Ruusa ruusunen on täten suorittanut kuukauden remmilenkkirangaistuksensa ja pääsee rallattelemaan vapaasti. Ja hyvin on mennyt! Eilenkin likka sai aivan armottomia hepuleita. Kivelle alas, yli sivulle, täysiä, jarrutus, takaisin, eikun tuonne päin,... Toki muutaman kerran jouduin ottamaan tytön kiinni kun meno oli niin villin näköistä. Mutta ei 1,5 tunnin lenkin jälkeen ontunut lainkaan (kyttäsin todella tarkkaan sen liikkeitä ja roikottaako etujalkaa ilmassa). Ja oli kuitenkin suurimman osan matkasta vapaana. Eli voisiko nyt jo sanoa, että jalat ovat terveet? Ei taida uskaltaa, mutta hyvältä vaikuttaa ainakin tällä hetkellä!

Tosin lauantaina hiukan pelästyin, että nytkö se rikkoi itsensä... Pari Ruusan mielestä yli-ihqua rhodeihmistä oli kyläilemässä ja typy päätti loikata portin yli. Olkkarin puolella on laskeutumisalustana vain liukas laminaattilattia ja oli kuulemma jäänyt hiukan mahastaan/takajaloistaan kiinnikin porttiin. Mutta vallan ehjältä vaikutti. Eipä ole aiemmin yrittänytkään tuosta loikkia. Kuten Koiramme-lehden kuvista näkyi, kaikenlaista muuta voi kyllä yrittää jotta pääsisi vapauteen:)

Eilen molemmat koirat jäi kotiin työpäivän ajaksi. Ruusa tosin oli kovasti sitä mieltä, että hän lähtee töihin... :) Eipä ollut minkäänsortin yllätys, että siellä oli hiukan tehty decorative designer-hommia. Tosin yllättävän vähän, odotin pahempaakin. Eli Ruusa oli hiukan poistanut pedistään pehmusteita. Niin ja teki sitten ilopissat lattialle kun mä tulin. Mutta ei muuta... Reilu viikko sitten oli ollut paljon tehokkaampi, kun oltiin muutama tunti pois. Silloin oli repinyt vessapaperirullan silpuksi, hajottanut vessaharjan, reittänyt wc-ankkapullon ja käsisaippuan. Mutta nykyään nuo kaikki on jostain syystä ovien takana, joten tyttöparka oli joutunut tyytymään pelkkään pedin hajoittamiseen.

Tänään jätin otuksille kongit, josko niiden nassuttaminen vähentäisi tuhoamista... Kun en yhtään tiedä missä vaiheessa nuo tuhot tulee. Siis alkaako silppuamaan heti kun olen lähtenyt vai vasta 7 tunnin kohdalla. Häkki toki ratkaisisi tuhoamisongelman, mutta ei itse ongelmaa, eli eroahdistusta. Olen erittäin tyytyväinen, että minulla on Ruusan tyyppinen koira, joka haluaa pysytellä lähellä yms. Paavo kun on ollut aina hyvin itsenäinen. Jo 3 kk ikäisenä karkaili rivarin pihasta omille retkilleen, jos vaan silmä vältti. Ruusa taas ei pahemmin päästä mua silmistään. Ei kotona eikä lenkillä. Toki sen kanssa on tullut tehtyä hiukan eri tavalla töitä ko. asian suhteen. Mutta on se likka perusluonteeltaankin totaalisen erilainen kuin Pave. Sitten taas yksinjäämisen suhteen tuo likiolemishinku on hankalaa. Mutta eiköhän sen saa vielä kuntoon...