Varasin Elina-eläinft:lle ajan tuon Paavon lihasrevähdyksen takia. Elinankin diagnoosi oli yhä sama kuin mitä todettiin jo kilpailupaikalla eli lihasrevähdys otj:ssa. Yhdessä pohdimme tarvetta käyttää Paavoa eläinlääkärillä. Ja totesimme ettei tutkimukselle ole syytä. Lihasvamma oli selkeästi paikannettavissa. Rangassa tai muuten luustossa ei ehdottomasti ollut mitään häikkää.

Hoidon aikana sattui hassu tapahtuma. Paavoa hoidettiin oikealta puolelta ja Elina hiukan siirsi poikaa takaisin matolle että selkäranka olisi suorassa. Varovasti siis veti takajaloista lattiaa pitkin. Paavo nosti pään, sanomatta mitään ja napautti kuonolla Elinaa käteen. Päästettiin Paavo nousemaan ylös. Minä siinä olen tosi pahoillani koiran reagoimisesta moisella tavalla. Ja Elina hehkuttaa samaan aikaan ihan onnessaan, että kuinka hienosti Paavo osasi reagoida. Ei tehnyt mitään överiä, vain varoitti että tuo sattuu voisitko lopettaa. Oli aika absurdi tilanne kun tökätyksi joutunut Elina on ihan tohkeissaan koirani tavasta toimia ja mua hävettää kun se noin toimi. Ja samaan aikaan Paavo kävelee eestaas läähättäen. Todella nopeati poju pääsi tuosta yli ja saatiin se houkuteltua takaisin köllimään. Antoi hoitaa itsensä hyvin, mitä nyt kipeissä kohdissa silmät meni kuin hedelmäpeli.

Elina on kyllä mukava tyyppi, suosittelen lämpimästi. Ja aina jaksaa kehua mun koiria kun ovat niin järjissään. No kai ne sitten ovat...