Maanantaina aloitin maastomestaruuskisojen järjestelyn. Jokusen tunnin sai olla puhelimessa mutta ihan hyvältä vaikuttaa jo tässä vaiheessa:) Keskiviikkona käytiin isommalla porukalla katsastamassa mahdollista kisapaikkaa. Mukana hiekkakuopalla oli pari aikuista urossalukia, 4 kk salukinpentu ja Ruusa. Pentu ja Ruusa leikki jonkin aikaa vapaanakin, mutta suurimman osan aikaa koissut oli remmeissä. Remmissä ollessa kävi perin ikävä välikohtaus. Toinen aikuisista salukeista nappasi Ruusaa päästä kiinni täysin ilman ennakkovaroitusta. Onneksi irroitti nopeasti. Ja onneksi otti korvien välistä, niin ei tullut verta tai muutenkaan pahempia vammoja. Eniten tuossa harmitti se, että Ruusalla ei tähän mennessä ole lainkaan huonoja kokemuksia muista koirista. Ja tuo pureminen oli täysin yllättävä ja Ruusa ei nähdäkseni mitenkään provosoinut toista. Eli tyttö ei oppinut siitä mitään (esim. että älä hauku aikuisille koirille, ne ei tykkää). Eniten tosiaan itse peljästyin sitä, kuinka R tuosta palautuu. Se kun ei ole mikään maailman yltiörohkein tapaus. Jonkin aikaa toki häntä oli takajalkojen välissä ja pelkäsi pentuakin. Mutta reipastui yllättävän nopeasti . Miten tuo sitten jatkossa vaikuttaa tyttöön, sitä on mahdoton tietää. Onneksi typy on jo kuitenkin 11 kk, niin vaikutus ei ole niin merkittävä kuin se olisi jos tuollaista olisi käynyt nuorempana. Ja onneksi ko. salukin omistajat ovat erittäin mukavia ja olivat aidosti pahoillaan ja huolissaan tilanteesta. Joten kaiken kaikkiaan jäi tuosta ikävästä tilanteesta yllättävän hyvä maku.
Kotona tutkin jälkeä ja pieni reikähän siinä oli. Putsailin sitä (jonka tyttö antoi tehdä todella nätisti) ja toivoin ettei ala tulehtumaan.
Kisapaikka näytti kuitenkin todella potentiaaliselta ja eipä tällä aikataululla oikein voi edes olla kovin nirso. Kisat on kuitenkin jo kuukauden pääästä... Mutta ei lainkaan huono vaihtoehto, siihen saa tehtyä vallan napakan radan! Ja seuraavana päivänä saatiinkin lupa ko. kuopan käyttöön, joten yksi murhe vähemmän.
Murheita tuli sitten perjantaina oikein olan takaa... Paavollehan oli varattu perjantaiksi aika kasvaimen poistoon ja samalla sai kulkusetkin lähteä. Soittelin viikolla klinikalle, että voinko ottaa myös Ruusan mukaan. Tyttö on iiiiihan hiukan välillä pitänyt oikeaa etujalkaa ilmassa. Vain pari kertaa, mutta kun ocd väikkyy yhä peikkona mielessä, niin halusin sen tsekattavan. Paavo laitettiin nukahtamaan ja sillä aikaa Juliska tutki Ruususta. Haava näytti hyvältä ja kun ei ole vielä tulehtunut, niin ei ell:n mukaan enää voi tulehtuakaan. Puremasta oli jo kuitenkin kulunut pari päivää. Ja sitten ne jalat, ne jalat... Oletin toki, että siellä jotain pientä häikkää ehkä on mutta tulos oli todella masentava. Perjantaina ei ollut aikaa rtg-kuvaukselle mutta Juliska väänteli ja tutki jalkoja muuten. "Ei tunnu hyvältä yhtään, aika paha on tilanne". Harmitti niin vietävästi, ettei sitä voi käsittääkään... Miksen ole aiemmin huomannut, että niissä on vikaa, jos vika on noin vakava? Miksi Ruusalla pitää olla noin huono tuuri (murtunut varvas, sinus ja nyt tämä)? Olenko lenkittänyt väärin? Olenko ruokkinut väärin? Miksi?!??!?!
Juliska lohdutteli, että tuota onkin todella vaikea havaita, kun molemmat (!) olkapäät on huonossa hapessa. Ei siis onnu selvästi kumpaankaan suuntaan. Tottahan tuo on. Ja kun kyseessä on nuori koira jonka liikeradat muutenkin on vielä "tuntemattomat" eli en tunnista vielä millainen on normaali liike ja millainen epänormaali. Noh, Ruusalla varmasti on ollut aina se epänormaali. Raasulla kun on varmasti ollut koko ikänsä nuo olat kipeät, jos tilanne on tällä hetkellä tuollainen. Prkl!
Saatiin aika röntgenkuvaukselle reilun viikon päähän. Sitten taivutellaan kunnolla ja kuvataan. Mutta ei tuo Juliska kovin helposti ala maalailemaan piruja seinälle jollei siihen ole perusteita. Eli kovin positiivisena en odottele kuvausta... Aika todennäköistä on tällä hetkellä, että tyttö joutuu leikkauspöydälle. Leikkauksen onnistuessa jalat ovat täysin kunnossa eli sen jälkeen ongelma on täysin historiaa. Mutta aikamoinen operaatio on kummankin olkapään leikkaaminen... Mutta täytyy nyt odotella kuvausta ja sitten tietää asian varmaksi. Harmittaa myös Tulevaisuuden lupaus-kisa. Siihen kun on mahdollista osallistua vain kerran ja todennköisesti ell ei anna juoksulupaa. Minulla on aika suuret kuvitelmat :) Ruusan maastojuoksentelun suhteen. Uskoisin, että tuolla ketteryydellä ja innolla voisi saada vallan hyviä tuloksiakin. Toki terveys on aina ykkössijalla. Mutta maastojuoksu on minulle erittäin tärkeä harrastus ja siksi harmittaa...
Jätin Paven klinikalle operoitavaksi ja lähdettiin Ruusan kanssa lenkille. Ruusalla taisi tulla jalat aika kipeiksi vääntelystä, kun ei lenkkeily oikein maistunut. Keskityttiin sitten ihanlikisohvallamakoiluun ja saunomiseen. Niin ja odottamiseen milloin Paavon saa hakea. Vihdoin illalla sain Paven kotiin. Eipä ell paljoa uskaltanut sanoa kasvaimesta. Mutta sen sain puristettua ulos, että aika epätodennäköistä on, että kyseessä olisi erityisen aggressiivista tyyppiä oleva kasvain. Voi olla esim hermotuupikasvain, jotka saattaa uusitua sellaiseen paikkaan josta niitä on hankala enää poistaa. Mutta saattaa olla täysin harmiton patti, joka on tullut kovasta iskusta. Patologin lausunto sitten kertoo totuuden.
Aika unelias poika, mutta kipusi lähes omin jaloin autoon ja sieltä pois. Ruoka ei maistunut illalla ja aika kylmäkin oli pojalla. Virittelin pojalle peittoja eteisen lattialle (en uskaltanut ottaa olkkarin sohvalle kun riskinä oli että tapansa mukaan pissaa alleen...). Hytinä jatkui monista päällä olevista pyyhkeistä huolimatta. Laitoin sitten pojalle talvitakin ja vielä päälle peittoja. Siten oli hytisemättä. Ruusa jäi yöksi nukkumaan olkkariin ja Paavo eteiseen. Tai no nukkumaan ja nukkumaan... Paavo piippasi ko-ko yön. Nukkumisajan voi laskea minuuteissa. Käytin niitä yöllä ulkonakin mutta ei se vähentänyt piippausta. Taisi poikaa lähinnä kiukuttaa, kun on joutunut alentumaan ja pitäisi muka nukkua eteisessä, lattialla, ilman sohvaa ja vielä tötterö päässä. Eihän sellainen Hänen Korkeudelleen sovellu!
Päivän nukkuivat kyllä vallan tyytyväisinä. Paavolla varsinkin omasta mielestään elämä parani heti, kun pääsi sohvalle:) Itsellä lauantai meni aika tavalla sumussa kun jo ennen yöllistä valvomista oli univelkaa olemassansa ja nyt sitä oli aivan liikaa... Käytiin vaan pienellä lenkillä (ei omat voimat oikein olleet kohdallaan). Illansuussa kävin vielä juoksuttamassa Ritu-riiseniä kun Ritun henkilökunta oli lähtenyt humputtelemaan.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni onneksi ilman suurempia serenadeja. Paavo aloitti synttärilaulun laulamisen vasta puoli kahdeksan aikaan. Hyvä niin, sainpa nukuttua 8 tuntia.
Tänä aamuna piippaminen alkoikin sitten jo klo 5.20. Olihan pojalla aikamoinen pissahätäkin eli ihan ymmärrettävää. Olin toki käyttänyt niitä pihalla juuri ennen nukkumaan käymistä mutta tuleekohan nukutuksen aikana annetut nesteytykset nyt pihalle, kun tuntuu että sillä on koko ajan karmea pissahätä ja sitä lorotellaan minuuttitolkulla.
Kommentit