Ja niinhän siinä kävi, että melkoinen säätö tuli Eestin reissusta. Lento oli 20 min myöhässä eli laukkasin aikamoista haipakkaa. Ehdin juuri ja juuri laivaan. Pari minuuttiia laivaanastumisen jälkeen laitettiin ovet säppiin.

Reissu meni alun kiireen jälkeen oikein mallikkaasti. Oli hyvää seuraa, ihan ok sää ja koissut juoksi hyvin. Paavo tosin teki aivan omia kevätjuhlaliikkeitään. Lauantaina esim juoksi finaalissa jonkin matkaa vieheen edelläkin. Tuulettelin jo, että hyvä Paavo hyvin menee, kunnes katsoin että mikäs piru tuolla pojan perässä tulee. Viehehän siellä. Sijoituksena oli lauantaina 6. (194+186=380).

Sunnuntaina Pavel yllätti sitten kaikki ja juoksi alkuerässä 258 pistettä ollen näillä pisteillä kärjessä. Hämmentävää mutta totta. Mutta finaalissa ei sitten enää tsempannut. Oikaisi alussa todella rankasti ja näin juoksupari-Aavan suoritus meni aivan plörinäksi. Viehettä jouduttiin vetämään Paven oikaisun takia todella lujaa. Tuomarit teki ihan oikean ratkaisun eli Aava sai uusia juoksun. Pavel sai finaalista 0 pistettä. Hetken jouduin keräilemään itseäni ennen kuin pääsin pettymyksen yli. On se kumma juttu, että yhä kirpaisee noin pahasti. Mutta kait se oli lähinnä sitä, että Paavo näytti hiukan osaamistaan alkuerässä ja toivo heräsi, että josko ”wanhat hyvät ajat” koittaisi jälleen. Mutta onhan se toisaalta hyvä, että koirat pitää välillä mun jalat tiukasti maan pinnalla. Lähdenpä aika avoimin mielin kisoihin kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu…

Kotona olin ma-aamuna noin klo 2.00. Marianne oli jäänyt mun luo yöksi, ettei Ruususen tarvi olla issekseen. Ruusalla oli mennyt hoidossa oikein hyvin. Ruusa oli kovasti söpöstellyt ja nukkunut kainalossa. Iso kiitos Marianne, Timi ja Gadi Ruusan erinomaisesta hoidosta!

Kuvat: Reio Aavaste

Torstaina 21.5. oli sitten vuorossa rhodeyhdistyksen monttumestaruuskisat. Olin tuon kisan järjestelyvastaavana (tms), joten ”jouduin” pitkästä aikaa osallistumaan tuohon häppeninkiin. Aamulla reippaana klo 6 herätys ja kahvinkeittoon. Kisapaikalla asiat sujui pienten alkusekaannusten jälkeen aika lutvikkaasti. Koiria oli valtavasti juoksemassa, lähes 70 rhonttia! Huimaa. Itse toimin lähettäjänä. Paavon kanssa kämmin huolella kun päästin liian aikaisin matkaan, kun en tajunnut että käsivieheelle täytyy antaa niin paljon etumatkaa aikuisten rhonttien kanssa (ensin juoksi pennut). Pave sai siis vieheen kiinni heti alkukiihdytyksen jälkeen. No, onneksi Pavel sai uusia juoksunsa, niin saatiin pojallekin aika. Ruusakin sai vieheen kiinni lopussa, mutta uutta aikaa ei otettu. Mutta ei silti voi valittaa koirieni tuloksista! Ruusa oli 5. ja Paavo 9j. Eli kotonani majailee Suomen 5. ja 9. nopein rotunsa edustaja. Tai ainakin niistä jotka oli paikalla… :) Erot toki oli erittäin pieniä ja ajanottosysteeminä sekuntikellot. Josko ensi vuonna saisi paikalle sähköisen ajanoton, niin saisi ihan oikeita aikoja.

Perjantaina lähdin ajelemaan kohti kotikotia ajatuksena mennä kävelemään yhdistyksen tulevan mejä-kokeen jälkiä. Noh, ehdin Kangasalan kohdalle kun sain tarjouksen josta en voinut kieltäytyä. Eli Heinolan mejä-kokeessa oli peruutusten takia paikka AVO-luokan koiralle. Auton nokka takaisin ja koiran papereita hakemaan.

Lauantaiaamuna piirtelin ensin oman kokeen jälkiä, sitten koejälkien teko Heinolassa ja illan kruunasi muutaman yhdistysken koejäljen tsekkaus. Sunnuntaiaamuna herätys oli mukavasti klo 5.00. Kokeen ja kummipojan synttäreiden jälkeen olin kotona su-iltana klo 22. Rentouttava löhöily-viikonloppu! :)

Mutta oli kokeessa oleminen joka hetken arvoinen. Ruusa yllätti minut niin positiivisesti! Laukauksensietotestissä kävi vaan hiukan ikävästi. Enhän ole moista koskaan treenannut, niin tyttöä ei oikein napostellut ajatus siitä että jätän sen yksin puuhun kiinni. Ja sitten kuului vielä outo ääni, niin äitin luo olisi päästävä. Remmi sotkeutui jalkoihin ja siitä pukkasi paniikkia kroppaan. Suit sait, valjaista läpi. Hassu likka. Ei ole paukkuarka, mutta hyvin läheisriippuvainen vainen:) Joten nyt on aloitettu treenit. Koirat puihin kiinni ja suhdeaiaktaululla pelaten epäsäännöllistä palkkausta. Hyvin on mennyt reenailu. Ensi viikolla lisään siihen vielä häiriöitä, joten eiköhän tuosta ongelmasta päästä eroon.

Ruusan koesuoritukseen. Typy aloitti todella varovaisesti. Ei tietenkään voinut tietää mistä on kyse. Viimeksi treenattu joskus syyskuussa tms! Kevään aikana ei vielä yhtään treenijälkeä… Eli iiiiihan koevalmis koira, heh. Mutta tukemisen ansiosta alkoi saamaan homman juonesta kiinni. Toki eteni hyvinhyvin hitaasti. Eli aina kun löysi veripisaran nuuhki sen hyvin huolellisesti. Pieni mietintätauko ja uusi huolellinen nuuhkinta. Välilä piti käydä moikkaamassa tuomaria ja opasta ”kiva kun te ootte lähteny mun kanssa tänne metsään, käyks teille että käyn taas vähän tuolla nuuhkimassa tuota jälkijuttua, niin tuun sitte ihan pian taas takasin seurustelemaan”. Tuomari ja opas hiukan nauroi tytön toiminnalle. Mutta loppuun päästiin ilman yhtään hukkaa!!!! Ja loppua kohden jäljestys parani koko ajan. Tyttö sai itsevarmuutta ja muisti miten tuota hommaa tehdään. Loistolikka, olen niin ylpeä!

Tulostenjaossa tuli sitten yllätys, typy oli kokeen paras AVO-luokan koira! Huimaa. Tulos 38 pistettä ja AVO2. Yhden palkintosijan verran tipahti siksi, kun tarvitsi tukea ja opastusta. Aikaa jäljellä meni 40 minuuttia joka sekin kertoo omaa kieltään Ruusan tarkkuudesta. Tuomari oli erittäin mukava. Ymmärsi hyvin Ruususen mielenliikkeitä ja kehui kovasti. Koirien kuulemma pitää olla persoonallisuuksia. Joo, niin pitääkin ja mun koirat varsinkin on sitä. On se kumma, että menen kumman tahansa koiran kokeeseen niin lopputulos on sama. Eli kaikki nauraa mun koirien arvostelulle ;) Kokeessa oli tunnelma huipussaan kun mukana oli myös Eddie- ja Nando-rhodet. Eddie jäljesti oikein kivasti, tosin aikamoisilla maastotutkimusretkillä. No, saipa Nina hiukan liikuntaa hyppiessään noin 20 kertaa ojien yli. Nando sai aivan käsittämättömät pisteet 48!! Siellä sitten hypittiin tasajalkaa onnesta koko poppoo. Itsellä ei ollut itku kaukana Ruusan palkintoja hakiessa, olin niin onnellinen. Todella vähällä treenillä. Nuori koira. Wau!

Palkintojenjaon jälkeen otettiin, mun painostuksesta, kuva koko rhonttiporukasta. Miten niin vähän erinäköisiä koiria. Hiukan porukka katsoi koepaikalla pitkään kun Ruusa (24 kg) ja Eddie (50 kg) käveli vierekkäin…