... kun on hauskaa:)

Olen ollut suunnattoman laiska päivittämään tätä blogia. Selityksenä käytän tuota menossa olevaa remonttia... Onneksi se alkaa olemaan jo aika tavalla loppusuoralla. Ja syytä onkin koskapa muutto olisi ensi lauantaina. Toki pikkuasioita kuten saunan lauteet ja keittiön tasot vielä puuttuu.

Ruusa sai tuossa päivänä eräänä uuden leikkikaverin. Tosin aluksi hiukan meinasi hirvittää, että tuleeko leikistä yhtikäs mitään. Kävin tosiaan Mialla pikakyläilemässä ja päätettiin ex tempore, että katsotaan mitä Yarri-rhodepoika tykkää Ruususesta. Yarppa haukkui ensin kovasti ja oli varsin jännittyneen oloinen. Tehtiin siinä ensin treeniä eli Mia ja Y oli keskellä pihaa ja mä kiersin heitä ympäri Ruusan kanssa. Pari kertaa Y syöksähti katsomaan Ruusaa, mutta Ruusa ei siitä pahemmin hämääntynyt, jatkoi kontaktitreeniään vaan. Suht hyvin malttoi tarjota kontaktia. Päästettiin sitten koirat irti, kun Y tuntui hiukan rauhoittuneen.

Y juoksikin heti Ruusan luo tutkimaan, että kukas tyttö se sinä olet, käytkö täällä useinkin... Ruusa pelästyi tätä aika huolella ja häntä meni samantien jalkojen väliin. Haukkui jätkälle kummallisella vinkumista muistuttavalla äänellä. Jonkin aikaa kesti tätä tilannetta ja oli jo aika lähellä, että olisin ottanut Ruusan pois, kun ei tuntunut rentoutuvan. Ei Y mitään Ruusalle tehnyt, kunhan heeboili siinä äijänä ihan vieressä. Yhtäkkiä Ruusa rentoutui ja alkoi leikkimään. Ja oli normaali iloinen itsensä. Ja Miakin ihmetteli, että kyllä hän on luullut Jarppaa nopeaksi, mutta tuohan on ihan raketti. Totta tosiaan Ruusa on aikas nopsa likka ja tottunut juoksentelemaan koko ikänsä metsässä vapaana:)

Jonkin aikaa koirat jaksoi leikkiä tai no lähinnä Ruusa juoksutti ja jallitti Yarria:) Sitten Y tajusi, että tuohan on muuten tyt-tö, miten ois... Muutaman kerran piti käydä poika repimässä Ruusan päältä pois, kunnes neiti itse tajusi, että voinhan minäkin komentaa sen pois. Eipä enää Y päässyt hyppäämään, kun sai samantien hammasta niin että kalina vaan kuului:)

Seuraavan kerran varmasti menee jo lutvikkaammin kun hauvat on päässeet jo tapaamaan toisensa. Kiitos Mia ja Yarri leikkihetkestä!!

Mitäpä muuta meillä onkaan tapahtunut...

Ruusasta olen ollut monta kertaa todella ylpeä ja myös Pave on alkanut toimimaan paremmin. Siis ohituksissa. Jokusen kerran on tullut koiria vastaan metsässä ja Ruusa tulee luoksetulovihjesanalla heti luokse ja on kuulolla. Erityisen ylpeä olin koiristani toissailtana. Olin ollut koko päivän tekemässä remppaa ja lenkille lähdettiin vasta puoli kasin maissa. Oltiin jo melkein autolla (1,5 tuntia lenkkiä takana), kun mutkan takaa tuli kaksi koiraa. Katsoin ensin, että ne on vapaana. Mutta onneksi olivat vain pitkissä flexeissä. Ruusa äkkiä luokse ja uparit. Molemmat koirat tarjosi hienosti kontaktia aina vihjesanansa kuultuaan. Ruusa tosin pari kertaa mietti, jos sittenkin kävisin sanomassa pari valittua sanaa vieraille koirille. Mutta ei kuitenkaan mennyt. Pavehan lenkkeilee lähes poikkeuksetta remmissä, joten se oli jo valmiiksi kiinni. Ruusaa en, aiemmista ohituksista viisastuneena, alkanut ottamaan kiinni vaan keskityin vain kutsumaan sitä luokse ja palkkaamaan nopsaan. Tosiaan kun on yksi koira jo kiinni ja pikkukiire tilanne päällänsä, niin remmin laittaminen pantaan on yllättävän haasteellista. Kun pääsin mutkan taakse heitin molemmille ison kasan nameja naamaan ja sain näin otettua Ruusankin kiinni. Sitten tien sivuun odottamaan että nuo koira menee ohi. Ja molemmat koirat teki todella hienoa luopumistreeniä eikä reagoineet lähes mitenkään ohimeneviin koiriin.

Ohitustilanteesta oli vielä hiukan matkaa autolle. Ja kerrankin mulla järki oli mukana ja tajusin hyvän treenihetken koittaneen. Viikolla oli aiemmin tullut metsässä koira vastaan ja huomasin, että Ruusa pitää kovasti jälkien nuuskimisesta. Joten molemmat koirat vaan treeniin autolle asti. Kontakti oli aiheena ja Ruusalla toki myös remmissä vetämättä kulkeminen. Hiukan meinasi itsellä paukut loppua, kun samalla laskin Pavellle suht pitkällä suhdeaikataululla vahvistetiheyttä ja Ruusan remmin kiristymistä piti seurata. Tytöllä selkeästi täytyy pitää todella tiuhaa vahvistetiheyttä, että alkaa enemmän tarjota kontaktia. Mutta kun sen saa kohdilleen, on meno aikas messevän näköistä, vaikka itse sanonkin:) Autolle päästyäni oli kyllä niiiiiiin voittajafiilis. Hyvä remppapäivä takana, kivassa säässä pitkähkö metsälenkki ja vielä hyvät treenit. Jee jee:)

Koirille on kaikenlaista kivaa ja vähemmän kivaa suunnitteilla. Pave pääsee mejäilemään rhodeyhdistyksen leirille reilun viikon päästä. Todennäköisesti Ruusunenkin lähtee mukaan, jollen keksi tytölle hoitopaikkaa. Ja siitä viikon päästä on lekurireissu, kun Ruusa steriloidaan. Näin saan vältettyä ensimmäisetkin juoksut, kun tuo operaatio suoritetaan mahdollisimman aikaisin. Ja eipä sitten häiritse doping-varoajat (nukutuslääkkeistä) mejä-kauttakaan... Tosiaan ajattelin tytön laittaa ensimmäiseen mejä-kokeeseen heinäkuun lopulla. JOS treenit sujuu hyvin. Vielä ei ole likka mennyt yhtään mejä-jälkeä, mutta luotto on kova, että kyllä R sen homman klaaraa:) Ja olenpa ilmoittanut molemmat (!) koirat näyttelyynkiin. Minä, joka inhoan näyttelyitä, olen sitten saanut päähäni, että josko Pavesta joku puolisokea tuomari vaikka tekisi valion. Katsotaan miten käy. Yhtään sertiä ei vielä ole, joten ainakin kolme näyttelyä pitää käydä:) :) :)

Niin ja toki Pavella on aimo kasa mejä-kokeita ensi kesälle. Ja maastokisoihinkin yritetään ehtiä mahdollisimman paljon. Ruusunen saa myös aloittaa maastojuoksentelun kesällä Heikin vetämissä treeneissä. Sitten näkee onko se oikeasti niin nopsa kuin mä kuvittelen. Ja toki Ruusa osallistuu syksyn Tulevaisuuden lupaus-kisaan. Isot saappaat täytettävänä, koska Pavehan on Tulevaisuuden lupaus. Ja viime kaudelta RRMM:kin. :)  :) :)