Kesä on virallisesti alkanut eli koirat ovat päässeet ensimmäisiä kertoja uimaan. Löydettiin Sannan avustuksella oikein mukava uimapaikka. Paavo toki meni normaaliin tyyliinsä heti heittämään lenkkiä. Se on kyllä hassu. Käy vaan yksikseen uimassa iiiison lenkin:) Kun isot koirat (Paavo ja Nessa) oli aikansa uineet ja hakeneet keppiä, päätti Ruusakin liittyä porukkaan. Ja tyylillä, totta kai. Loikkasi kiven päältä armottoman kamikaze-loikan järveen. Ja siitä sitten ui rannalle. Tosin uintityyli oli hiukan omintakeinen eli ui etujalat lähes suorina:) Hassu se on sekin.

Muuten elämä on mennyt suht normaalia rataansa. Paavo on kovasti tykännyt olla tuolla uudessa kodissa kun pääsee, 2 vuoden tauon jälkeen, saunomaan. Eilenkin vinkui koko saunan lämpiämisen ajan ovella, että jokojokojokojoko... Ruusakin tulee saunaan, mutta lähinnä katselee silmät pyörien, että mik-si me ollaan täällä?! Pihalle saatiin vihdoin aita, joten hurtat on voineet hiukan olla sielläkin. Tosin vielä puuttuu verkkokorotus (lauta-aidan päälle) eli aika tarkkana saa olla.

Tiistaina Ruusunen sai uuden leikkikaverin. Kävin pikavisiitillä kotikotona ja siellä koirat treffasi siskoni perheen Rita-vipukan. Hiukan Ritaa jänskätti kaksi isoa koiraa, mutta tosi nopeasti tutkapari R&R löysi yhteisen sävelen. Armotonta juoksemista ympäri pihaa. Paavo ei moiseen viitsinyt osallistua, meni vaan omia menojaan. Tytöillä oli oikein hauskaa. Ja hyvä niin, sillä Rita tulee heinäkuun lopussa mulle hoitoon:) Huh, sitten on luvassa melkoista menoa... Taidan ottaa Ruusan silloin päiviksi töihin, niin ei ole ihan karmeaa showta kotona.

Ja keskiviikkona käytiin moikkaamassa Tamu-rhodea. Piti testata, että tuleeko Tamu ja Paavo juttuun keskenään, kun jätkän piti mennä sinne hoitoon viikoksi. Kun tulin kotiin, Paavo oli keksinyt että Ruusa on tyttö ja jaagasi sitä ihan huolella. Todella outoa käytöstä. Ei nyt onneksi mitenkään kovin pahasti mutta hyppi selkään kuitennii. Outoa. Noh, ei siitä Paavon ja Tamun kohtaamisesta sitten tullut kovin hyvä tulosta. Paavolla kun oli vain yksi asia mielessä. Aluksi oli suht rauhallinen ja leikkikin normaalisti mutta loppua kohden oli leikki aika yksipuoleista. Joten. Ruusa meneekin sitten sinne hoitoon viikoksi ja Paavo pääsee Annen hoiviin ja Keiraa kiusaamaan. Lähdemme tosiaan ensi perjantaina viikoksi Maltalle:) :)

Tänään suunnataan kohti kotikotia. Paavo sai peruutuspaikan mejäkokeeseen (Vierumäelle). Joten viikonloppu menee sitten siellä tarpoessa...

Ai niin... Ruusan yksinolo-ongelma tuntuu ratkenneen itsekseen. Tai ainakaan tällä viikolla ei ole tehty mitään tuhoja! *koputtaa puuta* Eipä se tuhoaminen nyt kovin pahaa ole ollutkaan, lähinnä pedin repimistä. Mutta enää ei ole ollut sitäkään. Toki en tiedä, jos se siellä on yhä levoton ja vinkuu/haukkuu tms. Mutta ainakaan mitään jälkiä ei ole tullut ja tyttö on selvästi rauhallisempi kun menen kotiin. Siis ei takerru heti iholle, vaan moikkaa vaan iloisesti.