Jaahas… Eihän viimeisimmästä päivityksestä ole edes kolmea kuukautta 

Ja tämäkin kirjoitus alkaa jo legedaarisilla sanoilla ”yritän muistella mitä on tapahtunut sitten viime päivityksen”.

Aloitetaanpa lähiaikojen asioista. Sain vihdoin aikaiseksi ilmoittaa koirat Eestin maastokisoihin. Enpä olekaan kuin jokusen vuoden uhonnut, että kyllä minäkin sinne lähden… Eli ensi lauantaina pitäkee sormet ja varpaat pystyssä, kun Pave ja Ruusunen kirmailee muovipussin perässä! Ruusahan ei ole juossut vieheen perässä kuin muutaman hassun kerran. Ja ei koskaan koppa päässä. Ja ei koskaan parin kanssa. Ruusalla on tavoitteena, että saisi mukavan parin kanssa ehjän juoksun. Juoksisi koko matkan innokkaasti, eikä alkaisi leikkimään juoksuparin kanssa tai mitään muutakaan lajiin sopimatonta. No, räyhäämään en tuon tytön usko ryhtyvän, mutta leikkiminen voi käväistä pikkulikan mielessä… Hope not. Paven osalta tavoitteet on sitten ihan miettimättä. Se kun osaa yllättää maastokarkeloissa joka kerta. Joko juoksee todella hienosti. Tai sitten keksii ihan omat kuviot. Ei voi tietää etukäteen, mitä tuo keksii. Suuntaamme Eestiin kera Janican ja hänen Chai-rhodensa kanssa. Kunnon rytmiryhmä siis

Eilen olin koirien kanssa häiriköimässä toisten treenejä. Ja meitä oli siis ihan oikeasti pyydetty häiriköiksi (yleensä voidaan kyllä olla vallan pyytämättäkin). Muut treenasivat siis toisten koirien ohittamista ja minun koirat oli harjoitusvastuksina. Otin Ruusan kanssa pieniä pätkiä, meni ihan ok. Tosin väsyi aika nopeasti. Ja välillä kikastelin oikein huolella, kun molemmat koirat oli yhtä aikaa. Suurimman osan ajasta kuitenkin Pave oli häirikkönä. Oltiin kahden eri ryhmän kanssa (tunti per ryhmä). Eli yhteensä treeniaikaa kertyi melko paljon.

Enpä muista milloin olen ollut näin mielettömän ylpeä koirastani! Paavo oli ihan mielettömän hyvä. Teki kaiken heti kun pyysin. Tarjosi kontaktia aivan koko ajan. Ei lopettanut missään vaiheessa työntekoa. Se oli ihan super! (kukas kissan hännän nostaisi jos ei katti ite…). Paikallaolleet voi korjata, jos mun hehkutus on ihan paikkansapitämätöntä. Jopa tutun Ulla-koiran kanssa jaksoi keskittyä tekemään hienosti hommia mun kanssa. Hiukan toki ilme muuttui kun näki Ullan, mutta hyvin meni silti.

Kahden tunnin treenien jälkeen olo oli kirjaimellisesti väsynyt mutta onnellinen. Ja ettei pelkkää Paavoa hehkutettaisi, niin Ruusunen teki myös hyvää työtä. Sillä vaan on niin paljon vähemmän pohjaa noissa treeneissä, ettei siltä toki voinut odottaakaan sen enempää kuin eilen teki. Joten sekin onnistui odotusten mukaisesti. Matkalla kävin syömässä herkullista ruokaa. Joten aika täydellinen ilta.

Tänä aamuna lähdettiin sitten taas kerran polskimisretkelle. Olen nyt käyttänyt koiria yhteensä kolme kertaa (tänään oli kolmas kerta) vesialtaassa kävelemässä. Tai no oikeastaan se on iso akvaario, jossa on juoksumatto pohjalla. On ollut mielenkiintoista nähdä miten koirat liikkuvat (altaan sivussa on peili josta näkee koiran liikkeet hyvin). Noista saisi yhdistettyä hyvin liikkuvan koiran. Pavella on vahva etupää ja Ruusalla vahva takapää. Mutta selkeästi kummankin liikkeet on parantuneet allastaaperruksen aikana. Kummatkin on kävelleet kerrallaan noin puolisen tuntia. Tänään oli varsinkin Ruusalle aikas rankka pätkä, se kun oli hyvin väsynyt eilisestä. Ja väsymyksen syykin selvisi tänään, maha aivan totaali sekaisin. Voi pientä. Ruusallahan on etupäässä aikas heikosti lihaksia, johtuen olkapäiden ocd:sta joka on vaivannut todella pitkään.

Ja tästä pääsimmekin sujuvasti tämänpäivän hyviin uutisiin. Ruusunen on täten virallisesti parasta A-ryhmää. Eli lonkat A/A ja kyynärät myös puhtaat eli 0/0. Loistavaa! Ruusahan kävi kuvissa ensimmäisenä mahdollisena päivänä eli 12.3. Kuvat oli ell:nkin mukaan hyvät. Samalla kuvattiin myös selkä ja olkapäät. Selkä oli muuten puhdas, mutta ristiluun yksi nikama on luutumatta. Ei tule todennäköisesti koskaan haittaamaan Ruusan elämää mitenkään. Olkapäätkään nyt ei aivan priimat ole (se nyt oli tiedossakin), mutta nekin ovat vallan hyvässä kunnossa ja saimme luvan harrastaa kaikkea muuta paitsi agiliitoa. No, onneksi se ei ollut minulla suunnitelmissakaan.

Pavelta on tutkittu kilpparin vajaatoimintaa kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla arvot oli kummalliset, mutta ei viitanneet kilppariin. Nyt toisella kertaa arvot oli täysin kohdallaan, joten ainakin sen sairauden voi sulkea pois laskuista. Eihän Pavella mitään suuria oireita ole ollut, jonka vuoksi tuota lähdettiin tutkimaan. Mutta poika on aina ollut hyvinhyvin palelevainen ja ei mikään maailman nopein liikkeissään. Tätä ehkä on hankala uskoa niiden jotka on nähnyt Paavon vain maastokisoissa. Mutta oikeasti kotona se on aikas rauhallinen. Ja muutaman kerran kun käytiin kokeilemassa agilityä, niin suurin työ oli saada Paavo hereille (Suvi voi todistaa tämän).

Mitäpäs muuta meille vielä on tapahtunut. Hmmm… Niin. Paavosta tuli virallisesti veteraani, kun se täytti 6 vuotta 7.2. Uskomatonta, että se on jo noin ”vanha”. Tätähän piti tietysti juhlista oikein huolella. Juhliin oli kutsuttu vain naisia. Ja kyllähän meillä vallan hauskaa oli, vai mitä tytöt! ;) Laittelen tähän jokusen kuvan todisteeksi.

Kaik (tai ainakin melkein) yhes koos :)

Paavo mahtuu omasta mielestään oikein hyvin sohvalle...

Ruusa auttaa meikkauksessa :)

Koirien häkkiä voi käyttää myös näinkin :) Matkalla siis minun luota Treen yöhön...

Pave ja Ruusa jaksoi myös jonkin aikaa juhlia, kunnes siirtyivät makkariin nukkumaan.

Minullakin oli hauskaa, vaikken alkomahoolia voinutkaan ottaa. Särkylääkkeeni kun ovat sellaisia kivoja keskushermostolääkkeitä, että jos juo viunaa, voi hengitys loppua. Pikku sivuvaikutus… Joten kuolasin vaan vierestä muiden punaviinejä.

Juhlien jälkeen lähdinkin muutamaksi päiväksi Milanoon työreissulle. Aiemmin olen hyödyntänyt julmasti ystävien hyväntahtoisuutta ja laittanut koirat heille hoitoon. Mutta nyt oli uusi ja pelottavakin lähestymistapa. Eli 4H-dogsitteri. Huh huh. Mielessäni vilisi kaiken maailman kauhukuvat keskenkasvuisista hoitajista, jotka raahautuu mahallaan perässä kun koirat bongaa pupun. Mutta eikös mitään, kerrankin olin iloinen että olin väärässä. Löysin kaksi oikein hyvää vaihtoehtoa Paven ja Ruusan seuraneideiksi. Molemmat varmaan piti minua höyrähtäneenä, kun hyppyytin heitä tutustumassa koiriin, kävelemään mun kanssa lenkillä, tenttasin kaiken mahdollisen,… Mutta ei vaan pysty antamaan koiriaan hoitoon ja lähtemään turvallisin mielin työreissulle, jos hiukankin epäilyttää mitä kotona tapahtuu sillä aikaa!

Pauliina oli selviytynyt hommasta kunnialla. Oli kovasti tykännyt noista mun sankareista. Ja ei ollut mitään ongelmia noiden kolmen päivän aikana. Loistavaa! Iso kiitos Pauliina!

Toinenkin työreissu on ollut tässä pienen blogin päivityskatkoksen aikana. Eli olin pari päivää Lyonissa. Tällöin koirien hoitajana oli se toinen hyvä vaihtoehto koiravahdiksi eli Anu. Ja hienosti oli heilläkin mennyt! Kiitos siis Anullekin! Tässä Anun kertomus hoitoajasta:

*********

Tulin kahden aikaan torstaina, ulos kuului yksi pieni "vuff" kun koirat kuuli mönkijän äänen, kun menin sisään, luulin et ne tulee väliovesta läpi käyttäen häntiä muurinmurtajina... Sit monet pusut ja halit ja hellyttelyt, kotiuduin hetken ja sit käytiin ekoilla lenkeillä. Molempien kaa meni oikein hyvin, mitä nyt Paavoo vähä tarvi huudella ja herätellä et raahaudupa ny tänne sieltä, ennen ku päästiin ulos :D.
Lenkkien jälkeen rentouduttiin hetki kotosasti kaheksan jalkaa solmussa sohvalla, kunnes lähdin tanssireeneihin. Kun tulin takas, oli tervetuloseremonia jo vähän rauhallisempi, mut aika vähän.. =D Sitten taas lenkit, nyt vähän pidemmät, taaskin ilman ongelmia, mitä nyt pari kertaa täytyi vetää uparit ja muutamat pihojaan vahtivat koirat sai käden käymään namipussukalla pikatahtiin...
Lenkkien jälkeen kaverit alko pyöriin jaloissa siihen malliin, että eikö täällä enää ees ruokaa saa, ja kyl se ruoka sit hyvin upposkin. Oma iltapala ei kyllä sen jälkeen enää maistunu, kun näin mitä nuo syö... Ei mikään kasvissyöjän herkkulounas:)

Sitten katteltiin telkkaria, Paavo vieressä ja Ruusa yltiöonnellisena sylissä... Ei tullu kylmä ainakaan! Paavo jäi soffalle kuorsaamaan kun mä ja Ruusa hipsittiin sänkyyn nukkuun, taas kerran sain henk. koht. lämpötyynyn peiton alle. Ridge pistelee ilkeesti paidan läpi! Perjantai meni pääasiassa vuorotellen nukkuen, lenkkeillen ja syöden, koska olo oli kuumeinen. Hyvin tuntui kelpaavan, nyt Paavokin jo uskaltautui samaan sänkyyn. Lenkit meni oikein hyvin, aurinko paistoi ja linnut laulo. Illalla kun olin lähdössä kotiin, oli Ruusan ilme niin sydäntäraastava että meinas jäädä lähtemättä...
*****

Ja kolmas työreissu on sitten toukokuun puolivälissä tulossa ja silloin on taas Pauliina tulossa koirien seuraksi, lenkittäjäksi ja ruokkiaksi. Tuota 4H-dogsitterin hankkimista voin kyllä suositella! Toki sielläkin on varmasti joukossa monenlaista hoitajaa, mutta tiukoilla haastatteluilla sieltä joukosta erottuu nuo helmet aivan varmasti… Pauliina on ollut hoitamassa myös Ruusan isä Ruskaakin, niin se sana kiirii, kun on taitava likka!

Ruususen kanssa olen alkanut miettimään, että meille tulee olemaan aikamoinen ongelma tuon H:n saaminen näytelmistä. Sehän tarvitaan jotta koira voisi nousta voittajaluluokkaan mejässä. Ja myös valioitumiseen joka lajissa. Kuten viime lauantain agiliito-treeneissä olleet rhodeihmistekin totesivat, ”on se todella kevyt”. Ruusunen kun on aika liki samassa kuosissa kuin 5 kk ikäiset rhontit. Niinpä… Eli ei mikään ihme, että sillä on sellaisia lempinimiä kuin pirpana, itikka ja tänään uusimpana tullut Ruusa-Liisa Pikkarainen. Minulla kun on noita sporttimallisia koiria. Pave painaa nykyään 36 kg ja Ruusa tosiaan 24-25 kg. Sopii mulle oikein hyvin. Minä kun en ikinä (vaikkei koskaan pitäisi sanoa ikinä) halua lihottaa koiria ”vahvarunkoisiksi”, kuten niitä palleroita yleensä kutsutaan. Ja ennen kuin joku vetää palkokasvin nekkuun, niin tämä on vain minun vaatimaton mielipiteeni ja jokainen voi rauhassa syöttää koirastaan millaisen haluaa. Itse en vaan siihen leikkiin osaa ryhtyä. Ja totta tosiaan, Ruusasta ei saisi jykevää vaikka se vetäisi laardia ruoaksi. Luusto yms kun on tuollaista hiukan … ööö … sievempää mallistoa  Ja eihän siinä mitään jos olisi pelkkä keveys, mutta kun on lisäksi tuo musta värikin. Mutta haasteet on tehty voitettaviksi. Minulla kun on aivan utopistiset tavoitteet koirille. Kummastakin kahdessa lajissa kahden maan valio. Eli maastojuoksussa Suomen ja Eestin valio. Mejässä Suomen ja Ruotsin/Norjan/Tanskan valio. Tavoitteet pitää olla korkealla, ettei heti lopu kesken…! Ja jos nuo tavoitteet täytyy, niin sitten yritän molemmista intti valioita näytelmistä. Hihi.

Omista kuulumisista vielä loppuun hiukan, vaikka tämä onkin koirien blogi. Marraskuisesta fillarilla kaatumisesta en ole vieläkään täysin voiton puolella. Olen jo noin 5 min pieniä pätkiä juossut ja ei ole tullut pahaolo. Mutta yhä kaikki nopeat nykäisyt tekee pahaa. Voi kunpa olisi jo terve, niin pääsisi juoksemaan, pyöräilemään, salille ja vaikka sun mitä. Vali vali 

Iloisempi tapahtuma sattui tuossa jokin aika sitten, kun suureksi yllätyksekseni minut valittiin Suomen Vinttikoiraliiton hallitukseen varajäseneksi. Aivan loistojuttu, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Mielenkiintoista nähdä mitä tuo työ pitää sisällään. Tuskin maltan odottaa…