehkä mun psyyke kestää taas ensi yönkin lapsenhylkäyksen, vaikkei se kivaa tulekaan olemaan.